Melkein armahdus

Helsingissä on alkanut laaja oikeudenkäynti, jossa syytettynä on joukko ihmisiä, joiden pitäisi olla oikeuden palvelijoita. Korkea-arvoiset poliisiviranomaiset ovat toimineet tavalla, joka on vienyt heidät leivättömän pöydän ääreen.  
 

Jokin aika sitten kirjoitin ”rötösherroista” joten en nyt sitten malta pitää näppejäni erossa tästäkään asiasta.

En todellakaan ole oikeusoppinut enkä osaa sanoa, ovatko nuo herrat syyllistyneet rikoksiin ja jos ovat, niin kuinka pahasti.  On kuitenkin aihetta olettaa, ettei noin isokenkäisiä poliisijohtajia viedä oikeuteen ihan pienistä rötöksistä, ja varmaa on, että ainakin tässä asiassa täytyy olla hieman perääkin.  Kyllä kai vanha sanonta ”ei savua ilman tulta” pitää nytkin paikkansa.  Herrojen ylimielinen käytös saa minunkin huumorintajuni hieman kiristymään.  Enemmän kuin noiden poliisijohtajien käytös minua kuitenkin ihmetyttää syyttäjän lievät vaatimukset.

Toki on selvää, että jos tuomioita napsahtaa, niillä on joitakin seurannaisvaikutuksia, mutta kuitenkin syyttäjän vaatimuksen pitäisi olla myös suhteessa herrojen virkaan. Siis mitä isompi poliisi, sitä kovempi tuomio.

Kun syyttäjä vaatii vain muutaman kuukauden ehdollista, tarkoittaa se minun mielestäni melkein armahdusta. Kärsittäväksi jäävät vain nuo seurannaisvaikutukset, jos nekään.  Suomen kansa kun tahtoo hyssytellä rötösherroja, jopa niin, että joku valtakunnanoikeudessa tuomittu ja eduskunnasta erotettu rötöstelijä on taas eduskunnassa.

En tiedä, miltä vankeus maistuu, kun en ole lusinut päivääkään, mutta varmaan tekisi ihan viran puolesta hyvää näille herroille, että saisivat maistaa tuomioita ihan omakohtaisesti.  Minun mielestäni ehdollinen vankeus on varoitukseen rinnastettava tuomio. Oikeasti ei tapahdu mitään.

Jos tuomioon liitettäisiin automaattisesti viralta pano, se jo hieman lisäisi rangaistuksen painoarvoa.  Pelkän ehdollisen takia ei kannata edes oikeudenkäyntiä järjestää. Kyseessähän on pelkkä muodollisuus, jonka jälkeen rikollinen päästetään taas jatkamaan rikollista elämäänsä.  Minun oletukseni onkin, että koska ajatellaan suuren oan kansasta jo tienneen, että jotain hämärää on tapahtunut, järjestetään näytelmä, jonka tarkoituksena onkin enemmän kansan rauhoittaminen kuin todellinen  rikollisten tuomitseminen.

Samaa luokkaa on kansanedustajien kohtelu.  Suomessa on puolue, jonka jäsenistä hyvin moni on saanut tuomion, mutta aina vaan saavat istua eduskunnassa tai puolueen johdossa.

Lainsäätäjän ja lainvalvojan asema pitäisi katsoa sellaiseksi, että kerran petettyään luottamuksen tietäisi se automaattisia potkuja tehtävästä, johon ei koskaan olisi paluuta. Kyllä tässä maassa riittää rehellisiäkin ihmisiä noille jakkaroille, jos vain sitä osataan ja halutaan vaatia.

On sanottu, että suomalaiset äänestävät väärin. Minäkin olen joskus sanonut jotain siihen suuntaan.  No onhan se tietysti ihmeellistä, että urheilumenestyksellä voidaan ohittaa poliittinen osaaminen, mutta toki esimerkiksi eduskunnassa on pahempiakin tolleroita kuin nämä muutamat hiihtäjät tai juoksijat. 

Minun mielestäni on vahinko, että kansalaisluottamuksen menetys rangaistusasteikosta on poistettu. Se ei ehkä estäisi hiihtäjien valintaa, joka ei ihan sellaisenaan olisikaan tarkoitukseni. Tarkoitukseni olisi saada poliittinen taloudellinen ja teknillinen osaaminen ensisijaiseksi valintaperusteeksi.  Rötösherrojen puhdistaminen sekä äänestäjistä että äänestettävistä tekisi varmasti hyvää tämän maan poliittiselle järjestelmälle. Varmasti on totta, että moni urheilija on ihan hyvin täyttänyt paikkansa päättäjien joukossa, eivätkä tavalliset pikkukonnat ole edes kovin innokkaita äänestäjiä, mutta ei se pahaa tekisi, jos oikeusjärjestelmämme tukisi puhdasta politiikkaa.

Jo lakia rikkoessaan saisi jokainen miettiä, mitä seurauksia siitä olisi.

Ei se minusta ihan oikein ole, jos maan johtavat poliisiviranomaiset saavat rötöksistään vähäisemmät tuomiot kuin minä esimerkiksi pysäköintivireestä.