He eivät halua ymmärtää

Olin joskus menneinä vuosina erään valtakunnallisen erikoisliiton johtokunnassa ja jo silloin taivastelin tapaa, jolla suhteellisen pieni liitto tuhlasi rahojaan. Tietenkään tuon rahan tuhlaus ei suoranaisesti aiheuttanut menestyksen puutetta, mutta kovasti väärään suuntaan se ajatuksia vei.

Suomalaisen urheilun menestys tai menestymättömyys ei koskaan ole ollut rahasta kiinni.  Rahaa nimitetään virheellisesti resursseiksi. Vaikka kyse on vain rahasta, jolla ei sinänsä ole mitään tekemistä resurssien kanssa. Resursseja ovat tieto, taito ja urheilijoiden määrä. Hyväksi urheilijaksi tulee urheilemalla ja harjoittelemalla, Lahjakkuuksista puhuminen on pahemmanlaatuista itsepetosta. Muistan Juha Väätäisen sanat: ”Ainoa lahjakkuus on harjoittelulahjakkuus.”  Sen verran sain Väätäisenkin uraa seurata, että tuskinpa Haapaveden yhteiskoulun liikunnanopettaja olisi uskonut, että tuosta miehestä tulee kaksinkertainen Euroopan mestari.

Minäkin harrastin joskus myös yleisurheilua. Heiteltiin kerran keihästä Jyväskylän harjun urheilukentällä. Ammattikoulukaverini Jorma Kinnunen heitteli jotain 60 metriä ja minä noin kymmenen metriä vähemmän.  Olin vaihtamassa pukukopissa jalkineita, kun kuulin parin vahtimestarin keskustelevan silloisen liikunnanopettajamme Mauri Jormakan kanssa. Joku porukasta totesi, että ei tuosta Kinnusesta koskaan heittäjää tule, se on siihen liian pieni. Olikohan se Jormakka kun siihen totesi: ”Tuosta Kerosesta saattaa tullakin, kunhan se vähän vahvistuu.”  Olin silloin pitkä ja laiha kaveri, joten jotenkin nuo kommentit ymmärsin. Se on yhä vielä hehkutettua lahjakkuusajattelua.  Kun tuosta Harjulla käydystä keskustelusta kului muutama vuosi, heitti Jorma maailmanennätyksen, mutta minä en milloinkaan ylittänyt tuota 60 metrin rajaa, vaikka kovasti olen nyt vahvistunut. 

Olen aina tykännyt urheilusta ja erityisesti miellyin nyrkkeilyyn. Harjoittelin tuota ”kuningaslajia” säännöllisesti, joskaan en rittävästi... nyt ymmärrän. Olin kyllä pitkä, josta oli kieltämättä hyötyä, mutta en kai erityisen lahjakas... jos niin voi sanoa. Säännöllisen harjoittelun takia minusta tuli kuitenkin kohtalainen kehätyöläinen. Huipulle pääseminen olisi vaatinut paljon enemmän harjoittelua ja tahtoa, mutta raha olisi kyllä riittänyt. Nyt nuo Väätäisen puheet lahjakkuudesta nousevat arvoon.

Todella karmea virhe on teinitähtien poiminen niiden kustannuksella, jotka todella haluavat tulla joksikin. Myös omassa lajissani nyrkkeilyssä tunnen monia, joista minäkään en olisi uskonut tulevan koskaan mitään. Tunsin myös ”suuria lahjakkuuksia”, joista ei todella tullut mitään.

Tietysti kaikessa on pakko käyttää hieman rahaa, mutta se ei ratkaise mitään. ”Hyväksi nyrkkeilijäksi tulee paljon nyrkkeilemällä,” sanoi Eelis Ask minulle aikoinaan.  Jotenkin minusta tuntuu, että hyväksi juoksijaksi tulee paljon juoksemalla.

Suomi on vauraampi maa kuin monet Afrikan maat, mutta ainakin juoksussa häviämme kuin ”akat”. Viedään vain lapset taksilla kouluun, mutta ei odoteta ihan huimia urheilusuorituksia.

On kaksi asiaa, joita meidän urheilujohtajat eivät koskaan tajua.  Ensimmäinen on se, että olipa kuinka hieno organisaatio tahansa, se on vain rahankulutusautomaatti. Toinen on se asia, että urheilijat tehdään seuroissa. Päävalmentajan tehtävä on opettaa seuravalmentajia ja jättää varsinaiset urheilijat rauhaan. Seuravalmentajan tehtävä on viedä jokainen valmentamansa yksilö sille tasolle, jolle tämän on mahdollista päästä.

Jyviin ja akanoihin jakaminen on karhunpalvelus urheilulle.

Luultavasti me emme mitään opi näistä ohi menneistä EM-kilpailuista.  Eiköhän me joku ”kihu” taas perusteta ja ihmetellään, että miksi ei mitaleja tule.  Niin, ei niitä tule.