maanantai 14. maaliskuuta 2016

Tässä se sitten tulee

 
Tuulivoimaa olen vastustanut useastakin eri syystä. Ensinnäkin kansainvälisissä tutkimuksissa on todettu matalataajuisen värähtelyn aiheuttavan ihmisille ja eläimille terveydellisiä haittoja. Jopa kuolemaan johtavia sairauksia.

Toinen yhtä pätevä syy lienee se, että myllyt ovat taloudellisesti kannattamattomia, eikä yksikään niistä pysyisi pystyssä ilman yhteiskunnan tukea. Siis sinun ja minun rahojani.

Kolmas vastustuksen syyni on se, että sekä myllyjen osto että rakentaminen on pääosin ulkomaalisten käsissä ja lisää entisestäänkin heikkoa kauppatasettamme.

Neljäs syy on se, että ne eivät suinkaan ole kovin ekologisia, vaan jo niiden valmistus on lisännyt hiilipäästöjä arvaamattoman määrän. Generaattorit sisältävät suuren määrän harvinaisia metalleja, ja kun ne lopulta ovat asennuskunnossa pitkän pakokaasukylläisen matkan jälkeen, pannaan tällaiseen tuulipuistoon tuhansia litroja sekä hydrauli-, että voiteluöljyjä.

Jos olisin vihreä poliitikko, vastustaisin silloinkin näitä häkkyröitä, sillä ne todella ovat ihan kaikkea muuta kuin vihreitä myllyjä.

Olen syvästi tietoinen, että koska en ole hankkinut kokemustani banderolleja heiluttamalla, vaan joutunut ihan itse opiskelemaan myös voimalaitostekniikkaa, ei minua pidä uskoa. Minähän olen vain eläkkeellä oleva DI ehkä kovin kauniskaan päinvastoin kun moni vihreä kansanedustaja.

Tiedän, että tartun kärkkäästi tässä yhteiskunnassa havaitsemiini epäkohtiin, mutta jotenkin se tuntuu velvollisuudelta silloin, kun tiedän tuntevani tosiasiat paremmin kuin useat poliittiset päättäjät.


Tässä nyt näitä faktoja sitten tulee:

*****************


http://cdn.knightlab.com/libs/timeline/latest/embed/index.html?source=0Ak2bgr7C0nhPdGR3S1lEekU3T3p4ZDhUNDdRV2Y2ZkE&font=Bevan-PotanoSans&maptype=toner&lang=en&height=650 (jo 1979)!


H. Ising et. alt., Infraschallwirkungen auf den Menschen,
Bundesgesundheitsamt, VDI-Verlag, 1982
L. Ceranna et. alt., Der unhörbare Lärm von Windkraftanlagen –Infraschallmessungen an einem Windrad nördlich von Hannover, Bundesanstalt für Geowissenschaften und Rohstoffe, 2005
Empfehlungen des Robert-Koch-Institutes: Infraschall und tieffrequenter Schall- ein Thema für den umweltbezogenen Gesundheitsschutz in Deutschland?  Mitteilung der Kommission „Methoden und Qualitätssicherung in der Umweltmedizin
Nissenbaum MA, Aramini JJ, Hanning CD. Effects of industrial wind turbine noise on sleep and health. Noise & Health 2012;14: 237-43.

Basner M, Babisch W, Davis A et al. Auditory and non-auditory effects of noise and health. Lancet 2013, dx.doi.org/10.1016

Hume KI, Brink M, Basner M. Effects of environmental noise on sleep. Noise & Health 2013:IP 193.171.77.1

Carter PJ, Taylor BJ, Williams SM, Taylor RW. Longitudinal analysis of sleep in relation to BMI and body fat in children: the FLAME study. BMJ 2011;342:d2712

Chung SA, Wolf TK, Shapiro CM. Sleep and health consequences of shift work in women. J Women’s Health 2009;18:965-77.

Hoevenaar-Blom MP, Annemieke MW, Spijkerman AMW, Kromhout D, van den Berg JF, Verschuren WMM. Sleep Duration and Sleep Quality in Relation to 12-Year Cardiovascular Disease Incidence: The MORGEN Study. SLEEP 2011;34:1487-92.

Hoevenaar-Blom MP, Annemieke MW, Spijkerman AMW, Kromhout D, Verschuren WMM. Sufficient sleep duration contributes to lower cardiovascular disease risk in addition to four traditional lifestyle factors: the MORGEN study. Eur J Prevent Cardiol 2013; doi: 10.1177/2047487313493057.

Laugsand LE, Strand LB, Platou C, Vatten LJ, Janszky I. Insomnia and the risk of incident heart failure: a population study. Eur Heart J 2013 doi:10.1093/eurheartj/eht019.

Möller-Levet CS, Archer SN, Bucca G, et al. Effects of insufficient sleep on circadian rhythmicity and expression amplitude of the human blood transcriptome. PNAS 2013; doi/10.1073/pnas.1217154110.

Pierpont N. Wind Turbine Syndrome: A Report on a Natural Experiment. K Selected Publications, Santa Fe, New Mexico 2009.

Archer NA, Laing EE, Möller-Levet CS et al. Mistimed sleep disrupts circadian regulation of the human transcriptome. PNAS 2014; www.pnas.org/cgi/doi/10.1073/pnas.1316335111
Vyas MV, Garg AX, Iansavichus AV et al. Shift work and vascular events: systematic review and meta-analysis. BMJ 2012;345:e4800 doi.

Salt AN, Lichtenhan JT. Responses of the inner ear to infrasound. IVth International Meeting on Wind Turbine Noise, Rome, Italy April 2011.

Schomer PD, Edreich J, Boyle J, Pamidighantam P. A proposed theory to explain some adverse physiological effects of the infrasonic emissions at some wind farm sites. 5th International Conference on Wind Turbine Noise Denver 28-30 August 2013

Ananthaswamy A. Like clockwork. New Scientist, 31st August 2013 Pp 32-5.

Casella Stanger. Report on Low Frequency Noise Technical Research Support for DEFRA Noise Programme (on behalf of DEFRA, Department of the Environment, Northern Ireland, Scottish Executive, National Assembly for Wales). 2001.

Noise Review Working Party Report (Batho WJS, Chair). HMSO, London 1990.

Kelley ND, Hemphill RR, Mckenna HE. A methodology for assessment of wind turbine noise generation. Trans ASME 1982;104:112-20.

Kelley ND, McKenna HE, Hemphill RR, Etter CI, Garrelts RI, Linn NC. Acoustic noise associated with the MOD .. 1 wind turbine: its source, impact, and control. Solar Energy Research Institute, A Division of Midwest Research Institute, 1617 Cole Boulevard, Golden, Colorado USA. February 1985

Kelley ND. A proposed metric for assessing the potential of community annoyance from wind turbine low-frequency noise emissions. Presented at the Windpower ’87 Conference and Exposition San Francisco, California, October 5-8, 1987. Solar Energy Research Institute. A Division of Midwest Research Institute 1617 Cole Boulevard Golden, Colorado USA, November 1987

Bray W, James R. Dynamic measurements of wind turbine acoustic signals, employing sound quality engineering methods considering the time and frequency sensitivities of human perception. Proceedings of Noise-Con; 2011, July 25-7;Portland, Oregon.

Frey BJ, Hadden PJ. Wind turbines and proximity to homes: the impact of wind turbine noise on health (a review of the literature & discussion of the issues). January 2012. 

Hanning CD, Evans A. Wind Turbine Noise. BMJ 2012: 344 e 1527

von Hünerbein S, Moorhouse A, Fiumicelli D, Baguley D. Report on health impacts of wind turbines (Prepared for Scottish Government by Acoustics Research Centre, University of Salford), 10th April 2013.








Møller H, Pedersen CS. Low-frequency noise from large wind turbines. J Acoust Soc Am 2011;129:3727-44.

Phillips DJW. Iodine, milk, and the elimination of epidemic goitre in Britain: the story of an accidental public health triumph. JECH 1997;51:391-3.

Kamperman GW, James R. The “How To” guide to siting wind turbines to prevent health risks from sound (P 8): http://www.windturbinesyndrome.com/wp-content/uploads/2008/10/kamperman-james-8-26-08-report-43-pp.pdf

Tiesitkö, että Työterveyslaitoksen Valtteri Hongiston tekemää mielipidetutkimusta rahoitti tuulivoimayhtiö Tuuliwatti?






















https://www.researchgate.net/publication/275964097_Prediction_of_infrasound_and_low_frequency_noise_propagation_for_modern_wind_turbines_-_a_proposed_supplement_to_ISO_9613-2

http://www.hs.fi/mielipide/a1439522131972




http://www.gigawiek.nl/actiegroepen_tegen_windenergie_bundelen_krachten










Luettuani tuon listan olen tosissani harkinnut muuttamista tuulivoimavapaalle alueelle, joita onneksi meillä Suomessa vielä muutamia on.

”Mielenrauhaa”, sanoi Ruben Stiller.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti