torstai 4. kesäkuuta 2015

Venäjän pakotteet


Euroopan unioni käy hiljaista sotaa Venäjää vastaan asettamalla erilaisia niin taloudellisia kuin poliittisiakin pakotteita tätä Ukrainan sodan osapuolta vastaan. Totta näyttää nimittäin olevan, että Venäjä käy selkeää valloitussotaa Ukrainaa vastaan, ja näin ulkopuolisen silmin katsottuna kyse on nimenomaan valtauspyrkimyksistä. Ne kuitenkin kiistetään, lähinnä siksi, että Putinin Venäjä ei voi olla aivan varma siitä, kuinka Eurooppa ja Nato suhtautuisivat avoimeen sodan julistukseen. Kyllä minä uskon, että vaikka Venäjä pullisteleekin paraateissa, ei sillä olisi kovinkaan suuria mahdollisuuksia Naton täyslaidallista hyökkäystä vastaan. Tämän, järjestysluvultaan ties monennenko, maailmansodan syttymistä ei varmaan kukaan meistä halua. Tästä syystä EU-maat yhdessä USA:n kanssa ovatkin valinneet pehmeämmät keinot, eli nuo pakotteet. Pakotteiden huono puoli on se, että ne vaikeuttavat tavallisen kansan elämää, mutta niinhän tekisi täysimittainen sotakin.

  
Venäjän vastapakotteet ovat lähinnä koomisia. Neuvostoliiton jälkeinen Venäjäkin on ollut osittain suljettu valtio, vaikka ei ihan Pohjois-Korean tasolle ole yltänytkään. Kyllä Putinin lentely hanhien kanssa viittaa kuitenkin jonkinasteiseen pelleilyyn, jota tuskin edes oma kansa uskoo. Venäjällä on kautta aikojen ollut lista ”ei toivotuista” ihmisistä, joille ei vain yksinkertaisesti ole myönnetty viisumia. Maassa on myös satoja hotelleja, joihin ulkomaalaisilla ei ole asiaa. Vaikka Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen on Venäjä selvästi kehittynyt, tuntuu siltä, että sillä on vielä pitkä taival edessään ennen kuin sitä voidaan pitää aidosti kehittyneenä demokraattisena valtiona.

Kun lähes 90 eurooppalaista poliitikkoa sai nyt pottikiellon venäjälle, sillä tuskin on mitään merkitystä Ukrainan tilanteeseen tai EU:n pakotteisiin. Eivät nämä poliitikotkaan niin kovasti masentuneilta vaikuta. Onpahan lapsenlapsille kerrottavana se, että Putin pelkäsi heitä.

Noiden ei-toivottujen poliitikkojen joukossa oli myös 13 pohjoismaalaista, heistä yksi suomalainen, Heidi Hautala. Sillä, mihin maahan Hautala kulloinkin matkustaa, ei taida kansainvälisen tilanteen kannalta olla suurtakaan merkitystä, ja tuosta arvaamattomasta arvonnoususta hän näyttää olevan jopa ylpeä. Hautalan joutumista tälle listalle perusteltiin sillä, että hän oli suhtautunut penseästi Venäjän Ukraina-politiikkaan. Eiköhän sillä perusteella kuitenkin voitaisi sulkea Venäjän rajat kokonaan ja puolet venäläisistäkin karkottaa maanpakoon. En usko, että koko maailmassa on kovinkaan monta ihmistä, jotka hyväksyvät Venäjän käymän valloitussodan.

Olen vieraillut sekä Neuvostoliitossa että Venäjällä kymmeniä kertoja ja nähnyt tuon maan kehityksen Breshnevin ajoista Putinin aikoihin. Jos nämä minun julkaisemani mielipiteet estävät vuosiviisumini uusimisen, myönnän sen harmittavan minua, mutta varmasti tulen ylpeänä sillä rehentelemään. Onhan se jotenkin hauskaa nähdä, pelkääkö myös Putin Kallan kuvernööriä. Valtion päämiestasolla en tällaista vielä olekaan havainnut, vaikka se ei pikkupoliitikkojen piirissä aivan harvinaista ole.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti