Rasismi ja kristillisyys

Ei ihan soinnukkaalta tunnu noiden kahden sanan yhteensovittaminen, eivätkä ne aivan samaan henkilöön sovikaan. Pohjoismaissa suoritettu kansainvälinen tutkimus ei anna erityisen mairittelevaa kuvaa tuosta äänekkäästä vähemmistöstä. Koska en itsekkään ollut eturivissä silloin kun ruutia keksittiin, en edes yritä arvioida heidän älyllistä tasoaan, mutta uskallan kuitenkin luottaa tuon tutkimuksen tuloksiin. Ei siinäkään älystä mitään puhuttu, mutta todettiin vain, että yleensä nämä ihmiset ovat keskimääräistä huonommin koulutettuja, osittain syrjäytyneitä tai syrjäytymisvaarassa olevia. Ei ole minun vikani, että näin on, kerron vain sen minkä tästä asiasta tiedän.

On kuitenkin olemassa ihmisiä, jotka eivät sovi tuohon kuvaan, mutta eivät oikein mihinkään muuhunkaan kuvaan. Esimerkkinä tällaisesta ihmisestä olen maininnut Jussi Halla-ahon. Miehellä on korkea akateeminen tutkinto, mutta esiintyy siitä huolimatta varsin rasistisesti. On jopa saanut tuomionkin kiihotuksesta kansanryhmää kohtaan, siis selkosuomella sanottuna rasistisuudesta.

Jussia miettiessäni olen tullut siihen tulokseen, että kyseessä ei olekaan Jussin rasistisuus, vaan yksinkertaisesti matematiikka. Vaikka rasistit ovatkin selkeä vähemmistö tässä maassa, niin matemaattinen totuus kuitenkin on, että jos joku onnistuu saamaan tämän porukan yhtenäisenä taakseen, on todennäköistä, että hän menestyy melkeinpä vaaleissa kun vaaleissa. Puolueen kokonaismenestystä se saattaa jopa hieman syödä, mutta oletan, että ei Jussi tästä kovin suuria piittaa, sillä sen verran tärkeää on oma menestys. Tässäkään suhteessa ei Jussi paljonkaan keskivertopoliitikosta eroa. Kyllä se oma lehmä lähes jokaisella ojassa makaa. 

 

Ehkä tuo kaikki ei ole suoranaista tietoa, varsinkin mikä koskee Jussi Halla-ahoa, mutta se on kohtuullisen valistunut mielipiteeni. Sen on Jussi myös oivaltanut, että hänen koulutuksensa antaa hänelle pienen etulyöntiaseman muihin rasisteihin nähden.

Alun alkaen en ajatellut mainita tässä blogikirjoituksessa mitään poliittista puoluetta, mutta vaikeaahan on kokonaan ohittaa perussuomalaisia, sillä juuri tuon puolueen rivistöistähän tunnetuimmat rasistit löytyvät. Edelleen olen sitä mieltä, että ”persujen” kannatuksen lasku johtuu juuri rasistisesta maahanmuuttopolitiikasta. Kovasti olen samaa mieltä kirjailija Jari Tervon kanssa, että suurin osa Suomen kansasta on humaaneja kunnon ihmisiä, jotka muodostavat sen hiljaisen enemmistön. On valitettavaa, että hiljainen enemmistö joutuu sietämään tämän äänekkään vähemmistön möykkää ja herjaa.

On oletettavaa, että hupeneva kansamme tarvitsee noita ”mamuja”, olkootpa sitten pakolaisia tai muita maahanmuuttajia, mutta eihän se luonnollisesti ihan yksiselitteisesti posittiivista ole. Se on tasan yhtä haitallista kuin suomalaisen koulutetun väestön pako ulkomaille. He vievät mennessään valtavan tietomäärän sekä kaiken sen taloudellisen satsauksen, joka heidän koulutukseensa on upotettu. Selvää on, että eivät nuo ulkomaalaiset koskaan korvaa sitä täysin, mutta ehkäpä heillä on kuitenkin pätevämpi syy maasta pakoon kuin noilla mainitsemillani suomalaisilla.

Ehkä humaani auttamisen halu on se motiivi, miksi minä olen ns. ”suvakki”, ja tätä mitalin toista puolta tulin ajatelleeksi vasta nyt, kun olen vaimoni työn myötä saanut tutustua muutamiin tänne tulleisiin ulkomaalaisiin. Heidän joukossaan nimittäin on erittäin korkeasti koulutettuja ihmisiä, joista olisi varmasti hyötyä myös lähtömaassa. Tuskinpa me suomalaiset kuitenkaan mitään hyödymme siitä, että palautamme heidät maahan, jossa heidän henkensä on uhattuna. Luultavaa on, että kukaan ei hyödy moisesta menettelystä, vaan kaikki tuohon ihmiseen satsatut sijoitukset ovat hukkaan heitettyä omaisuutta.

Jos minulta kysytään, en pidä erityisen korkeana suomalaisten yleistä moraalia. Vuosien 1944 ja 1945 aikana Suomi lähetti Neuvosto-Venäjälle yli 50 000 inkeriläistä, syvästi tietoisena siitä, mitä Stalinin Neuvostoliitossa heille tapahtuu. Monet suomalaiset vaikuttajat tuskailivat ja katuivat noita sodan jälkeisiä tapahtumia ja Suomen osallistumista tuohon kansanmurhaan. Kuitenkin nyt, 70 vuotta myöhemmin, me olemme tekemässä saman teon ihmisille, jotka ovat tulleet pyytämään meiltä apua.

Me emme voi saada takuita siitä, että nuo palautettavat saisivat ihmisarvoisen kohtelun entisessä kotimaassaan, joten meidän ei pitäisi osallistua enää noihin kauheuksiin lähettämällä heitä mahdolliseen kuolemaan.