Kolmas sektori

Nykyisestä ihmisten tasapäistämisvimmasta huolimatta me synnymme nyt ja vastaisuudessakin erilaisin eväin varustettuna tähän maailmaan. Jo Eino Leino aikanaan runoili: ”Paha ei ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista.” Ikävän suuri totuushan tuossa on, ja aina tullee olemaan erilaisia ihmisiä. Toiset menestyvät elämässään kohtuullisen hyvin, kun taas toiset tarvitsevat toisten apua selviytyäkseen edes jokapäiväisistä asioistaan.

Yhteiskunta ei voi, tai ei aina edes halua järjestäytyä niin, että kaikki saisivat virallisesti apua yhteiskunnan taholta. Pääsääntöisesti meillä on joukko hyväosaisia, jotka eivät yksinkertaisesti näe, tai eivät edes halua nähdä asioita juuri niin kuin ne ovat.

 

Maailman sivu on ollut autettavia ja auttajia, vaikka ne eivät ehkä ole järjestäytyneet yhtä vahvasti kuin nykyisin, jolloin on sitten ruvettu puhumaan jo ns. kolmannesta sektorista. Alun alkaen se oli vain pieni joukko ihmisiä, jotka vapaaehtoisesti otti hoitaakseen tehtäviä, jotka periaatteessa olisivat kuuluneet yhteiskunnalle. Yhteiskunta vain ei huolehtinut niistä riittävästi. syystä tai toisesta.  

Vanhimpia vapaaehtoisia kolmannen sektorin toimijoita ovat vapaapalokunnat, joiden rinnalle sitten kehittyivät erilaiset vartiointirenkaat paikoissa, joissa ne katsottiin tarpeellisiksi. Nämä ovat edelleen tarpeellisia, ja niiden hyvänä puolena on se, että ne ovat tavalla tai toisella onnistuneet säilymään poliittisten ristiriitojen ulkopuolella. Tältä ainakin näyttää näin sivullisen silmin katsottuna. 

 

Kolmannen sektorin toimijoita ovat myös monet yhdistykset, jotka yksinkertaisesti ovat ryhtyneet hoitamaan tehtäviä, joiden voitaisiin katsoa kuuluvan yhteiskunnalle. On toki totta, että osa yhdistyksistä on syntynyt ajamaan vain tietyn ryhmän etua, mutta on myös ihan aidosti yleishyödyllisiä yhdistyksiä. Eri ryhmiin kuuluvien yhdistysten välillä ei ole aivan helppo vetää selvää rajaa, mutta kokemuksesta tiedän, että ainakaan aina se ei näy yhdistyksen nimessä. Minä olenkin asettanut tuohon oman mittarini, joka on politisoituminen. Jos yhdistys on selkeästi yhteydessä joihinkin poliittisiin puolueisiin, ei sitä minun käsitykseni mukaan voida pitää yleishyödyllisenä yhdistyksenä. Sanomattakin pitäisi olla selvää, että tuon yhteyden takana on jonkinasteisia muita kuin yleishyödyllisiä tavoitteita.

Varmaan saan ämpärillisen kylmää vettä niskaani, kun siteeraan entisen TUL:n puheenjohtaja Matti Ahteen lausetta, jonka mukaan ”TUL on erottamaton osa työväenliikettä” ja totean samaan hengenvetoon, että TUL ei siis kuulu tuohon luetteloon yleishyödyllisistä yhdistyksistä. Näin siitäkin huolimatta, että minä en tuota keksinyt, vaan se on osa tuon herran puheesta. Kun kerran tuota vettä saan päälleni, niin saman hengenvetoon voin kai todeta, että poliittinen vasemmisto on aina pyrkinyt leimaamaan oikeistolaisiksi kaikki ne järjestöt, jotka eivät ole halunneet leimautua mihinkään poliittiseen puolueeseen. Ilmeisen selkeä ajatus on ollut vanha kerettiläinen toteamus: ”Jos et ole meidän puolella, olet meitä vastaan.” Niinpä esimerkiksi partiojärjestö, suojeluskunta ja SVUL leimattiin porvarillisiksi järjestöiksi, vaikka ne tiettävästi halusivat olla puoluepolitiikan ulkopuolella. Sekä partioon että SVUL:n olen kuulunut, enkä politiikan sanaa kummassakaan järjestössä kuullut.

Puhtaina kolmannen sektorin toimijoina täällä Kalajoella pidän epäpoliittisten urheilujärjestöjen lisäksi joitakin kulttuuriyhdistyksiä sekä satamakirkkoa. Toki kaikki yhdistykset voivat olla kolmannen sektorin toimijoita, mutta ne vain eivät ole yleishyödyllisiä.

Ainakin osittain järjestäytymättömän joukon näitä kolmannen sektorin toimijoita muodostavat omaishoitajat ja perheen äidit, jotka tekevät sanomattoman arvokasta työtä. Toki kolmanteen sektoriin kuuluvaksi on laskettava kaikki ne yhteisöt, joiden toiminta tapahtuu ilman valtiovallan nimenomaista ylläpitoa tai maksettua palkkaa. On vain valitettavaa, että tämä vapaaehtoistyö vähenee vähenemistään. Siinä missä ennen tuettiin tätä toimintaa ”lesken rovoilla”, on nyt pitänyt ottaa käyttöön pakkokeinot verotuksen ja sosiaalipalvelujen muodossa. Vapaehtoinen huolehtiminen yhteiskunnan huonompiosaisista ei taida olla muodissa.

Kyllä kolmatta sektoria yhä edelleen tarvitaan, vaikka poliitikot yrittävät tehdä vapaaehtoistyöstäkin vaikeaa pyrkimällä säätämään vanhan talkooperinteenkin luvanvaraiseksi ja verolle pantavaksi.

Kun olen ollut satamakirkon vapaaehtoinen, niin kovasti minua jo pelottaa, että aletaanko minua tästä verottaa ja eläke lakkautetaan. Ei siitä toiminnasta tosin rahaa makseta, mutta onhan hyvä mielikin jonkin arvoinen, vaikka sillä ehkä ei elä. Kaikkihan täällä Suomessa on mahdollista, johan minä ”mamuna” sen huomasin.