Mitä ihmisiä on joka junaan, ja silti osa jää
asemalle. Toiset julistavat suureen ääneen, että ovat uskovaisia ja toiset
kertovat olevansa jotain muuta. En minä väitä, että jotain muuta olevat
palaisivat helvetin tulessa, mutta mielestäni he ovat silti väärässä. Toki en
ole ihan varma siitäkään, että me korkeampiin voimiin uskovat saisimme tanssia
taivaan ilossa. Oikea usko ei ole kumpaakaan.
Ihminen määritellään usein uskonsa tai
uskomattomuutensa mukaan joko hartaaksi tai vähemmän hartaaksi. Minä en
oikeasti tiedä mihin ryhmään lukeutuisin, sillä luultavasti en ole oikein
kumpaakaan. Kai minä olen aika
tavallinen ihminen, niin olen ajatellut. Kyllä kuitenkin uskovainen, sillä
luultavasti täytän sen määritelmän, johon oman uskoni olen sitonut.
”Usko merkitsee lujaa luottamusta niihin asioihin, jotka järki on joskus
hyväksynyt.”
Ei siis ole itsestään selvä, että ns.
uskovainen ihminen on erityisen harras. Ei edes ahkera kirkossa kävijä. Joskus olen kuulut, että minä olen ”olevinani”
uskovainen. Ei, kyllä minä olen ihan oikeasti uskovainen, vaikka en ehkä täytä
niitä määritelmiä, jotka joku toinen on asettanut uskovaisille. Tosiasiassahan
se on asia, jota kukaan toinen ei voi toisesta sanoa, koska ainakaan vielä ei
ole keksitty mittaria, jolla uskon määrää voitaisiin mitata. Totta tietysti on, että ainakin suurin osa
ns. kirkkouskovaisista käyttäytyy muutenkin yhteiskunnan asettamien sääntöjen
mukaisesti, mutta niin tekevät myös monet ei-uskovaiset. Se nyt vaan on se
yleisesti hyväksytty tapa elää.
Minä olen siis uskovainen. Olen uskovainen
myös siinä mielessä, että uskon johonkin itseäni suurempaan voimaan. Minä
nimitän sitä Jumalaksi, mutta joku toinen saa puhua vaikkapa joulupukista.
Oleellista on, että en edes hetkeäkään kuvittele olevani oman elämäni ohjaaja,
sillä sen olen jo havainnut, että elämä menee niin kuin menee, enkä kovin
paljon ole voinut siihen vaikuttaa. Oman osuuteni voin tietysti tehdä. En myöskään valehtele enkä varasta, enkä
käytä kovin sopimatonta kieltä. Nämä eivät kuitenkaan ole mitään uskovaisen
ihmisen yksinoikeuksia, vaan kuuluvat kaikille ihmisille. Sanottakoon tätä vaikka sivistykseksi, mutta
minun elämäntapaani se yksinkertaisesti kuuluu. Ehkä se on sitä kotikasvatusta,
josta nykyisin alkaa olla huutava pula.
Kun nyt poliittisesta blogista on kysymys,
niin koetanpa tässä vetää joitakin asioita yhteen. Hyvin monen elämässä politiikka on korvannut
ns. uskonnon, ja joku henkilö on nostettu Jumalan asemaan. On sellaisiakin, jotka eivät hyväksy tälle
paikalle muita kuin itsensä ja joiden mielestä kaikki keinot ovat luvallisia.
Eivät oikeasti ole. He ovat pyrkyreitä, jotka tuijottavat vain omaan napaansa
ja joilla on sairaalloisen vahva käsitys omista kyvyistä. He täysin unohtavat,
että ympäristö määrittelee sittenkin meidän asemamme tässä yhteiskunnassa,
emmekä me siihen sanoilla voi paljonkaan vaikuttaa.
Kyllä minä uskon, että jos teot ja sanat ovat
kovin suuresti ristiriidassa, niin kauhean suuria odotuksia ei elämälle
yleensäkään kannata asettaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti