sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Ei ollut Erkki paikalla



Aina kun yhteisistä asioista päätettiin pikkusen laajemmalla tasolla, oli Kalajoen Perussuomalaiset ry myös edustettuna, tai ainakin sen olisi pitänyt olla.  Vuoden 2012 aikana piirijärjestö järjesti muutaman tilaisuuden ja kaikkiin tietooni tulleisiin tilaisuuksiin osallistuttiin jos saatiin kutsu.  Jo syksyn 2011 kokouksiin valittiin paikallisjärjestön edustajiksi Erkki Aho ja Ari Keronen.  Vaan ei ollut Erkki paikalla, ei koskaan.  Kuitenkin kyseinen herra oli valmis ottamaan kantaa milloin mihinkin asiaan, täyin asiaa tuntematta ja jälkikäteen. Totta kai se minua hieman ärsytti, mutta ärsytti jo s,e että ei koskaan… siis toistan: ei koskaan ollut mies paikalla. 

Periaatteessa olen sitä mieltä, että jos ihminen yrittää käyttää valtaa, on hänen osallistuttava myös tilaisuuksiin, joissa asioita käsitellään. Aisaparinani oli milloin kukakin, joten ei tuntunut kauhean epäoikeudenmukaiselta sekään, että annoin itseni valita myös piirihallitukseen, johon ei paikallisjärjestöllä ollut ehdokasta. Ei minun tietääkseni, vaikka olin virallinen edustaja. Jos olisin ollut joku ulkopuolinen, olisin myös asettanut itseni ehdokkaaksi, sillä tosiasiassa olin myös ainut vaatimukset täyttävä ehdokas. Tosin täytyy myöntää, että ei ehdokkaista ollut kovin paljon tunkua, joten paikalla olijoista valittiin piirihallitus yksimielisesti ilman äänestyksiä. 

Tästäkin vaalista sai Erkki Aho riidan aikaan, vaikka ei taaskaan ollut paikalla, eikä antanut minulle mitään toimintaohjeita. En tosin niitä kaivannutkaan, sillä toki tiesin miten kokouksessa tuli käyttäytyä, ja muissakin asioissa luotin omaan arvostelukykyyni, sillä olihan minulla poliittista kokemustakin yli 40 vuotta, ja lisäksi olin ollut vuosikausia kansallisen urheilujärjestön liittohallituksessa.  Toki tiedän senkin, että poliittinen kokemustaan ei takaa mitään, jos ei viitsi ottaa asioista selvää.  Kaiken vastustaminen ja turhanpäinen valittaminen saattaa joissakin tapauksissa tuoda kannatusta, mutta ei se välttämättä edistä asioita.

Mikä tässä nyt on sitten asioiden pointtina ?

Ihmettelen ketjua Paula Juka - Joukamo Kortesalmi - puoluehallitus. Puoluehallitus päätti mitä päätti, juuri niiden tietojen perusteella, joita sai ns. paikan päältä.  Ei oikeasti saanut.

Paula Jukan kanssa kävin kyllä puhelinkeskusteluja, joista aina jäi sellainen kuva, että Erkki Aho on hänen idolinsa, ja tosiasioihin vetoaminen tuntui aivan kuin vettä olisi heittänyt hanhen selkään.  Tämän viestiketjun alkupäässä oli siis Paula Juka ja häntä manipuloinut Erkki Aho.  Joukamo Kortesalmi olisi voinut katkaista ketjun kyselemällä asioista hieman Kalajoella.  Mutta ei… Lukuisista kehotuksista huolimatta hän nojasi päätöksensä Erkki Aholta saatavaan tietoon ja vei tämän tiedon puoluejohdolle.

Puoluejohtoa en oikeastaan syytä, sillä se ei tiennyt mitä teki. Saattaahan olla, että kalajokiset ymmärtävät, että nyt heitä tarvitaan ja antavat tukensa Kalajoen Perussuomalaiset ry:lle. Tähän asti Erkki Ahon pelko esti hyvin monen kannattajan liittymisen puolueeseen. ”Kepulaiset” vain nauroivat, että Erkki on heidän paras kannatuksen lisääjä.

Ehkäpä merijärviset nyt saavat Erkin, vaikka syyttömiä siihen ovatkin. Vahinko vain, että Erkkiä ei voida valita Merijärven valtuustoon, sillä siellä hän saisi vähemmän vahinkoa aikaan kun Kalajoella.  Tekohan se on tämäkin. Yritys hajottaa Kalajoen Perussuomalaiset ry, mutta tuskin onnistuu. 

Todennut olen, ettei Erkki missään ole onnistunut.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti