lauantai 8. lokakuuta 2016

Viina on viisasten juoma


Minä ja muut blogistit sorrumme liiankin usein väittelemään rasistien, tuulivoimauskovaisten tai muiden fanaatikkojen kanssa sen sijaan, että paneutuisimme todellisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Tuskinpa yksikään uskovainen, uskoipa hän mihin tahansa, muuttaa mielensä jonkun blogi-kirjoituksen seurauksena. Oikeassa olemisen tarve on niin vahvasti rakennettu suomalaisen sisuksiin, että millään järkisyyllä et voi muuttaa hänen mieltään. Blogi ei oikeastaan ole mikään keskustelufoorumi, joten on turha haaskata paukkuja joihinkin nimettömiin kommentteihin. Mitään rakentavaa keskustelu tuskin siitä voisi syntyä.

Keskustelu tässä yhteiskunnassa on kuitenkin tuiki tarpeellista. Jokaisella meistä kai on jonkinlainen käsitys yhteiskunnan suurimmista ongelmista. Moni varmaan huudahtaa, että ”työttömyys”. No joo, onhan sekin ongelma, jos sitkeästi uskomme, että jonkun toisen on järjestettävä minulle työpaikka. Ei se kuitenkaan niin mene, sillä työttömyys on ongelma vain silloin, kun työt maassa ovat loppuneet. Minä en usko, että tässä maassa vielä on niin käynyt, siitäkään huolimatta, että meillä on parisataatuhatta aidosti työtöntä ja suurin piirtein toinen mokoma työhaluttomia.

Suomen suurin ongelma on alkoholismi ja alkoholin liikakäyttö. Jos kaikki alkoholin haittavaikutukset saataisiin tässä maassa hävitettyä, ei me tarvittaisi mitään kilpailukykysopimuksia, enempää kuin muutakaan yhteiskunnallisia krääsää. Niinhän sitä sanotaan, että ”viina on viisasten juoma.” Tuohon minä olen aina lisännyt ”…paitsi että viisaat eivät sitä juo.” 


Toiskesi suurin ongelma minun kategoriassani on syntyvyyden lasku. Suomi on ajautumassa Kreikan tielle, ellemme saa käännettyä työikäisen väestömme laskua pikaiseen nousuun. Kovasti pelkään, että omat naisemme eivät siihen suostu, joten maahanmuuttoa todella tarvitaan.

Jos vielä tähän TOP-kolmoseen on jotain lisättävä, niin panisin siihen poliitikkojen ylivallan. Jos ylivalta missä tahansa on porukalla, jonka ammattitaito on vähintäänkin kyseenalainen, ovatkin todellisia vallankäyttäjiä ne, jotka asioista edes jotain tietävät. Meidän parlamentaalisessa järjestelmässä on paljonkin parantamisen varaa. Ensimmäiseksi jääväisin ministerikansanedustajat pois äänestämästä silloin, kun kyse on hallituksen luottamuksesta. Eiväthän vangitkaan saa päättää omasta tuomiostaan. Ei se toki ihan sama asia ole, mutta yhtä epäoikeudenmukainen. Pääsääntö kai pitäisi olla, että jokainen on jäävi omassa asiassaan.

No, tuskinpa me tästä koskaan unelmavaltiota saamme, mutta jos kuitenkin jonkinlaisen pohjoisen mallin. Jos ”Kempeleen kuningas” olisin, niin ensimmäiseksi puuttuisin noihin ongelmiin. Energiapolitiikasta jättäisin kaikki valtion tuet pois, sillä jos jotain energiamuotoa sanotaan kannattavaksi, niin aloittakoon vaikka kannattamalla itse itsensä. Varmin tapa tuhlata yhteiskuntamme varallisuutta on työntää rahaa kaikenlaisiin turhiin tukiin. Esimerkiksi tuulivoima ei tule koskaan kannattamaan itse itseään, mutta tulee yhteiskunnalle kovin kalliiksi ja heikentää kauppatasettamme ostaessamme ongelmajätettä sadoilla miljoonilla. On varmaa, että myös terveysviranomaiset kiinnittävät pian huomion vibroakustiseen oireyhtymään, joka on maailmalla jo todeksi havaittu. Se sairastuttaa vuosittain satoja ihmisiä noiden jokseenkin hyödyttömien myllyjen vaikutuspiirissä.

Kauan eläköön liberaali ja oikeudenmukainen yhteiskunta, ilman tuulivoimaa, rasismia ja korruptiota.

1 kommentti:

  1. Eihän tässä maassa tekemättömistä töistä ole pula. Pulaa on lähinnä palkanmaksajista.

    VastaaPoista