tiistai 29. maaliskuuta 2016

Parannetaan politiikkaa

Suomalainen poliittinen järjestelmä ei ehkä sittenkään ole se maailman paras systeemi, vaikka moni yleissuomalaiseen tapaan olisi näinkin valmis julistamaan. Henkilökohtaisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että meillä olisi paljon oppimista vanhoista sivistysvaltioista. Totta on, että ihan sellaisenaan ei mikään malli ole Suomeen suoranaisesti sovellettavissa, mutta paljon korjaamista meillä on. Kun olen näitä ”jos minä” miehiä. niin kerron mistä aloittaisin jos minulla olisi valta ja voima.

  
Myönnän kyllä, että hallituksen tehtävä on tuoda poliittinen näkökanta päätöksen tekoon, ettei kaikkea vastuuta sysätä virkamiehille. Tässä järjestelmässä kuitenkin kaikki vastuu sysätään ministereille, koska he viimekädessä tuovat asiat eduskunnan päätettäviksi. Tosiasiassa virkamiehet ovat nuo päätökset valmistelleet joskus suuremmalla ja joskus pienemmällä asiantuntemuksella ja ilman minkäänlaista asiantuntemusta ministeri siten valitsee mieleisensä vaihtoehdon, jonka esittelee eteenpäin vietäväksi.

Ensimmäiseksi säätäisin siis ministereille jonkinasteisen pätevyysvaatimuksen. Sen ei tarvitsisi olla mitään erityisasiantuntijatasoa, mutta kyllä sen verran saisi asioista olla jyvällä, että ei ihan olisi virkamiesten vedätettävissä. Tämä ei millään tavoin olisi politiikan vastaista, sillä jokseenkin varma olen, että jokaisella puolueella on jäsenistössään muutamia ihmisiä, joilla on pätevyyttä melkeinpä mihin tahansa ministerin virkaan. Tämä pätevyys vain pitäisi asettaa ministerin vaatimukseksi. Jos ei muuta, niin säästyttäisiin ainakin siltä kansalaisten pilkalta, joka kohdistuu ajokortittomiin liikenneministereihin, armeijan käymättömiin puolustusministereihin ja paperimiehiin, jotka hoitavat oikeusministerin tonttia.

Jotta hallituksen luottamus tulisi silloin tällöin oikeasti mitattua, olisi oltava myös niin, että kukaan ei saisi olla päättämässä omassa asiassaan. Tämä ja tuo asiantuntijavaatimus toteutuisi parhaiten, jos hallitus valittaisiin kokonaan eduskunnan ulkopuolelta. En usko, että se koskaan olisi mahdotonta, mutta jos näin kävisi, että joku ministeri tulisi valittua eduskunnasta, olisi hänen ministerikautensa ajaksi istutettava eduskuntaan varakansanedustaja. Tietenkin tämä olisi jo varautunut mahdollisuuteen, että näin saattaa käydä.

Olen myös sitä mieltä, että puolueen puheenjohtaja ei välttämättä ole sopiva mies ministeriksi, vaikka joku salkku jonkinlaisen jakoperusteen mukaan jollekulle puolueelle ”kuuluisikin”. Rohkenen väittää, että ei nytkään pallit ihan sopivasti satu nykyisten puheenjohtajien alle.

Kansanedustajaa koskevia vaatimuksia rukkaisin vain sen verran, että nuhteettomuus nostettaisiin edelleen kunniaan. Pienikin rötös tai rikosrekisterimerkintä poistaisi mahdollisuuden nousta eduskuntaan tai edes ehdokkaaksi. Pieni kansahan meillä on, mutta ei sentään ihan kaikilla ole rötöksiä tai rikosrekisterimerkintöjä.

Edellä oleva jo sellaisenaan vähentäisi pelkoa, että äänestäessäni jotain tiettyä ihmistä ääneni saattaakin hyödyttää jotain sellaista, jonka en missään nimessä haluaisi olevan eduskunnassa. Kokonaan tämä pelko poistuu vasta, kun vaalijärjestelmä kokonaan uusitaan. Tämä pelko siis edelleen olisi olemassa, mutta se ei enää olisi niin tärkeä, koska todennäköisesti myös tuo toinen olisi kohtuullisen hyvä ihminen. Kokonaan tästä pelosta voitaisiin päästä vain vaalijärjestelmää muuttamalla. Ehkäpä se menisi liian henkilökohtaiseksi, jos joitakin nimiä mainitsisin, mutta erityisen suuri tämä vaara on puolueissa, joissa on hyvin heterogeeninen ehdokasjoukko.

Kolmas ehkä myös melko radikaali uudistus olisi puoluerekisteriin pääsy. Nythän systeemi on niin yksinkertainen, että Hintan Martatkin voisi rekisteröityä poliittiseksi puolueeksi. Viiden tuhannen nimen kerääminen kannattajakortteihin ei nykytekniikalla ole konsti eikä mikään. Lähes jokainen toisinajattelija voisi perustaa niin halutessaan oman puolueen, jopa minäkin. No minä en sitä halua, sillä tosiasiassa uskon siihen, että jos jotain muutosta haluan, on se tehtävä puolueen sisällä. Kannatusmääriin puuttumista olisi tietysti myös äänikynnyksen asettaminen eduskuntaan ja jopa kunnallisvaaleihinkin. Saksassa tuo kynnys on 5 %, ja sitäkin olen kuullut pidettävän liian alhaisena.

Olisihan se hyvä alku Suomessakin. Turhat välihuutelijat eduskunnasta jäisivät pois, samoin kun tarpeettomat veronmaksajien elätit ja ”lehmäkaupat”, joilla joissakin tapauksissa ostetaan näiden turhakkeiden kannatus.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti