Totuuden jälkeinen aika

En yhtään osaa sanoa, milloin totuuden jälkeinen aika Suomessa alkoi, mutta varmasti sodat olivat jonkinlaisia käännekohtia, tai sitten suomalaiset ovat kautta aikojen olleet jonkin verran totuutta vierastavaa kansaa.

Ei se aina kivalta tunnu, kun huomaa, että varsin viralliselta tuntuva ”totuus” osoittautuukin täydelliseksi pupuksi.  Näin on käynyt useammin kuin kerran.

En minä nyt aio kertoa maailman parhaista kätilöistä, mutta kun yhä edelleen kerrotaan suomalaisten olevan rehellistä ja korruptiovapaata kansaa, nousen väkisinkin varpailleni. Nuo väitteet sinänsä ovat jo suuria valheita, joita koko kansalle on yritetty syöttää, ainakin tämän totuuden jälkeisen ajan.

Olen syntyperäinen Karjalan pakolainen ja olen kovasti loukkaantunut siitä, että se pakomatka, jonka äitini joutui tekemään minun oltua vain viikon ikäinen, painetaan nyt täysin merkityksettömäksi ja joku sodan jälkeen syntynyt sukupolvi väittää, että kyseessä olikin evakuointi.  No kun näin ei ollut, vaikka toki osa karjalaisistakin ennätettiin evakuoida ennen sotia ja osa sotien jälkeenkin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki olisivat evakkoja.

Luin jälleen kerran kirjaa, joka käsitteli menetetyn Karjalan historiaa, ja sehän se tietysti herätti tunnemyrskyn, varsinkin kun kirjan tekijät tuntuivat olevan hyvin paljossa samaa mieltä kanssani.

Asuin suurimman osan lapsuudestani Vaajakoskella, joissa sotien jälkeen asui hyvin paljon karjalaisia, ja me pidettiin melko tiiviisti yhteyttä. Monet vanhempien kertomukset painuivat syvälle lapsen mieleen, ja tuntui melkein järkyttävältä kuulla, että joillekin oli tullut niin kiireellinen lähtö, että eivät edes vaatteita ennättäneet mukaan ottaa. Näin tapahtui esimerkiksi Viipurissa 18.6.1944.  Hullua puhua evakoista, kun kaikki eivät edes tienneet, mihin suuntaan pitää lähteä. 

Historiallista dokumenttia minulla ei ole, mutta luotettavalta taholta olen kuullut, että sodan jälkeen hotelli Tornissa istunut valvontakomissio määritteli sen, mitä Suomessa saa puhua ja mitä taas ei.  Ei kuulemma saanut puhua pakolaisista, eikä missään tapauksessa siitä, että Suomi olisi saavuttanut sodassa torjuntavoittoja.  Tätä on Suomen kanssa ruvennut pitämään totuutena, vaikka tosiasia on se, että Karjalasta tuli kymmeniä tuhansia pakolaisia, joista osa jatkoi matkaansa Ruotsiin, Saksaan ja Yhdysvaltoihin. 

Siihen torjuntavoittoon en ota kantaa, vaikka toki tiedänkin, että puna-armeijan suurhyökkäys pysähtyi paljon nykyisen rajan itäpuolelle ja suurimmat alueelliset tappiot syntyivät rauhanneuvotteluissa.

Suomalaisten väite omasta rehellisyydestä tuntuu muutenkin kaukaa haetulta. Me emme esimerkiksi ole maailman vähiten korruptoitunut kansa, vaikka jotkut niin väittävätkin. Suomalainen korruptio on vain hyvin erilaista kuin meitä huonommin kehittyneissä maissa, joita toki on.

Jonkin verran minä vierastan muutoinkin käsitystä erinomaisista suomalaisista tai peräti suomalaisesta rodusta.

Jos tähän loppuun heitän vielä pari faktaa.  Olen asunut itse Ruotsissa, jossa asui noin puoli miljoonaa suomalaista.  Me elintasopakolaiset emme olleet erityisen suosittuja tuossa maassa, koska emme oikein osanneet sopeutua maan tapaan. Tiedän paljon suomalaissyntyisiä, jotka eivät edes tunnustautuneet suomalaisiksi muuten kun pakon edessä.

Tämä häirikkökansa ei todellakaan voi olla ylpeä suomalaisuudestaan. Iloinen tieto onkin nyt, että emme ole mikään erillinen rotu, vaan voimakas sekoitus kaikkialta muuttaneita ihmisiä. 

Viimeaikaiset tutkimukset ovat antaneet ymmärtää, että alkuperäinen värimmekin saattaa olla musta.

 Telley Savalas Otieno (Mannerheim-elokuvan Mannerheim)