keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Sadasosa ja puusukset


Toki se on hienoa, että häviää vain sadasosan jollekin ruotsalaiselle, vaikka tällä on komposiittisukset ja itse joutuu hiihtämään vanhoilla puusuksilla.  En mitenkään aliarvioi tällaista suoritusta, sillä miehekäs tekohan se hiihto oli aikoinaan. Silti olen sitä mieltä, että asialla ei ole mitään tekemistä politiikan kanssa, eikä moinen teko, niin sankarillinen kuin se onkin, mitenkään pätevöitä kansanedustajan tehtäviin.  Se, että on hiihtäjä, ei mitenkään tietysti vie myöskään mahdollista osaamista pois, mutta jos se toimii ainoana valintaperusteena johonkin poliittiseen tehtävään, kertoo se mustakin kuin puusuksista. Se kertoo puupäistä. 
Puupäitä eivät siis ole puusuksilla eduskuntaan hiihtäneet kansanedustajat, jotka ovat oivaltaneet politiikan hyväksi elinkeinoksi urheilu-uran jälkeen. Harvoinpa heillä muuta ammattia onkaan, joten kansa palkitsee heidän hiihtonsa tai juoksunsa valitsemalla heidät eduskuntaan. Puupäitä ovat siis ne kansalaiset, jotka eivät tajua että hiihto, juoksu ja jääkiekko ovat ihan muuta kuin yhteisten asioiden hoito, johon meidän tulisi saada mahdollisimman pätevät edustajat. Tätä pätevyyttä ei hankita myöskään missikilpailuissa tai laulamalla, vaikka osa kansasta niin tuntuu ajattelevan. 

Oikeasti minulla on ihan oma käsitykseni kansalaiskunnosta ja kyvystä hoitaa yhteisiä asioita. Kataiset, Kanervat ja muut ilman ”oikean työn” kokemusta olevat ammattipoliitikotkin karsisin ilman muuta pois, sillä jos ihmisellä ei ole kokemusta tavallisesta elämästä, hänellä tuskin on kykyä myöskään hoidella tavallisen ihmisen asioita.

Turha väittää, ettei meillä olisi oikeasti päteviäkin henkilöitä näitä asioita hoitamaan. Kirkkaimpana tähtenä ehkä tällä hetkellä Juha Sipilä, joka omalla työllään on hankkinut paitsi hyvän koulutuksen, niin luonut myös kohtuullisen omaisuuden. On aihetta olettaa, että Sipilän meriitit selkeästi ylittävät puusuksilla hiihtämisen.  Ikävä todeta, että nykyisessä hallituksessamme on enemmän näitä ”hiihtäjiä” kuin todellisia ansioituneita kansalaisia.

Yleisesti ottaen politiikassa ei pätevyyttä juurikaan arvosteta.  Päivi Räsänen toki on lääkäri ja varmasti hyvä sellainen. Olen seurannut kyseisen rouvan toilailuja ja siihen tulokseen olen päätynyt, että mikään poliisiasioiden asiantuntija hän ei kuitenkaan ole. Jostakin ihmeen syystä epäilen myös muutaman muun ministerin kykyä hoidella omaa tonttiaan.  Demarienkaan tuskin kannattaa pröystäillä omien ministeriensä pätevyydellä, mutta onhan nuoria naisia mukavampi katsella kun vanhoja ukkoja. Siitä huolimatta ”vanha ukko” Erkki Tuomioja taitaa olla ainut palstansa kunnialla kyntänyt demari.

Vaatimus puoluekurista ja enemmistöhallitus ovat ne tekijät, joilla eduskunnalta on viety kokonaan valta.  Nykyisessä järjestelmässä hallitus saa tehdä lähes mitä tahansa ilman, että eduskunta pystyy siihen puuttumaan.  Vähemmistöhallituksen olisi pakko tehdä hyviä päätöksiä pysyäkseen pystyssä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti