Eikö saa sairastaa

Taisin vihjaista blogissani Pirjon jalasta.  No tosi kipeäksihän se tuli, ja sillä tuskin enää pystyy kävelemään.  Tavallinen suomalainen kai ottaisi riemuiten vastaan sairasloman, mutta tämä nainen sanoo vaan, että ei ole nyt aikaa sairastaa. No lopultahan se on pakko, ja ”mamut” saavat tulla toimeen omin nokkinensa, jos ei muuta keksitä.

Sen verran olen noihin maahanmuuttaneisiin minäkin saanut tutustua, että alan uskoa jo, että kyseessä on tosi fiksua porukkaa, enkä lainkaan ihmettelisi vaikka järjestäisivät opintokerhon Pirjon sairasloman ajaksi.  Kyllä sairastaa saa, jos on pakko, ja nyt näyttää pakko olevan.  Joukossa on kuulemma muutama pakolainenkin, ja kun kuulee heidän kertomuksiaan, ei voi muuta kuin alkaa ihmettelemään suomalaisten sairasta rasismia.  Ehkä minä jotenkin ymmärrän maahanmuuttokriittisyyttä, mutta en pakolaisvastaisuutta. Kyllä jokainen on velvollinen auttamaan hätää kärsiviä ihan riippumatta siitä, mistä maasta nämä ovat kotoisin tai mitä paenneet. Ainakin minä pidän selvänä, että ei ihminen jätä kotimaataan ilman syytä. 

Venäjä, joka ajoi osan suomalaisista aikoinaan pakosalle, on nyt tekemässä samaa työtä Syyriassa, ja muu maailma vain ihmettelee. Emme me suomalaiset varmaan paljon asialle voi, mutta ainakin me voimme auttaa niitä kotinsa menettäneitä, jotka ovat tänne asti selviytyneet. Ovatko nuo pakolaiset täälläkään turvassa, on sitten asia erikseen, mutta ei meillä suomalaisilla ainakaan ole oikeutta järkyttää heidän turvallisuuttaan. Odinin sotureiksi itsensä nimittäneet joukkiot ovat jo uhka turvallisuudelle. Mitä Putin sitten pienessä päässään mietti, on jo kokonaan eri asia.  Kun toinen kahjo tuli USA:n presidentiksi, ei kukaan ole maailmassa turvassa. On pelättävissä, että nämä kaksi herraa jakavat maailman etupiireihin ja Suomi julistetaan kuuluvaksi Venäjälle.  Odotatpa siinä sitten Naton apua aivan turhaan, kun Trump on uhannut lopettaa koko Naton tai on ainakin viemässä amerikkalaiset pois Euroopasta.

No se sitten siitä.  Pirjo sairastaa jalkaa ja minä selkää, eikä kumpikaan ole oire tuulimyllyistä, vaikka voisi toki olla.  Kai me kaksi vanhaa varista raakumme täällä Jyväskylässä lopun elämämme, ellei maanlaajuinen infrasaasteen levittämiskampanja ulotu joskus tänne Jyväskyläänkin.  Olen usein ajatellut, onkohan  myllyjen rakentamisen perimmäisenä tarkoituksena tehdä tästä maasta asuinkelvoton.   Afrikassa niitä myllyjä ei juurikaan ole, joten lähtisinköhän sinne ”vaihto-oppilaaksi”.  Olisiko sopiva vaihtosuhde, vaikka pari somalia yhtä suomalaista kohti.  Epäilemättä suomalaiset ovat paremmin koulutettuja kuin somalit keskimäärin, joten siitä syystä tuo vaihtosuhde.

Ympärillä tapahtuu taas kaikenlaista, joka on saanut minutkin vakuuttuneeksi tämän elämän rajallisuudesta ja siitä, että lopulta me kaikki poistumme täältä tavalla tai toisella. En nyt rupea tässä kuitenkaan kuolemaa povaamaan.  Se tulee jos on tullakseen, mutta ei tuolla vibroakustisella oireyhtymällä ainakaan terveyttä edistävä vaikutus ole ollut.  Jotenkin nämä asiat vain ovat muodostuneet kokonaisuudeksi, joka saa ajattelemaan kaikenlaista. 

”Eteenpäin elävän mieli”, joten siihen suuntaan kai tässä nyt sitten ollaan etenemässä. Täällä Jyväskylässä minä sain kokea ensimmäiset julkisuuden mukanaan tuomat kirot ja siunaukset. Nyt on julkisuus himmennyt, mutta toivon, että tämän renkaan umpeuduttua täältä vielä jotain löytyy. Koetin oikein muistella sitä päivää, kun lähdin täältä Jyväskylästä. Olisikohan se ollut 14. päivä elokuuta 1965?  Monen kosken kuohuja olen sen jälkeen katsellut ja ”kiertänyt muutakin kuin tahkoa”, kuten sanonta kuuluu.  Jotenkin hyvältä tuntuu, kun jälleen olen saanut palata tänne kotikaupunkiini, vaikka en toki syntyisin täältä olekaan. 

 

”Suomessa olen minä syntynyt, siellä kauniissa Karjalassa.  Laatokkajärven rannalla, siellä majassa matalassa.”  Kyllä ne ensimmäiset muistikuvat kuitenkin ovat Vaajakoskelta ja vähän myöhäisemmät sitten täältä kaupungista.

Niin että jos joku nuoruudenystäväni sattuu lukeman tätä blogia, niin ottakaa rohkeasti yhteyttä. Luulen, että muistan teistä suurimman osan ja monia teistä olen kaivannut maailmalla liikkuessani.