Mikä totuudessa pelottaa?

Olen toitottanut toitottamasta päästyänikin, että olen kiertänyt muutakin kuin tahkoa, eivätkä ainoat ulkomaankokemukseni ole suinkaan mitkään pakomatkat Tukholmaan.  Oikeasti en kai ole paennut oma-aloitteisesti mitään, paitsi nyt tuulimyllyjä.  Maailmalla liikkuessani olen saanut todeta, että monet asiat ovat totta, mutta aivan liian monet torkeää puppua.  Suomalaiset itse ovat pitäneet itseään rehellisenä kansana, joten varsin vakavaksi tilanne on muuttunut siksi, että meidän eduskunnastamme on tullut yleinen palturinlaskentapaikka.

Eläkkeelle jäävä YLE:n kirjeenvaihtaja Marja Manninen kertoo: ”Venäjällä ei koskaan tiedä mikä on totta, mikä ei”.  Tämänhän me ”ei-sosialistit” olemme aina tienneet.  Onkohan ihmisillä sitten taipumusta keksiä jotain satuja kuolleen kommunismin tilalle, sillä juuri Venäjällä ei ole muuttunut muu kuin poliittinen järjestelmä.  Edelleen kansalle uskotellaan, että Putin puhuu totta ja Jeesus oli väärässä. 

Olen ihan ammatillisesta mielenkiinnosta seurannut tuulivoimauskovaisten argumentteja enkä todellakaan voi olla ihmettelemättä, miten kukaan voi olla niin tyhmä, että luulee Suomen kansaa ihan niin tyhmäksi kuin luulee.  Joku Pesonen-niminen tuulivoimasta hyötyjä kertoo, täydellisen tietämättömyyden antamalla varmuudella, että ydinvoimalat olivat jo ennen tuulimyllyjä ja ovat nyt jo malliltaan vanhentuneita.  Jotenkin olen ollut luulevinani, että tuulivoimaa käytettiin jo keskiajalla eikä noissa häkkyröissä ole juurikaan tapahtunut merkittävää edistystä sen jälkeen.  

 

Merkittävin kehitys sähkövoimatekniikassa tapahtui silloin, kun saksalainen Werner von Siemens keksi dynamokoneen 1800-luvulla.  Toki tuo sähköä tuottava kone on materiaaleiltaan ja malliltaan hieman kehittynyt, mutta samoin eväin se yhä edelleen tuottaa sähköä, pyörittipä sitä sitten ydinvoima tai tuulivoima.  Ydinvoiman hyvä puoli on se, että se tuottaa saasteetonta sähköä tasaisesti päinvastoin kuin nuo maisemaa pilaavat ja ihmisten terveyttä vaarantavat häkkyrät, joista pitkällä tähtäyksellä ei hyödy kukaan.  Suomalaisten uusi uskonto on siis tuulivoima, jonka varjolla voidaan syöttää kansalle aivan uutta puppua, jonka kumoaminen vaatii jonkin verran ammatillista osaamista. Tämä onkin eräs syy, miksi juuri minä olen ottanut tehtäväkseni oikoa valheellisia väittämiä.

Toinen mielellään valheita ruokkiva asia on maailmanlaajuinen pakolaiskysymys, joka on kirvoittanut sekä eräiden humoristien mielen että aktivoinut myös monien rasistien käpylisäkkeen. Netti tarjoaa uuden apuvälineen kaikenkarvaisille immosille, jotka tuskin kovin suurta panosta ovat tälle itsenäiselle Suomelle antaneet. 

Merkittävää kehitystä tässä maassa voidaan tuskin odottaa ennen kuin totuus nousee taas kunniaan ja eduskuntaan pääsee muutoinkin kuin hiihtämällä tai rasistisilla kirjoituksilla.  Jonkinasteinen asiaosaaminen tulisi asettaa populismin, hiihtämisen ja poliittisen vöyhötyksen edelle.

Tämän kirjoitukseni sanoma on siis totuus.  Totuus, jonka luulin jo elpyvän kommunismin kuoleman jälkeen, mutta niin ei sitten käynytkään.   Valehtelu, jota ennen pidettiin häpeänä ja kommunistien yksinoikeutena, on nyt noussut poliitikkojen yleiseksi harrastukseksi yli puoluerajojen.

En tiedä, mihin me joudumme, mutta siitä olen jokseenkin varma, että itsenäisen kansakuntamme asemaa ei valehtelemalla paranneta. 

Imatran murheellisia tapahtumiakaan en voi ihan kokonaan sivuuttaa, vaikka eihän se kovin ylevää kuultavaa olekaan.  Surullisinta on, että tiedon puutuessa netissä yritettiin jo vääristellä tapahtumia ties miten.  En ole enää aikoihin halunnut seurata ns. ”somea”, mutta annoin itselleni kertoa, että joku oli nähnyt korkea-arvoisen sotilashenkilön ottaneen oikeuden omiin käsiin ja telottaneen venäläisiä ilotyttöjä.

Totuus tässäkin asiassa oli se, että hieman ”nyrjähtänyt” suomalainen tappoi sattumanvaraisesti kolme viatonta suomalaisnaista.  Tällaisia tapauksiahan Suomessa sattuu, eikä sillä ole mitään tekemistä maailman pakolaiskriisin kanssa.  Näin on aina ollut ja luultavasti tulee olemaan.