sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Kaksipa kahjoa Kalajoelta



 Timo Soini puhuu Joensuun torilla 29.6.2013. Kuva: Pirjo Keronen


En toki kahjoksi ketään moiti, vaikka otsikosta voisi niin päätelläkin. En todellakaan tiedä, ketkä niitä kahjoja ovat, mutta nämä vanhat kalajokiset kuulemma asian tuntevat.  Kehtaapa joku peräti väittää, että toinen näistä kahjoista on pilannut perussuomalaisten maineen Kalajoella niin, että kunnallisvaalien tulos oli se mikä oli.  Siis todella heikko ja moni sanoi syyn ääneenkin.



Olen toki kertonut jo vuosia, että kun riittävästi pitää ääntä itsestään, niin aina löytää hengenheimolaisia, vaikka kuinka puppua puhuisi.  Turha Kalajoen asioihin on Timo Soinia sotkea, vaikka hän antoikin pienen vääryyden tapahtua. Eihän sillä lopulta mitään merkitystä ole, sillä itse me täällä Kalajoella asiat hoidamme, ja jos puolue ei meitä hyväksy, niin ei sitten vaan hyväksy. Kyllä Kalajoen asiat solmuun menivät ihan Erkki Ahon hallintokaudell,a ja Reijo Karjalainen ja Pirjo Keronen ne korjasivat.  Piiri ei kuitenkaan ole paikallisjärjestöjä perustanut, vaan paikallisjärjestöt piirin. Lopullisesta erottamisesta päättää piirihallitus, mutta kun sekin tarvitsee siihen syyn. 



Mielestäni puoluehallitus teki aivan oikein ja sääntöjensä sekä yleisen käytännön mukaisen päätöksen jättäessään hyväksymättä Erkki Ahon perustaman yhdistyksen.  Sääntöjen vastaisesti toimittiin kuitenkin silloin, kun Kalajoen Perussuomalaiset ry:n asemaa puolueessa käsiteltiin. Hyvän tavan vastainen oli myös Merijärven yhdistyksen perustaminen paikkakunnalle, joka ei itse ollut yhdistystä saanut aikaan.  Se nyt ei vaan ole puolueen tehtävä kantaa vettä tyhjään kaivoon.  Ihme on, jos kalajokiset tämän salaa järjestellyn asian hyväksyvät.  Merijärven yhdistyksen toimialueeksi on nimetty myös Kalajoki, joka on sääntöjen vastainen.  Säännöt sanovat kyllä, että naapurikuntien perussuomalaiset saavat liittyä yhdistykseen, jos omalla alueella ei ole toimivaa yhdistystä. Tällaistä tilannetta ei ollut. 



Ihan vain muualta tulleena ihmettelen, että onko tosiaan Kalajoen Perussuomalaisiin valunut väkeä muista puolueista, kuten olen kuullut Erkki Ahon väittäneen.  En todella tiedä missä puolueessa itse kukin on ollut. Sen tiedän, että itse olen toiminut vain SMP:n ja Perussuomalaiset rp:n järjestöissä, eikä niissäkään ole tehtäväni kovin ihmeellisiä olleet.  Pyrkyni on tosiaan suuntautunut ihan muille tahoille.  Kalajoen Perussuomalaiset ry:n ensimmäinen puheenjohtaja kyllä mainitsi olleensa perussuomalaisten valtuustoedustajana samaan aikaan kun Erkki Aho oli Keskustan edustajana. Mahtaako hän tarkoittaa itseään näin väittäessään.  Ainakaan minä en muita tunne. 



Oliko se niin, että seitsemäs kausi ja viides puolue ?



No oikeasti olen lukuisia kertoja sanonut, että en asiaan enää ota kantaa, mutta niin vain näyttää olevan, että provosoidun kun provosoidaan.  Jotenkin siitä aina innostuu, kun juttuja joutuu oikomaan.



Kyllä se jonkinlainen lohdutus on, kun vanhemmat kalajokiset toteavat: ”Älä Erkistä välitä, kyllä me vanhat kalajokiset miehen tunnemme ja tiedämme, kuka puhuu totta”.  Totta olen aina puhunut ja luottanut siihen, että totuus ei pala tulessakaan.  Luotan myös siihen, että ennemmin tai myöhemmin nämä Kalajoenkin asiat kuntoon tulevat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti