Politiikan kahleissa

Kuten valistunut lukija voi huomata, niin en suinkaan aina kirjoita politiikasta, vaikka blogini onkin saanut statuksekseen poliittinen blogi. Joskus kirjoitan Karjalan matkoistamme, joskus taas uskonnosta. Joskus ihan sattumalta mistä vain aiheesta, joka sattuu minua itseäni kiinnostamaan. Yhteistä näille kaikille kirjoituksille onkin oma kiinnostukseni asiaan. Hyvin harvoin olen itseäni tässä blogissa kehunut, vaikka näyttäväthän ne kerskailevan sellaisetkin, joilla ei oikeastaan olisi edes kehumisen aihetta.

Niin se on. En oikeasti ole mikään hyvä ihminen, en ainakaan omasta mielestäni. Ja jos olisinkin, niin tuskinpa olisin sitä omasta ansiostani. Omia mielipiteitä minulla kuitenkin on ja katson ihan oikeudekseni kertoa niistä tässä blogissa. 

Politiikka on yhteisten asioiden hoitoa, joten enemmän tai vähemmän siinä on mukana jokainen, joka osallistuu tämän yhteiskunnan toimintaan ja käy äänestämässä. Useimmat meistä eivät ole aktiivisesti mukana missään puolueessa, eikä ole tarpeellistakaan. Tarpeellista sen sijaan olisi joskus tutustua politiikkojen taustoihin, sillä se kertoo ihmisestä enemmän kuin hänen omat vaaliteemansa ja mainoslauseensa.  Väärentäjä on väärentäjä silloinkin kun hän on lopettanut väärentämisen. Hevosvaras taas hevosvaras silloinkin kun viimeinenkin varastettu kaakki on viety makkaratehtaalle.  Kyse ei olekaan siitä mitä hän nyt juuri on konkreettisesti tehnyt, vaan siitä millainen hän on luonteeltaan.  Valitettavan usein sorrumme valitsemaan vaaleissa julkkiksia tai ammattipolitiikkoja. Molemmilla on oma etu yhteisen edun edellä.

Me maan hiljaiset emme yleensä tavoittele poliittisia johtopaikkoja, vaan tyydymme olemaan avustajan roolissa.  Emme koe politiikkaa sen enempää ammattina kuin kilpa-areenanakaan. Se on eräänlainen harrastus, jossa on kiva mukana olemisen tunne.  Tämän tunteen vallassa olen minäkin ollut vuosikymmeniä aluksi SMP:n apupoikana ja mukana eläjänä silloin, kun puolue kävi kuolinkamppailuaan.  Kuolin poliittisesti SMP:n mukana.  Ehkä kuitenkin jotain olin saavuttanut, sillä Perussuomalaisten aloittaessa nousunsa minua pyydettiin toimintaan mukaan ja jopa yhden kansanedustajaehdokkaan vaalipäälliköksi. Siihen suostuin, koska halusin auttaa, mutta jyrkästi kieltäydyin saman kaupungin valtuustoehdokkuudesta. Minun kohdallani politiikka jäikin pieneen luottamustoimeen, jota hoitaessani totesin, että nämä lautakuntapaikat tai vastaavat ovat oikeastaan todellisia ammattimiesten paikkoja, eivät niinkään poliittisia virkoja, vaikka ne sellaisiksi usein mielletäänkin. Kun muutin paikkakuntaa, päätin myös lopullisesti jäädä pois kaikesta poliittisesta toiminnasta.  Ei kuitenkaan onnistunut tälläkään kertaa. Oli kunnallisvaalit tulossa, ja kuinka ollakaan: jälleen minua pyydettiin mukaan.  Tälläkin kertaa varsin korkealta taholta.  Jälleen lupauduin mukaan, mutta vain auttamaan. Nyt asetuin jopa ehdolle, sillä olen sen verran hyvin koulutettu, että oletin sen auttavan hieman äänien keräämisessä. Kaipa se vähän auttoikin, vaikka en vaivautunutkaan kovin suuresti vaalityötä tekemään. 

Jälleen kerran luulin kaiken olevan ohi noiden vaalien jälkeen. Ei ihan olut, sillä olin lupautunut paikallisjärjestön edustajaksi piirin kokouksiin. Lupaus mikä lupaus, joten kaikissa tilaisuuksissa olin lupaukseni mukaan myös läsnä. Läsnä olin myös piirin vuosikokouksessa, jossa minua pyydettiin Kalajoen edustajaksi piirihallitukseen. Kalajoen Perussuomalaiset ry:llä ei ollut asetettuna omaa ehdokasta, eikä minua ja Erkki Ahoa lukuun ottamatta myöskään vaalikelpoisia jäseniä, niin suostun.  En pitänyt tehtävää kovin raskaana, mutta kylläkin paikallisjärjestön edun mukaisena.  Siis jälleen kerran suostuin auttamaan.

Tällainen kierre tämä politiikan kahle saattaa siis olla. Vaikka olen kahdesti luopunut politiikasta kokonaan, olen aina joutunut jotenkin sotkeutumaan juttuihin mukaan. Kyllä suurin toiveeni on päästä oikeasti pois tästä politiikan noidankehästä, mutta pelkään kyllä pahaa. Puolueen vaihtamiseen en suostu, sillä edelleen olen sitä mieltä, että perussuomalainen aatemaailma on Suomen kannalta viisain ja parhain.  Selvää on, että ainakaan nykyinen hallitus Suomea ei suosta nosta.