perjantai 18. marraskuuta 2016

Milla ansioilla eduskuntaan?


En minä tunne kaikkia kansanedustajia, en enempää kuin muutaman. Useimmista tiedän vain nimen, enkä kaikista sitäkään. En siis voi hämmästellä kaikkien ansioita tai ansioiden puuttumista. Sillä perusteella mitä tiedän, rohkenen epäillä, että eivät ihan kaikki ole oikeassa paikassa.

Ehkä joku hiihtäjä Marjo Matikainen on ihan hyvä ihminen ja voi olla pätevä kansanedustajakin, mutta peruste, jolla hänet on eduskuntaan työnnetty, on vähintään kyseenalainen. ”Kike” Elomaan tunnen ja myönnän, että nainen paikkansa täyttää, vaikka jälleen kerran törmään noihin valintaperusteisiin. Ehkäpä nämä kaksi esimerkkinaista ovat tehneet muutakin kuin urheilleet, mutta muista ansioista on kantautunut melko vähän tietoja. Nuo esimerkit ovat kuitenkin urheiluedustajien parhaasta päästä, mutta ihmettelen kovasti jonkun jääkiekkomaalivahdin tai kovan saunojan valintaa.

Onko totta, että Suomen kansa ei arvosta todellisia ansioita, vaan kansakunnan johtoon voidaan nousta vaikkapa laulamalla tai missikilpailujen kautta? Mikään urheilullinen tai taiteellinen suoritus ei tietenkään saa olla este poliittiselle uralle, mutta ei se saisi olla sinne tiekään. Mutta niinhän se on, että sitä saa mitä tilaa.

Herätys tähän blogiin ei tullut kuitenkaan noista mainituista henkilöistä. Eräs nyt jo eduskunnan jättänyt ex-kansanedustaja totesi, että vähintään puolet edustajista on tarpeettomia napinpainajia ja että eduskunta toimisi loistavasti ilman heitäkin. Rupesin sitten miettimään, keitä nuo napinpainajat ovat. 

 
Tärkeäähän se napin painaminenkin on. Kai moni vielä muistaa, miten Mauri Pekkarinen juoksi eduskunnan kahvilasta äänestykseen ja painoi mennessään useita nappeja. Varmasti nauha löytyy vieläkin television arkistoista, sillä sattui olemaan suora TV-lähetys. Ei siis kallispalkkaisten napinpainajien tarvinnut olla edes paikalla. Ketä nämä nykyeduskunnan napinpainajat sitten ovat? Ihan suoralta kädeltä tulee mieleen ainakin pari perussuomalaista, yksi kepulainen, pari demaria ja koko vihreä eduskuntaryhmä. Olkoon nyt niin, että RKP ja kristityt saavat olla nyt rauhassa, sillä kyllähän heillä jokin rooli politiikassa on, ja kun en ketään erityisesti tunne, niin olkoon nyt sitten.

En tunne sahuri Hakkaraistakaan, mutta ehkä hänen äänestäjiensä kannattaisi kuitenkin suorittaa hieman itsetutkiskelua. Erityisen korkealle en noteeraa myöskään Olli Immosen ansioita. Olisiko peräti niin, että ansioita ei ole ollenkaan, sillä aina kun nimi on mainittu, se on jotenkin negatiivisesti ollut esillä.

Jotenkin epämääräisenä pidän myös entiseltä kotipaikkakunnaltani valitun Hanna Halmeenpään ansioita, sillä taitaa kyse olla vain täydellisen tietämättömyyden varmuudella suoritetusta vastustamisesta. Suomalaisen politiikan erikoispiirre näyttää olevan, että vastustitpa mitä tahansa, kunhan pidät riittävästi ääntä, menestyt politiikassa. Menköön siis Hanna muiden vihreiden mukana.

Kuten tuo tuttavani ex kansanedustaja totesi, eduskunnassa riittäisi hyvin noin 100 kansanedustajaa, sillä todelliset poliittiset päätökset syntyvät hyvin pienen porukan piirissä ja loput tyytyvät vahvempien päätöksiin.

Käytän taas tätä vanhaa sanontaa. ”Jos olisin Kempeleen kuningas”, niin nimeäisin sadan hengen eduskunnan ja eduskunnan ulkopuolisen hallituksen, jonka toimintaa eduskunta valvoisi. Se olisi nykyistä toimivampi ja halvempi ratkaisu. Ministereille asettaisin myös tietyt pätevyysvaatimukset, ettei oikeusministeri olisi laborantti, puolustusministeri olisi ainakin asevelvollisuuden suorittanut ja liikenneministerillä olisi ajokortti. Kaikkea tätähän on jo nähty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti