maanantai 8. kesäkuuta 2015

Mitä Sipilä teki väärin?


Katsonkohan minäkin asioita hieman insinöörimäisin silmin? En kovin suuria virheitä löydä Juha Sipilän toiminnasta, vaikka itsekin olisin joitakin asioita tehnyt hieman toisin. Vaikuttaa kuitenkin, että meillä on nyt minun elinaikani paras hallitus, vaikka siitäkin oppositio paikkailtavaa löysi. Kun hallitusohjelman julkistamisen jälkeen sai eduskunta Sipilän paperin ruodittavakseen, löysi melkein jokainen oppositiopuolue siitä epäkohtia, joissa kieltämättä olikin jotain perää, ellei nyt oteta Arhinmäen täysin asiatonta puheenvuoroa huomioon. Tuo vasemmiston ”häpeäpilkku” kehtasi verrata ulkoministerin virkamatkoja joihinkin ulkomaan lomamatkoihin. No, tietojeni mukaan ei Soini mennyt sinne juopottelemaan, eikä heiluttamaan sateenkaarilippuja, vaan todennäköisesti käyttäytyy aivan ministerin arvolle sopivasti ja selviää nukkumaankin ilman urheilujoukkueen apua.

En myöskään hehkuttele hallituspuolueiden ylistyslauluja, sillä ehkäpä niiden on katsottava kuuluvan asiaan. Minun mielestäni paras ja asiallisin puheenvuoro keskustelussa kuultiin Päivi Räsäsen suusta, sillä hän arvosteli aivan asiallisesti niitä näkemyksiä, jotka hänen mielestään olisivat voineet mennä toisin, mutta kiitti myös sitä hyvää tapaa, jolla asioita yleisesti oli hoidettu.


Näinhän asia nähdäkseni on. Asiat voidaan hoitaa joko hyvin tai huonosti, mutta molempia ei kannata edes yrittää, sillä siinä käy niin kuin Kataisen hallitukselle kävi. Ei hoidettu hyvin eikä huonosti, vaan hyvin huonosti.

Ei hallitusohjelmaan paljon korjattavaa jäänyt. Ehkä isompituloisten ”vapaaehtoinen” osallistuminen olisi voitu korjata oikeudenmukaisemmalla tavalla, esimerkiksi veroprogressiota jyrkentämällä ja säätämällä veroja, jotka toisivat tuloja valtion kassaan, ilman että kohtuuttomasti kansaa rasittaisivat. On varmasti totta, että tupakkaveron korotus närästää tupakoitsijoita ja tuskinpa juopotkaan ilahtuvat viinaverosta. Runsaana kahvinjuojana minuakin varmasti mietityttäisi oma ehdotukseni kahvipakettiin sisällytettävästä kahviverosta, mutta ehdottaisin sitä silti, koska kahvin juonti on kuitenkin ihan vapaaehtoinen valinta.

Onneksi en ole politiikassa mukana, joten voin ihan vapaasti esittää paria ”lisäleikkausta”: puoluetuki kokonaan pois ja opintotuki korvattaisiin valtion takaamalla opintolainalla.

Puolueiden pitää oppia kehumaan itseään ilman veronmaksajien apua. Tiedän myös monia nuoria, jotka lähes puolet elämästään ovat nostaneet opintotukea saamatta yhtään opintoa tutkintoasteelle. Se on sitä hukkaan heitettyä yhteiskunnan rahaa. Laina tuo myös opiskelijoille vastuuta ja on aivan luonnollinen keino lyhentää opiskeluaikoja.

Ehkäpä olisin myös esitellyt asiat hieman toisella tavalla. Vaikka kieltämättä monessa asiassa on kyse suoranaisesta leikkauksesta, olisi kai ollut oikeampaa puhua sopeuttamislistoista. Ehkä se olisi vähemmän provosoinut oppositiota, joka oli paitsi pahoillaan siitä, että ei päässyt hallitukseen, niin myös siitä. että kuitenkin koko edellisen hallituksen suurin tunari, kokoomus, sinne hyväksyttiin. Kokoomuksen olisin jättänyt pois, sillä luulen jopa, että oikeudenmukaisen verotuksen estämisen tiellä oli juuri ”hyväosaisten” puolue.

Pelimerkit on kuitenkin jaettu, ja näillä mennään nyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti