Vuohet, lampaat ja lapamadot

Monissa blogeissani olen arvostellut poliitikkoja ja varsinkin meidän hallitusta. Joku voi tietysti väittää, että en ole sopiva tai pätevä arvioimaan heitä, mutta minä olen toista mieltä. Minä nimittäin olen heidän työnantajansa ja olen palkannut heidät. No en nyt ihan yksin, mutta yhdessä muutamien muiden äänestäjien kanssa. Se antaa oikeuden myöskin arvostella heitä.

Koettaisivat nyt edes sen verran sopia keskenään, että sopisivat ainakin muutamaan puolueeseen, eivätkä ihan joka risauksen jälkeen olisi perustamassa uutta puoluetta. Vaikka minulla tällä hetkellä on erityisen vaikeaa löytää puoluetta, jota voisin äänestää, olen syvästi tietoinen, että ei apu löydy mistään sirpalepuolueista, joita yleisesti sopeutumattomat ovat perustelleet ihan vain oman vaikean luonteensa takia, sopeutumattomuuttaan tai tärkeilläkseen puolueen perustajan pallilla.

Kaipa minun vaikeuteni johtuu siitä, että todella päteviä ja asiallisia poliitikkoja on todella vähän. Jos sellainen sitten löytyy, saattaa ääneni hyödyttääkin jotain sellaista pyrkyriä, jota en missään nimessä haluaisi äänestää. Tämä on vaalijärjestelmämme heikkous, ellen sanoisi suorastaan mätäpaise.

Menenpä tässä nyt sitten puolue kerrallaan. Kaikki urheilijat, laulajat ja muut komeljanttarit jätän ilman muuta pois, sillä pääsääntöisesti heillä ei ole mitään sellaista pätevyyttä, joka oikeuttaisi hoitamaan minun asioitani.

Lähdetäänpä sitten oikealta vasemmalle. No ihan oikealta laidalta löytyy kokoomus, josta löydän suurin piirtein kaksi kelvollista poliitikkoa. He ovat veteraanipoliitikko Ben Zyskowicz ja ministeri Petteri Orpo. Voi toki olla joku muukin, mutta kun en tunne tekoja enkä ansioluetteloa, tyydyn näihin kahteen. RKP:sä saattaa hyvinkin olla joku ihan varteenotettava henkilö, mutta puolue sinänsä on melko mitäänsanomaton yhden asian liike, joten en edes yritä kaivaa sieltä omaa ehdokastani. Lisäksi minua tympväti ne eduskunnassa pidetyt kaksikieliset puheet, vaikka sentään ollaan Suomen eduskunnassa, jossa jokainen hallitsee myös suomen kielen.

Keskustapuolue on nyt johtavassa asemassa, ja otaksuttavaa on, että sieltä löytyisi joku ihan varteenotettava edustaja, mutta kun en porukkaa tunne, niin en oikein ketään omaksi ehdokkaakseni kelpuuttaisi. Ehkä Juha Sipilä kyllä ja Mauri Pekkarinen ehdottomasti ei. Kepulaista minusta ei taida kuitenkaan tulla. Molemmilla mainituista herroista on myös omat rasitteensa. Pekkarinen kannattaa tuulivoimaa ihan vain henkilökohtaisista syistä ja Sipilä juoksentelee kaiken maailman ”kissanristiäisissä”, vaikka valtakunnan asioissakin olisi työtä.

”Persujen” työmyyrä Pirkko Mattila kyllä. On nainen paikallaan ja saisi ääneni, niin kuin on saanut ennenkin, mutta kun vaarana saattaa olla äänteen päätyminen jonkun hörhön hyödyksi, saatan jättää ihan varmuuden vuoksi senkin kortin kääntämättä. Perussuomalaisten joukossa on liikaa lapamadoiksi luokittelemiani loisia. Rasismi on painanut puolueen kannatuksen pohjalukemiin, ja puolue keikailee nyt todellista kannatustaan korkeammalla.

Demareista on todella vaikea löytää yhtään maamme ystävää, mutta Erkki Tuomioja ja Eero Heinäluoma tulevat kuitenkin mieleen ensimmäisiksi. Sanoisinko niin, että ovat vähiten vahingolliset ja noudattavat kuitenkin politiikan pelisääntöjä.

Vihreät ja vasemmistoliitto ovat eduskunnan häiriköitä, joilla ei pitäisi olla mitään tekemistä länsimaisessa parlamentissa. Jos vasemmistoliitosta jonkun valitsisin, niin eiköhän olisi kaivettava naftaliinista Martti Korhonen ja Esko-Juhani Tennilä. Vihreissä ei ole kerta kaikkiaan yhtään kansallemme hyödyllistä yksilöä, ei ainakaan sellaista, joka ansaitsisi paikan eduskunnassa.