lauantai 17. joulukuuta 2016

Halolla päähän


Nyt kun olen päässyt kauaksi tuulimyllyistä, eikä minun ole alituiseen tarvinnut öitäni valvoa mokomien häkkyröiden takia, olisin tietysti toivonut voivani irrottautua myös henkisesti niistä. En kuitenkaan voi, koska olen hyvin tietoinen siitä, että minulla on sekä kokemusta että tietoa voimalaitostekniikasta enemmän kuin monella tuulivoimayhdistyksen virkailijalla. Siksi ainahan minä kavahdan takajaloilleni, kun tosiasioita esitetään varsin yksipuolisesti ja tarkoitushakuisesti.

Jos ihminen sairastuu esimerkiksi tuulivoimalan inframelusta, niin kyllä hän todella sairastuu siitä. Todelliseksi näytöksi sairastumista pitäisi riittää se, että ihminen on sairas. Jos näitä sairaita on satoja ja heitä yhdistävä tekijä on tuulivoimaloiden läheisyys, pitäisin ainakin minä toteen näytettynä sitä, että tuulivoimalat tavalla tai toisella ovat syynä tuohon sairastumiseen. Vaikka näitä tilastoituja sairauksiakin on satoja ja meitä tuulivoimapakolaisia kymmeniä, ei kyseessä ole sittenkään kuin jäävuoren huippu. Monet todella sairaat ovat pitäneet sairautensa omana tietonaan, sillä tuulivoimayhdistys on tehnyt hyvää pahaa työtä leimaamalla sairastuneet ihmiset vähä-älyisisksi tai luulosairaiksi. Ehkä vain minunlaisilla koulutetuilla ihmisillä on riittävästi rohkeutta uhmata tuota tuulivoimayhdistyksen diagnoosia. Vaikka he ovat minulle rohjenneet kertoa oireistaan, ei heillä ole ollut riittävää rohkeutta viedä asiaa eteenpäin.

Ei ole olemassa sellaista teoreettista menetelmää, jolla voidaan varmuudella todeta, että tuulimyllyjen infraääni ei aiheuta sairastumista. Havaintoihin perustuva menetelmä on ainut luotettava tapa näytön saamiseksi. Oletettavaa on, että kaikki eivät tuohon inframeluun sairastu, mutta monet sairastuvat. Samantapainen ilmiö on havaittu merisairaudessa tai matkapahoinvoinnissa. Osa ihmisistä kärsii siitä, osa taas ei.

Tuulivoimayhdistyksen tiedottaja Anni Mikkonen on onnistunut kääntämään ihan ansiokkaasti erään ulkomaalaisen tutkimuksen, jossa on todettu, että ei infaramelu aiheuta sairastumisia. Ehkäpä ei silloin vielä paljon aiheuttanutkaan, koska tutkimus on vuodelta 2013 ja siis kohtuullisen vanha. Lisäksi tiedän kokemuksesta, että oireet ilmenevät vasta jonkin ajan kuluttua myllyjen vaikutukseen jouduttua ja silloinkin vain osalle ihmisiä. Ei siis ole aivan selvää, että noin vain voidaan todeta, että ”ei vaikuta”, kun mylly on vasta pystytetty. Toisaalta osalle lääkärikuntaakin nuo vaivat ovat uusia. 

 
 
Kun ihmistä lyödään halolla päähän, on kyllä merkitystä sillä, millaisella halolla ja kuinka lujaa. Pieni kapula ei ehkä aiheuta aivovammaa, mutta kun metrin halolla huitaiset, on vahingoittumisen vaara ilmeinen. Juuri tästä on kysymys myös näissä tuulivoimatutkimuksissa. Saksasta löytyy tutkimuksia sekä puolesta että vastaan. Suurin osa niistä tutkimuksista, joihin minä olen törmännyt, on näitä vastaisia, kun taas tuulivoimayhdistys on jostakin kaivanut esille myös myönteisen tutkimuksen. On kuitenkin huomattava, että tutkitaan mitä tahansa, niin Saksan laitokset ovat pääosin teholtaan alle puolet Suomen laitoksista. Saksan laitokset ovat siis näitä kapuloita, kun taas vastaavasti Suomesta löytyy enimmäkseen ”metrin halkoja”.

Tuulivoimayhdistys, vihreiden myötävaikutuksella, koettaa kertoa ihmisille, että sairastumiset perustuvat vain tunteeseen. Mihinhän vihreiden ideologiassa perustuu sitten ydinvoimavastaisuus? Mikään tosiasia ei kerro, että tuo ”maailman turvallisin” energian tuottomuoto olisi jotenkin ihmisille tai luonnolle vaarallista.

Kyllä minä vilpittömästi ihmettelen, että tosiasioita ei uskota. Löytyy jopa sellaisiakin tuulivoimauskovaisia, jotka uskovat, että nuo kivikautiset tuulimyllyt olisivat jotenkin nykyaikaisia ja että nykyaikainen ydinteknologia olisi aikansa elänyt.

Saattaa olla, että löytyy sellainenkin tutkimus, jossa todetaan, että ihminen ei voi kuolla pudotessaan kerrostalon kahdeksannesta kerroksesta. Ehkäpä kuolinsyy selviää vasta ruumiinavauksessa. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti