Se oli sitten siinä

Olen jo kerran kirjoittanut blogin nimeltä "Hyvästi Kalajoki". Se oli silloin, kun päätimme, että kaikki se on nähty, mitä Kalajoki pystyy tarjoamaan. Kun ostin Kalajoelta korjauskelpoisen vanhan talon, piti se sisällään ajatukset eläkepäivistä, jotka kuluisivat leppoisasti tuota mökkiä kunnostellessani. No joo, ei kai se ihan ensimmäinen kerta ollut, että elämässä ei kaikki mene suunnitelmien mukaan, mutta yllätyksellistä tämä silti oli.

 

"Kalajokiseksi pääsee vain syntymällä", lausui kerran eräs sikäläinen ystäväni, jolla lienee omakohtaisia kokemuksia. Ehkä tuohon lauseeseen pitäisi vielä lisätä... että oikeaan sukuun, sillä aivan yleispätevänä en tuota lausetta pitänyt. Kyllä minä sain paljon hyviä ystäviäkin täältä, joita varmasti tulemme kaipaamaan. Kenenkään kanssa en halunnut riidellä, enkä riidellytkään. Valitettavaa oli, että joskus jouduin oikaisemaan muutamia totuuden vastaisia väittämiä, mutta minkäs teet, kun olen saanut sellaisen syntymävian, että valheet eivät oikein miellytä. Vaikka voi olla, että itsekin olen niihin joskus sortunut. Toivottavasti en kuitenkaan aivan viime vuosina.

Koskaan ei pitäisi sanoa, että ei koskaan. Politiikassakin olen ollut mukana muutamalla paikkakunnalla asuessani, mutta koskaan minulla ei ollut riittävää pyrkyä ollakseni mitään muuta kuin apupoika. Mitään muuta en edes halunnut, joten yleensä systemaattisesti kieltäydyin ehdokkuuksista tehtäviin, jotka katsoin liian sitoviksi. Kalajoella lupauduin auttamaan, kun sitä vallan eduskunnasta käsin pyydettiin. Siis, vain auttamaan lupauduin, vaikka ehkä enemmänkin pyydettiin, ja olin jo kerran eronnut puolueesta. Näin jälkikäteen voin vain harmitella, että miksi en osannut sanoa että "ei", vaikka olin jo sanonut tuon kohtalokaan lauseen "ei koskaan". Eräs mielilauseitani on ollut: ”Peli saa olla kovaa, mutta sen on oltava rehellistä." Tätä vaatimusta ei edustamani puolueen politiikka enää täyttänyt, joten luovuin politiikasta, vaikka kuokinkin saamani postin loppuun saakka. Sainpahan seurata aitiopaikalta kalajokista politiikkaa kokonaisuudessaan, eikä se mielestäni aivan vitivalkoiselta vaikuttanut. Tuskinpa kuitenkaan Kalajoki kovin paljon eroaa niistä kunnista, joissa jollakin puolueella on ylivalta.

Jyväskylään on tullut 100.000 asukasta lisää sen jälkeen, kun sieltä 50 vuotta sitten lähdin. Silloin olin pienehkö urheilutähti ja oletin, että kaikki kaupunkilaiset tunsivat ja hyväksyivät minut. Nyt olen palannut tähän nuoruusaikojen kaupunkiin, ja vaikka hyvin tiedän, että tuskinpa kaupungissa monikaan muistaa edes olemassaoloni, niin minulla on jotenkin samanlainen tunne. Tiedä sitten mistä johtuu, mutta oletan jonkun nuoruudenystäväni vielä elävän. 

 

Luultavaa on, että suhteellisen korkea ikäni ja eräänlainen sormien polttaminen saa minut lopulta uskomaan, että politiikka ei minulle sovi, vaikka auttamisen halu olisi sieluuni kuinka sisäänrakennettu.

Jos sanoisin, että ei minua harmita luopua kunnostamastani omakotitalosta, jonka myyntihinta ei vastaa enempää kuin vessanpöntön ja peltikaton hintaa, niin enhän minä totta puhuisi. Harmittaahan se vietävästi, sillä onhan siinä kyse kymmenien tuhansien lahjoituksesta mahdollisesti tulevalle ostajalle.

Taloanikin enemmän minua harmittaa rakennuttamamme tsasounan kohtalo. Toivottavasti se säilyy siinä tarkoituksessa, johon sen rakensimme, eikä hankkeeseen uhrattu aika ja raha ihan hukkaan mene. Täällä Jyväskylässä on ortodoksinen kirkko jo valmiina, joten sitäkään ei tarvitse rakentaa. Ei tarvitse myöskään satamakirkkoa, vaikka satama löytyykin. Tuskinpa nuo pari sisävesilaivaa kirkkoa kaipaavat.