Karelianismi

Karelianismi on kulttuurihistorioitsija Yrjö Hirnin v.1939 antama, 1900-luvun loppupuoliskon taiteelle antama nimitys, joka on sittemmin yleistynyt moneen muuhunkin käyttöön. Hyvin itsekkäästi minä olen ruvennut käyttämään tätä taiteessa tunnetuksi tullutta nimitystä myös oman harrastukseni nimityksenä. Olen kyllä pienessä määrin myös taiteen kerääjä ja ystävä. Rahavarani eivät kuitenkaan riitä suurisuuntaiseen taiteen ostamiseen, joten tätä arvostettua titteliä en voi omia.  Karelianisti olen siksi, että kaikki Karjalaan liittyvä kiinnostaa, eikä vähiten siksi, että olinhan siellä minäkin. 
 

Oikeastaan taidan olla se viimeinen mohikaani, tai ainakin yksi viimeisimmistä valloitetussa Karjalassa syntyneistä. Synnyin lähes vanhan rajan tuntumassa kesällä 1944 samana päivänä, kun venäläiset aloittivat suurhyökkäyksensä. Vuosikausia kului minun suuremmin kiinnostumatta synnyinseudustani, mutta kun ikää alkaa karttua, niin kaikki mennytkin rupeaa kiinnostamaan.  On oikeastaan harmi, että en aikoinani kysellyt asioita isältä ja äidiltä, jotka ovat nyt jo pois. Tuskinpa montaa vuosikymmentä menee, kun viimeinenkin nykyisen rajan takana syntynyt on poistunut joukostamme, eikä Karjalaan juuri kukaan kaipaa.

Aina silloin tällöin nousee esiin keskustelu rajojen siirtämisestä entiselleen, tai ainakin sille tasolle, jota pidemmälle ei neuvostojoukot pystyneet etenemään. Kaikkia suomalaisiahan tämä keskustelu ei kiinnosta, ja jotkut itseään realisteiksi nimittävät sanovat, että meillä ei ole enää varaa kunnostaa näitä rappiolle päästettyjä alueita.  Tottahan se on, että huonoon kuntoon ovat paikat päässeet, mutta tästä huolimatta - tai ehkä juuri tästä syystä - olen aivan toista mieltä asiasta. Lähes kuolemantuomioon rinnastettavia madonlukuja lukivat pessimistit myös silloin, kun Suomi sai maksettavakseen poikkeuksellisen raskaat sotakorvaukset, mutta kuinkas kävikään.  Koko teollisuutemme elpyi, jopa syntyi silloin, ja alkoi ennen näkemätön taloudellinen nousu. Samanlainen elvytyspaketti odottaa meitä nyt Venäjän puoleisessa Karjalassa. Oikeasti olen varma, että työttömyys häipyisi joksikin aikaan ja koko Suomen talous elpyisi. Näin ihmeellisesti tämä talouselämää vaan toimii.

Noh, en minä sinne Karjalaan enää ole lähdössä, mutta melko monet sotahistoriastamme tunnetut kylät ja kunnat olen jo nähnyt ja loputkin aion katsoa jos ikä riittää. Ei taida Venäjän poika alueita Suomelle olla luovuttamassa, sillä viime kohteisiimme kuuluneeseen Koivistoon (nyk. Primosrk) aikovat rakentaa 10 000 uutta taloa.

Putinille laittaisin kyllä terveisiä, että rajamuodollisuuksia pitäisi jotenkin muuttaa. On se ihan tyhmää puhua viisumivapaudesta, kun tullimiehet puhuvat vain venäjää ja jokaisen matkustajan pitää kirjoittaa elämänkertansa rajalla, jonka ylitys saattaa kestää parikin tuntia.

Niin, että terveisiä vaan. Kyllä Venäjälle taas mennään jonakin päivänä, kunhan venäläiset löytävät autoni, jonka he nyt ovat kirjoistaan kadottaneet. Minä sillä ajelen kyllä joka päivä, enkä suinkaan tuonut sitä salaa Venäjältä.