No aina ei edes totta

Suomalaiset itse sanovat itseään rehellisiksi, ahkeriksi ja oikeudenmukaisiksi. Epäilen, että tuo on jokseenkin saman verran totta kuin väittämä ”mamujen” loisimisesta tässä maassa.  Me, jotka ylipäätään jotain tiedämme, tiedämme myös sen, että näinhän ei tietenkään ole, joten ainakin minä olen aloittanut pienimuotoisen kapinan näitä suomalaisten väittämiä vastaan.  Eiväthän ne ole aina edes totta, jonka olen useassakin kirjoituksessani tuonut esille.

Meillä ei ole maailman paras koululaitos, ei maailman parhaat kätilöt, eikä edes maailman parhaat insinööritkään. Tämän uskallan kertoa rehellisesti, sillä vaikka kuulunkin tuohon ”maailman parhaiden insinöörien” kastiin, olen maailmalla liikkuessani tavannut useita minua osaavampia ihmisiä. Silti olen Suomessa pärjännyt aivan kohtalaisesti. Joten ehkä sittenkään väittämä suomalaisen ylivertaisuudesta ei sittenkään ole totta.  Ihan samaa kaavaa seuraten olen epäillyt suomalaisten kätilöidenkin paremmuutta muihin saman ammatin harjoittajiin ulkomailla, jossa sentään syntyvyys on aivan eri luokkaa kuin Suomessa.

 

Niin siinä vaan käy, että näitä perättömiä väitteitä tutkiessani olen ollut huomaavinani, että ei rehellisyys ainakaan yleistettävissä ole.

Ahkeruus on myös klisee, jonka hyvin miellämme omimme ihan omaksi hyveeksemme. Mistähän johtuu, että ihan omin korvin olen kuulut muutamien suomalaisten työnantajien sanovan, että he ottavat mieluimmin ulkomaalaisen työntekijän kuin suomalaisen?  Ovat kuulemma ahkerampia kuin nämä itseään mainostavat maamiehemme.  Asuessani Ruotsissa 60-70-luvulla olin huomaavinani, että suomalaiset sekoittivat kaksi samantapaista äidinkielemme saanaa keskenään: ahneuden ja ahkeruuden.  Toki joukossamme myös oikeasti ahkeria on, joten toivon, että en sortuisi tässäkään yleistykseen.  Haluan kuitenkin ampua alas tuon perättömän väitteen tästäkään erinomaisuudestamme.

Ehkä oikeudenmukaisuuteen liittyy tuo usein kuultu väite siitä, että Suomessa ei ole korruptiota. Varmuudella voin sanoa, että me olemme eräs maailman korruptoituneimmista maista, mutta meidän korruptio on varsin hienostunutta ja vaikeasti havaittavaa. Rumimmillaankin se on ollut vain puoluetovereiden, tuttavien ja sukulaisten suosimista eri yhteyksissä ja vaikkapa virkanimityksissä.  Aivan viimevuosina on ruvettu penkomaan asioita hieman syvemmältä, ja jopa jotkut ”isokenkäisetkin” ovat saaneet potkuja tuosta syystä.

Lääketehtaat ovat jo vuosikausia lahjoneet lääketieteen ammattilaisia, tutkijoita ja mediaa. Jos nyt ei aivan ihmishenkiä vaarantaen, niin kuitenkin lupaamalla kaikenlaista puppua ihmisille. 

Nyt lääkeala on saanut kilpailijakseen toisen, ehkä vieläkin vahvemman toimialan, tuulivoimateollisuuden. Joko suoran tai epäsuoran lahjonnan kohteena ovat maanomistajat, kuntien luottamusmiehet ja kaavoittajat, sekä jälleen kerran media.  Kaikissa tapauksissa ei lahjonnan tarvitse kohdistua edes suoranaisesti noihin ihmisryhmiin, sillä tuulivoimateollisuus on onnistunut hankimaan palvelukseensa suuren joukon taitavia lobbareita, joille ei tuota kovinkaan suuria vaikeuksia vakuuttaa asioita ymmärtämättömiä poliitikkoja tuon ”ilmaisen” energian eduista. Jokseenkin varma olen, että lobbarit tuntevat asioiden todellisen laidan, joten se saa minut taas epäilemään fraasia suomalaisten rehellisyydestä.

”Me emme ole rehellisiä, me vain pyrimme siihen” sanoi kerran eräs edesmennyt ystäväni, kun keskustelimme noista väittämistä, joilla kansan itsetuntoa koetetaan kohtottaa. 

Silloisen keskustelumme lopputulema oli, että hyvin monen omatunto voidaan rahalla vaientaa.  Nykyihmiselle raha on melkoinen motivaattori, mutta en oikein ymmärrä, kuinka suuria pitää summien olla, ennen kuin saadaan joku professori kertomaan, että oikastaan 2+2 ei olekkaan 4, vaan se on jotain sinne päin, ja että vuoden sähköntarve voidaan tuottaa yden myrskyn aikana, vaikka mitään kunnollista sähkön varastointitekniikkaa ei ole olemassa.

Kyllä se niin on, että tänään en voi lähteä ulos syömään, jos lompsa on tyhjä. Ihan riippumatta siitä, kuinka paljon minulla oli rahaa eilen.

Väkisinkin olen ruvennut miettimään, että onkohan tämä kaikki edes totta. Jos mahdollista, niin kyllä minä pyrin herättämään henkiin Veikko Vennamon aloittaman ”rötösherrajahdin”.