Kun vihreät yllättivät

En minä hattua nosta sille vihreiden puoluevirkailijalle, joka aiheutti häiriöitä lentokentällä.  Ollaanpa mistä tahansa asiasta mitä mieltä tahansa, lakia ja järjestystä tulee noudattaa.  Pidän kuitenkin vihreiden puheenjohtajan ulostuloa asiassa jotenkin tärkeänä, sillä toihan hän kuitenkin selväksi puolueen kannan epäinhimillisiin pakkopalautuksiin.

Suomi luokittelee itsensä sivistysvaltioksi, mutta käyttäytyy kuin pahin barbaari. On aivan selvää, että meillä ei ole virkailijoita, jotka pystyisivät objektiivisesti arvioimaan kunkin yksilön turvallisuustilanteen ja mahdollisen henkeen ja terveyteen kohdistuvan vaaran.

Maa joka pitää itsestään selvänä, että sen omat kansalaiset voivat asua ihan missä tahansa, haluaa rajoittaa saman oikeuden niiltäkin, jotka pelkäävät henkensä puolesta.

Onhan se tietysti totta, että täälläkin saisi pelätä, sillä onhan tämä yksi maailman väkivaltaisimmista maista. Kun tähän yhdistetään Suomessa rehottava rasismi, en ole lainkaan varma, että tämä on ihan paras mahdollinen vaihtoehto noille hieman värivammaisille.  Jos he kuitenkin itse uskovat niin, niin eipä meillä ole riittävää pätevyyttä arvioida toisin. Onneksi rauhanaikaisen elämämme suurin turvallisuusuhka - Odinin soturit - kuoli pahemmin ääntä pitämättä. 

Olen kyllä sitä mieltä, että Suomesta voidaan karkottaa kaikki rikolliset kansallisuuteen katsomatta, mutta rauhallisilla kunnon ihmisillä pitää olla oikeus rakentaa tulevaisuuttaan tässä maassa, ihan etniseen alkuperään katsomatta. Tätä kai Touko Aalto pyrki sanomaan, vaikka puhe oli osittain myös tuon puoluevirkailijan puolustelua.  Siinä ei ollut kyllä mitään puolusteltavaa.  Lakia pitää ehdottomasti noudattaa niin mamujen kuin vihreidenkin.

Minä hyväksyn pakkopalautukset vain silloin, kun Suopo on tehnyt jonkin palautettavan kohdalla arvion, että nimenomaan tuo henkilö on maallemme vaaraksi. Taitaa olla melko harvinaista, että joku ulkomaalainen olisi osoittautunut vaarallisemmaksi kuin oma kotoinen hörhömme.

Ei minusta enää vihreää tule, vaikka tuossa kirjoitukseni alussa puolustelinkin heidän ajatuksiaan.  Olin 60-luvulla kovastikin vihreä aatteeltani ja ihastelin tapaa, jolla opiskelijat puolustivat vihreitä arvoja. Kaikkialla soi tuo sama sävel: vihreät arvot kuuluvat kaikille, eikä vihreää liikettä pidä koskaan politisoida. Silloin uskoin tuohon, mutta katsoin, että vallanhimoiset liikkeen johtomiehet pettivät minut ja monia muitakin tekemällä liikkeestä puolueen. Juuri ja juuri puolueen perustamisasiakirjojen täyttöön herrojen ja rouvien osaaminen riitti, mutta eipä juuri muuhun. Tuskinpa tämä porukka on edelleenkään sen viisaammaksi tullut.  Ainakin he toimivat täysin vihreitä arvoja vastaan hyvinkin monessa asiassa.

 Aina ei voi voittaa, mutta pelkällä utopialla ei elä.

Minä olen myös hyvin uskonnollinen mies, mutta melkein saman kuin sanoin vihreistä, on minun sanottava toisestakin entisestä hallituspuolueesta.  Olen aina ollut sitä mieltä, että uskonto kuuluu kaikille.  En pidä myöskään siitä, että joku puolue julistaa sen ikään kuin omaksi omaisuudekseen. Ei raamattu ole minkään puolueen puolueohjelma, eikä sitä pidä sellaisena syöttää. 

Olen varma, että puoluekartalla tapahtuisi merkittävä puhdistus, jos valtiollisissa vaaleissamme otettaisiin käyttöön kunnollinen äänikynnys.

Vieläkö minun pitäisi ottaa kantaa sinisten ja perussuomalaisten tilanteeseen? Todellisuudessahan on niin, että perussuomalaista puoluetta ei enää ole, vaikka tuo nimi yhä vielä julkisuudessa näkyykin. Kyse on todellakin vain pelkästä nimestä, sillä puolueen aatteet muistuttavat paremminkin natsi-Saksaa kuin kansallista puoluetta, jollaisena puolue nousi julkisuuteen ja kansan suosioon.  Kaipa näiden pienpuolueiden parhaat voimat hakeutuisivat niihin puolueisiin, joiden kannatus nousisi tuon kuvitteellisen kannatusrajan yläpuolelle. 

Periaatteessa olen sitä mieltä, että eduskunnassa ei tarvita yhtään rikollista, ei yhtään saunatonttua, eikä kovin montaa laulajaa tai hiihtäjää, julkijuopoista puhumattakaan.  Ei ole väärin ymmärtää myös kulttuuria, johon lasken myös urheilun, mutta se ei välttämättä vaadi olympiamenestystä.  Politiikka on ammattiasia siinä kuin mikä tahansa ammatti ja se vaatii hyvän perehtymisen ja asiaan vihkiytymisen.