Vasemmistoliitto

Jos olisin muutama vuosi sitten laatinut tämän luettelon haittapuolueista, niin varmaan olisin enemmänkin ajatellut tunteella ja Vasemmistoliitto olisi päässyt hieman korkeammalle sijalle, jopa demareiden yläpuolelle.  Täytyy myöntää, että tuntemuksiin vaikuttaa jonkin verran myös puolueen puheenjohtaja ja hänen käytöksensä. Paatoksellisuudestaan huolimatta Li Andersson on onnistunut pesemään jonkin verran puolueen kasvoja, eikä häntä tiettävästi ole tarvinnut kantaa isommistakaan juhlista välillä lepäämään.

Kun katselin Vasemmistoliiton vaalitenttiä, tunsin puoluetta kohtaan jopa lievää sympatiaa, vaikkakin olen sodanjälkeisen ajan lapsi ja sieltä juontaa kaikenlainen antipatia vasemmistoa ja kommunismia vastaan. Kyllä minun ajatusmaailmani on edelleen rakennettu niin, että kommunismin pelko edelleen kytee, vaikka jo lähes virallisesti on tuo ideologia on kuollut ja kuopattu.  Minun mielestä Vasemmistoliitto on siivottu kommunistipuolue, eikä sitä miksikään muuta se tosiasia, että eduskunnan ulkopuolella väijyy pienpuolue nimeltä SKP.

Vasemmistoliiton haitallisuus onkin mielestäni lähinnä sitä, että se pyrkii kampittamaan kaikkia niitä ehdotuksia, joita joku oikeistopuolue esittää. En toki tarkoita, että niitä pitäisi automaattisesti kannattaa, mutta ei niittä myöskään pitäisi pyrkiä kaatamaan ilman sen tarkempaa tutkimista.

Eniten minä pelkään vasemmiston ”vallankumouksessa” sitä, että jos puolue saisi liikaa valtaa, alkaisivat yhteiskunnan ylläpitämät yritykset rimpuilemaan myös aloilla, joilla terve kilpailu pitää hinnat ja laadun kohtuullisena. Jos yhteiskunta perustaa omia yrityksiään, on näiden oltava kilpailukykyisiä muiden yritysten kanssa.

Olen joskus kertonut omasta urheilu-urastani. En minä koskaan mikään suuri tähti ollut, enkä poliittisesti aktiivinen lainkaan. Kyllästyin kuitenkin kuuntelemaan Arhinmäen kaltaisten tunarien räksytystä ”porvarista”. Olin ihan sattumalta mennyt aikoinani Jyväskylä Nyrkkeilijöiden harjoituksiin ja aloin viihtyä porukassa, jossa ei kukaan puhunut politiikkaa. Ehkäpä minusta siis tuli porvari, kun sitä aatetta niin vasemmistosta syötettiin.  Ainakin se sai aikaan sen, että aloin hieman vierastamaan vasemmistolaisia aatteita.

Nykyisin olen ollut politiikassa jotenkin mukana jo puoli vuosisataa ja tullut huomaamaan vasemmistolaisten haaveiden muodostaman kuplan ja sen onttouden.

Kommunismista on usein sanottu, että ”aate hyvä, mutta toteutus lähes mahdoton”. Näinhän se oikeastikin on.

Kun nyt kuitenkin olen koettanut lähes jokaisesta puolueesta löytää hyviä puolia, en halua ihan ilman kehuja jättää Vasemmistoliittoakaan.  Puolue on ainakin pyrkinyt löytämään rahoituskeinon niihin lupauksiin, joita se on jakanut.

Lii Anderssonin puheesta heijastui myös tietty solidaarisuus, jota Suomessa todella tarvitaan.

En ole vasemmistolaisten aatteiden kannattaja, mutta en myöskään halua jättää ketään heitteille.

Taidan siis olla siinä mielessä hieman vasemmistoon kallistuva oikeistolainen. Kyllä se kommunismin varjo kuitenkin edelleen pelottaa, olkoonkin se kätketty kuinka hienovaraisesti tahansa.