Populismin nousu

Kai sitä täytyy pitää inhimillisenä, että kaikkialla Euroopassa on todettu populististen puolueiden kannatuksen kasvavan. Ehkäpä tämä ei kuitenkaan ole ihan niin vaarallista, miltä se kuulostaa. Sanana populismi ymmärretään usein väärin, sillä sehän on vain kansan mielipiteiden myötäilyä ja eikös se niin pitäisi ollakin kansanvaltaisessa demokratiassa. 

Sellaiseltahan se kuulostaa, mutta niin raadollista kuin onkin sanoa. kansa ei aina ymmärrä omaa parastaan. Populismi ei siis toimi kansan parhaaksi, vaan kyse on pelkästään vastuuttomasta kannatuksen keräämisestä. Jos nämä populistiset puolueet sitten pääsevät valtaan, alkaa totuus selvitä melko pian. Niin kauan kuin puolueet ja poliitikot ovat saaneet huudella oppositiosta välihuutoja, joille oletetaan kansan hurraavan, voidaan todeta kannatuksen kasvavan. Kun sitten tullaan tuohon tilanteeseen, johon kasvun avulla on pyritty, ollaan sitten vakavan paikan edessä. Voidaan todeta, että vitsit ovat vähissä ja että eivät nuo sankarimme tuokaan sitä lupaamaansa kansakunnan hyvinvointia.

Perussuomalaiset ei suinkaan ole ollut Suomen ainut populistipuolue, eikä Timo Soini ainut välihuutelija. Hän oli vain niistä paras.

Kun sitten tuon populismin seurauksena tuli hallituspaikka ja alkoi todellinen vastuunkanto, selvisi kansalle melko pian, että ei asioita ihan noin hoidetakaan. Ei Timo kansaa pettänyt, kansa kompastui omaan typeryyteensä. Ajat sitten olisi pitänyt tajuta, että välihuudoilla oli vain viihdearvo. Populismin vaara piileekin siinä, että se saattaa nostaa pinnalle ihmisiä, joilla ei ole mitään edellytyksiä pysyä pinnalla, puhumattakaan että heillä olisi edellytyksiä toimia kansakunnan parhaaksi.

Selkeitä populisteja nykyisessä eduskunnassamme on toki Soinin lisäksi muitakin, ja nyt kun hallituspaikka on ikään kuin vaientanut Soinin, ovat nuo heikommat ”huuliveikot” nousseet kunnian. Näyttää siltä, että Arhinmäen omatekoiset ”työväenlaulut” eivät oikein pure, joten hän on viime aikoina tyytynytkin säestämään eduskunnan ykköspopulistia vihreiden Ville Niinistöä. Jos oli osa perussuomalaisten politiikasta pelkkää puppua, niin on vihreiden politiikka kokonaan sitä. Politiikka ei koskaan saisi perustua suoranaisille valheille ja utopialle. Jos tuollaista politiikkaa saadaan vetämään hyvä ”helppoheikki”, on se vaaraksi koko yhteiskunnalle. 

 

Varmaan olettekin jo myös itse huomanneet, että nuo mainitut herrat Arhinmäki ja Niinistö ovat pääasiassa populistisia kansankiihottajia, niin älkää toki unohtako eduskunnan kolmatta herraa, nimittäin demareiden Antti Rinnettä. Vaikka Rinteen puheista suorastaan paistaa katkeruus ja pettymys siihen, että hänestä ei sitten ministeriä tullutkaan, on puolue kuitenkin perinteisesti niin vahvan kannattajakunnan omaava, että siihen on syytä suhtautua vakavasti. Rinteen populismi ei ole ehkä yhtä älykästä kuin muiden herrojen, mutta se on lähes yhtä vaarallista, sillä sen takana vaanii suomalainen työväki, jota on niin paljon, että sen etuihin vetoamalla saadaan melkein mikä tahansa aate läpi. Yli varojensa eläminen ei kuitenkaan voi olla kenenkään etu, se pitäisi yksinkertaisesti ymmärtää.

Britanniassa populismilla on jo Suomeakin pidemmät perinteet, mutta kansa on jotenkin tottunut siihen. Välihuudoille parlamentissa saatetaan kyllä nauraa, mutta päätöksissä koetetaan kuitenkin pitää joku järki mukana. Muualla Euroopassa ja jopa Yhdysvalloissakin on kuitenkin populismin ja populistien nousu saamassa vaaralliset mitat. Kuinka sitten Venäjällä?

Kun mennään vajaa vuosisata taaksepäin, oli ehkä merkittävin populisti Adolf Hitler. Ei mennyt maailmanjärjestys ihan putkeen hänen aikanaan. Ihan kauhean hyvältä ei vaikuta tilanne Putinin Venäjälläkään, jossa toki on jo totuttu siihen, että faktoilla ja totuudella ei ole mitään tekemistä keskenään, mutta kuitenkin. Venäjä on kuitenkin yksi suurvalta, jonka pitäisi pystyä olemaan jonkinlainen esikuva.

Kieltämättä hieman pelottaa, mitä tapahtuu Yhdysvalloissa, kun sen valtakunnan suurimmasta populistista tulee presidentti. Näiden molempien suurvaltojen toimenpiteet saattavat vaikuttaa Suomen asioihin enemmän kuin Arhinmäen, Rinteen ja Ville Niinistön töpeksyntä.