torstai 25. kesäkuuta 2015

Sossusta lastenvaunut

Muistan nimeltäkin sen kansanedustajan, joka levitti huhun ”mamun” saamista lastenvaunuista, jotka kuulemme oli Helsingin sosiaalivirasto antanut tälle pakolaisparalle. En nyt ihan hienotunteisuussyistä ala häntä kuitenkaan nimittellä, sillä kaipa teistäkin suurin osa tuon rouvan tuntee. Ei ollut ”persu”. Mahtaako käydä ihan täysillä, sillä pitäisi tajuta, että moni uskoo kansanedustajan puhuvan totta, joka sekin on suuri harha. Ei tainnut ihan paikalleen napsahtaa tälläkään kertaa. Tarvittiinhan siihen aivan viraston päällikkö oikomaan huhua ja kertomaan ihan televisiossa koko kansalle, millaiset ohjeet virastolla on, ja ennen kaikkea että ne ohjeet koskevat tasan kaikkia sosiaaliapua tarvitsevia ihmisiä, tarkalleen samanlaisina. Kyllä lastenvaunuihinkin niitä tarvitseville kuulemma avustusta annetaan, samansuuruisena kaikille apua tarvitseville kaupunkilaisille. Katsoin kyllä tuota ohjelmaa, jossa sosiaaliviraston päällikkö oikoi noita puheita, mutta en voi ihan varma enää olla, muistanko summan ihan oikein. Jos muistan väärin, niin oikokaa ihmeessä, mutta tässä hetkellä päässäni pyörii summa, joka on jotain 150 €. Se on harkinnanvarainen summa, joka silloin tällöin maksetaan joillekin kaupunkilaisille, ihonväriin ja syntyperään katsomatta. Lastenvaunut sai jokainen sitten ostaa ihan mistä tykkäsi ja ihan minkä hintaiset tykkäsi, sosiaaliviraston antamaan avustukseen se ei vaikuta. Joskus kuulemma hyvinkin upeita ja hieman uudenkarheita vaunuja on saatavilla esimerkiksi kirpputorilta tai huutonetistä. Tuo 150€ ei juuri uusiin vaunuihin riitä, niin että jos näette maahanmuuttajia, jotka työntävät mielestänne kalliita vaunuja, niin oletettavaa on, että ne on hankittu joko kokonaan omalla rahalla, tai sitten halvalla käytettynä.

Tuota nimenomaista tapausta ei sosiaalivirastokaan tuntenut, mutta sieltä todettiin kuitenkin, että suurin osa kyseisestä avustuksesta osalliseksi päässeistä on suomalaisia.

 
Olipa tuo legenda totta tai ei, niin varma olen, että kansanedustajan tuloluokassa on mahdollista hankia ihan oma auto. Kyllä minä veronmaksajana mieluummin sijoitan verorahani ”mamujen” lastenvaunuihin kuin jonkun kansanedustajan sadan tonnin Audiin tai Bemariin. On nimittäin melko varmaa, että tuo ”mamu” tarvitsee noita vaunuja huomattavasti enemmän kuin kansanedustaja tuota autoa Helsingissä.

Eihän sitä tietenkään sosiaaliavustukseksi nimitetä, mutta joku korruptiolaatikkohan se on. Sata vuotta Suomi on pärjännyt ilman noita ”laatikoita”. Mikä ihme niistä nyt on tehnyt tarpeellisia? Jokainen meistä tietää, että eduskunnan puhemiehen tehtävät hoidetaan eduskunnassa, eikä siellä autoa tarvita. Kansa nieli torkkupeitot, koska piti tärkeänä työpaikalla nukkumista, eikä etuus koskenut vain yhtä edustajaa. Taisi hintaluokkakin olla toinen. Aikaa myöten on kansa hyväksynyt puoluetuenkin, mutta olen jokseenkin varma, että jossain vaiheessa se sietokyky repeää, eikä se näiden suurten säästöjen aika varmaan kaukana ole.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti