maanantai 21. maaliskuuta 2016

Odinin sotilaat



Soldiers of Odin on Kemistä johdettu maahanmuuttovastainen järjestö, joka on ottanut nimenä muinaiselta viikinkijumalalta. Tätä jumalaa palvotaan yhä vielä eräissä piireissä ainakin Islannissa, jossa tämän "kulttilahkon" ylipappi asustaa. Kyse on nimenomaan vanhasta kultista, jonka perinteitä kunnioitetaan osassa pohjoismaita.

Kun eräs median edustaja soitti tälle "ylipapille", sai hän melko tylyt terveiset vietäväksi Odinin sotilaille.

Olisikohan tämä suomenkielinen käännös melko tarkasti seuraavan lainen: "Älkää häpäiskö kulttuuria, jota ette tunne."

Olisihan tuon luullut olevan sanomattakin selvää, mutta mikäpä tälle porukalle ihan selvää on. Ihan aluksi osa poliiseista suhtautui jopa myötämielisesti kyseiseen natsimieliseen järjestöön, sillä ilmeisesti ei silloin vielä tiedetty. millaisesta porukasta tosiasiassa oli kyse. Järjestö itse antoi ymmärtää, että he auttavat vain poliisia järjestyksen valvonnassa, eikä heillä ole mitään sidoksia poliittisiin liikkeisiin.

Totta, ei olekaan, siis Suomen politiikkaan. Selviä yhteyksiä kuitenkin löytyy Suomessa toimiviin natsimielisiin järjestöihin.

Järjestön oma väite oli siis, että tarkoituksena on ainoastaan turvallisuuden lisääminen Suomen kaupungeissa. Eräs järjestön jäsen kertoi, että kyseessä ei ole maahanmuuton vastustaminen sinänsä, vaan ainoastaan rikollisen aineksen karsiminen ja turvallisuuden palauttaminen Suomen kaupunkeihin.

Ihmeellistä on, että tuo porukka sanoo palauttavansa turvallisuuden, vaikka joukossa on enemmän väkivaltarikollisia kuin koko 30.000 maahanmuuttajan joukossa yhteensä. Kun YLE julkisti tuon poppoon salaiset facebook-sivut ja johtajien keskinäiset viestit sekä porukan laittoman aseistuksen, oli poliisienkin kanta muuttunut.

Missään tapauksessa tuota porukkaa ei saisi päästää kaduille, sillä se ei todellakaan lisää turvallisuutta, vaan nimenomaan heikentää sitä.

Sen verran ulkomaalaisen näköinen olen minäkin, että on oikeasti aihetta varoa noiden gangsterilaumojen kohtaamista yön pimeydessä.


En ihan allekirjoita muutaman poliisin väitettä, että he ovat voimattomia, koska laki ei kiellä ihmisten liikkumista kadulla. Kyllä Suomen laista löytyy pykälä, joka kieltää rikoksen valmistelun, ja siitä voidaan antaa myös tuomio. Kyllä Odinin joukot selkeästi syyllistyvät väkivaltarikosten suunnitteluun. Väkivaltarikos on väkivaltarikos täysin riippumatta siitä, kohdistuuko se valkoihoiseen suomalaiseen vai tummaihoiseen ulkomaalaiseen. Silloin kun se kohdistuu ulkomaalaiseen, voidaan katsoa raskauttavaksi asianhaaraksi se, että ainakin osa motiivista on rasismi.

Voi olla, että minut tämän kirjoituksen jälkeen leimataan hyvinkin "suvakiksi", muta haitanneeko tuo mitään. Suvakkihan minä olenkin ja luulen sen johtuvan siitä, että maailmalla liikkuessani olen yhden päivän aikana nähnyt enemmän ulkomaalaisia kuin monet rasisteista koko elämänsä aikana. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti