maanantai 1. tammikuuta 2018

Totuus tuulivoimaloista


On oletettavaa, että suuri osa lukijoistani tietääkin, että olen energiataloutta opiskellut ja voimalaitoksillakin työskennellyt diplomi-insinööri, joten minulla on aihetta pitää itseänikin jonkinasteisena asiantuntijana voimaloista puhuttaessa.  Olen kuitenkin lainannut tämän kirjoituksen nimen Saana Saarisen toimittamasta samannimisestä kirjasta, jossa monet muutkin asiantuntijat ovat tuoneet esille näkemyksiä ja kokemuksia. 

  
Tässä maassa ei ole montaakaan oikeaa asiantuntijaa, joka voisi sanoa tuulivoimaa järkeväksi vaihtoehdoksi, vaikka se näennäisesti vaikuttaakin puhtaalta energialta. Kokemukset ympäri maapallon ovat kuitenkin todistaneet, että tuulivoimalat pikemminkin ovat lisänneet hiilidioksidipäästöjä kuin olisivat niitä vähentäneet.  Syynä tähän on yksinkertaisesti tuulivoiman tarvitsema säätövoima, joka suurimmassa osassa maapalloa tuotetaan yhä edelleen fossiilisilla polttoaineilla. Edelleenkään ei ole kehitetty taloudellisesti kannattavaa tuulivoiman varastointitekniikkaa, joten suurin osa tällä tavalla tuotetusta energiasta on täysin hyödytöntä. 

Tuulivoimasta hyötyvät vain ne tuulivoimayhtiöt, jotka pääsevät nauttimaan yhteiskunnan tuesta ja veronmaksajien rahoista. Tästä syystä Suomen markkinoille on pyrkimässä jo Saksassa konkurssin tehneitä yhtiöitä.  Uskallan väittää tässä kirjoituksessani, että yksikään - ei siis yksikään - tuulivoimayhtiö ei pysyisi pystyssä ilman veronmaksajien tukea.  Kansantaloudellisesti tämä on järjetöntä, mutta niinhän politiikka joskus on. 

Tuulivoimayhtiöiden valheelliset väittämät ja markkinointimenetelmät täyttävät mielestäni petoksen tunnusmerkit, ja suurin osa tuulivoimayhtiöiden johtohenkilöistä pitäisi tuomita jonkinasteiseen rangaistukseen. Näin ei kuitenkaan ole, vaan me sinisilmäiset suomalaiset saamme taas kerran todeta, kuinka tyhmyydestä sakotetaan, ja vaikka yritänkin pitää nämä tuulivoima-asiat mahdollisimman epäpoliittisina, niin mielestäni esimerkiksi vihreät saisivat tuntea hieman vastuullisuutta energiapolitiikassaan.  

Suosittelen edellä mainitsemaani kirjaa ihmisille luettavaksi, sillä minä en jaksa kirjoittaa niinkään myllyjen terveydellistä vaaroista enkä niiden moraalisesta puolesta muutenkaan, vaan ammattini mukaisesti keskityn nyt vain taloudelliseen ja tekniseen puoleen.

Ensinnäkin on selvää, että tuulimyllyt ovat tuulella käyviä ja tuottavat sähköä vain silloin kun sattuu tuulemaan.  Kyse on siis kirjaimellisesti sattumasähköstä, jonka säännöstely on lähes mahdotonta.  Sen sijaan jakeluverkostossa se aiheuttaa suuriakin tehovaihteluita, jotka puolestaan aiheuttavat verkostossa häiriöitä ja vikoja.  Kun vika tulee verkostoon, ei sähkön puutetta voida korvata edes tällä säätövoimallakaan, joten kyse on auttamatta sähköttömyydestä.  Hyvä esimerkkejä tästä on Saksasta, jossa tuulivoima voi katsoa ansiokseen lähes maanlaajuisen sähkökatkoksen keväällä 2007. 

Tuulivoimayhtiöt markkinoivat myös omien myllyjensä rakentamistarpeita kertomalla myllyjen käyttöiän olevan jopa 25v.  Sellaista ei kuitenkaan ole koskaan todettu, vaan esimerkiksi jo mainitussa Saksassa on myllyjen keski-ikä 13,5 v ja sinä aikana kertyneet huoltokustannukset lähes samaa luokaa kuin myllyjen alkuperäiset rakennuskustannukset.  Saksan myllyt ovat kuitenkin yleisesti pienempiä kuin Suomeen rakennettavat ja ilmasto-olosuhteet siellä monin verroin edullisemmat.

Myöskään työllisyysnäkökohdilla ei myllyjen rakentamista voida puolustella, sillä myllyt ovat ulkomaalaista tuotantoa ja ne asennetaan pääosin ulkomaalaisen työvoiman turvin.

Kokonaisvaltaisesti kyse on siis jättimäisestä tuulikuplasta, joka vahingoittaa koko yhteiskuntaa.
  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti