perjantai 13. syyskuuta 2013

Vääryydellä ja viekkaudella



”Kyllähän me vanhat kalajokiset Erkki Ahon tunnemme”, sanottiin minulle, kun ryhdyin tukemaan Kalajoen kunnallispolitiikkaa ja ennen kaikkea perussuomalaisia. Ei tullut mieleenikään, että edes perussuomalaiset eivät sitä oikeasti halunneet, varsinkin kun peräti kansanedustajataholta tätä minulta pyydettiin.

Alussa kaikki menikin hyvin ja sain jopa vaimoni mukaan tähän työhön, joka ei sitten ihan pikku-urakka ollutkaan.  Kalajoen paikallisyhdistyksen asiat olivat kokonaan hoitamatta ja Pirjo ryhtyi laittamaan asioita kuntoon. Pankkikin suostui yhteistyöhön vain Pirjo Kerosen kanssa, ei Erkki Ahon kanssa. Minulle tulomuuttajana eivät paikalliset ihmiset olleet tuttuja, joten uskoin että ainakin tilintarkastajiksi nimetyt henkilöt olivat oikeasti olemassa.

Hälytyskellot alkoivat ensimmäisen kerran soida, kun nämä henkilöt todella löytyivät, mutta ilmoittivatkin yllättäen, että eivät halua olla missään tekemisissä sen enempää Erkki Ahon, kuin Jari Väli-Klemelän kanssa.  Vaimoni lähetti paperit yksinkertaisesti puoluetoimistoon ja jätti asian siihen.  Minä sen sijaan ryhdyin hieman tutkimaan, ketä kokouksiimme oikeastaan oli osallistunut.  Eihän ihmisissä mitään vikaa ollut, todennäköisesti huulesta vedettyjä niin kuin mekin Pirjon kanssa. Suurin osa ei vain ollut edes yhdistyksen jäseniä.  Kun lisäksi selvisi, että kaikki puolueen syksyllä 2011 järjestämän kokouksen paperit oli kateissa, tai ainakaan niitä ei luovutettu Pirjon ja minun käyttöön, siitäkään huolimatta, että meidät oli valittu virallisesti tehtäviimme.  Kevättalvella 2013 totesimme vaimoni kanssa, että näin ei voi jatkua, vaan asiat on saatava lopullisesti lailliseen järjestykseen. Kolme yhdistyksen jäsentä vaati, täysin sääntöjen mukaisesti, ylimääräisen jäsenkokouksen koolle kutsumista. Edes tähän, täysin selvään asiaan, ei Erkki Aho suostunut, vaan ryhtyi hengenheimolaistensa kanssa puuhaamaan uutta paikallisjärjestöä paikkakunnalle. 

Aluksi koko asia hymyilytti, sillä olihan ajatus paitsi koominen, niin myös loukkaus vanhaa perinteistä paikallisjärjestöä kohtaan.  Tästä alkoi ns. Kalajoen riita, johon Erkki Aho kumppaneineen keksi milloin minkinlaisia syitä. Perussyy kuitenkin oli Erkki Ahon halu riidellä ja jonkinasteinen kykenemättömyys asioiden oikeaoppiseen hoitoon.

Mikä sitten johti nykyiseen tilanteeseen ?

Puolueen Piirihallitus lupasi järjestää ”jäsenkokouksen” toukokuun aikana. Ei kuitenkaan järjestänyt, vaan jostakin syystä vetkutteli asiassa. Olin edelleen virallisesti valittu varapuheenjohtaja, joten vaaditun ylimääräisen kokouksen järjestäminen oli minun tehtäväni.  Valmistelin kokouksen varsin huolellisesti. Kokouskutsu laadittiin täysin sääntöjen mukaisesti, ja olin kutsunut mukaan myös Perussuomalaiset rp. jäseniä paikkakunnan ulkopuolelta. Erkki Aho oli kyllä julkisesti vastustanut kokousta ja saanutkin aikaan ilmeisesti sen, että hänen kannattajansa pysyivät pois kokouksesta. Kokous pidettiin suunnitelmien mukaan ja sen puheenjohtajana toimi hyvin asioista perillä oleva Aimo Remes.  Kalajoen Perussuomalaiset ry sai toimintakykyisen hallituksen,joka saikin asiat oikealle tolalle, josta kiitokset suurtyön tehneelle Pirjolle. 

Oikeasti oletimme, että tätä työtä olisi tukenut myöskin Perussuomalaiset rp:n hallitus ja piiri.  Näin ei kuitenkaan ollut, sillä ilmeisesti Erkki Ahon manipuloinnin uhriksi joutunut Paula Juka ei ollut kiinnostunut tosiasioista, vaan asettui Erkki Ahon puolelle. En ryhdy arvioimaan, kuka ketäkin manipuloi, mutta selvää on, että puolue sitten omilla päätöksillään sai asiat lopullisesti sekaisin.

Kalajoen asioista tekivät päätökset täysin asioita tuntemattomat ihmiset. Samalla he romuttivat Pirjo Kerosen tekemän suuren työn asioiden kuntoon saattamiseksi.

Vääryydellä ja viekkaudella Erkki Aho onnistui jälleen kerran tekemään haittaa Kalajoelle ja Perussuomalaiset rp:lle. Voi hyvinkin olla, että näytöksen loppuosa näytellään joissakin oikeusasteissa. Olipa lopputulos mikä tahansa, niin totuus on tämä ja kuten tunnettua on, ei totuus pala tulessakaan.

On totta, että Kalajoen perussuomalaiset ei pysty Kalajoen paikallisia asioita hoitamaan, jos puoluekin suhtautuu asioihin näin. Olen kuitenkin sitä mieltä, että Timo Soinin ajama valtakunnallinen politiikka on oikeaa ja sitä myös minä kannatan ja todennäköisesti seuraavissakin valtiollisissa vaaleissa äänestän perussuomalaisia.

Perussuomalaiset rp ei todellakaan ole sama asia kuin Erkki Aho, jota en enää kannattaisi edes roskakuskiksi.   Puoluesihteeriä en syytä tapahtuneesta, sillä eihän hän todellakaan ollut asioista perillä, mutta Paula Jukan ja Joukamo Kortesalmen olisi tullut perehtyä näihin tosiasioihin.   Eikö todellakaan herättänyt minkäänlaista ihmetystä Erkki Ahon saamat lukuisat tuomiot?  Ottamatta kantaa näihin tuomioihin, totean vain, että eivät ne ihan ilman syytä ole tulleet.  Ei tavallisella ihmisellä, ei edes minulla, ole kymmenittäin rikossyytteitä ja tuomioita.  Ihan vapaasti saa rehellisyyttään julistaa… uskokoon ken tykkää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti