Ei malttia, ei järkeä

En minä väitä, että Antti Rinne tai muutkaan vasemmistopoliitikot olisivat jotenkin tyhmiä, mutta vallanhimo ohittaa kansakunnan edun.  Tämä varsin yleisesti politiikkojen keskuudessa riehuva tauti on jotenkin pesiytynyt juuri ammattiyhdistysliikkeen lähellä oleviin puolueisiin.  On todettu, että mitä enemmän kansalle luvataan, sitä enemmän myös puolueen kannatus nousee. Vain harva äänestäjä vaivautuu miettimään, onko meillä oikeasti varaa noihin lupauksiin ja ovatko ne edes realistisia.

Kun nyt olen asemoinut itseni päivänpolitiikan ulkopuolelle, katson oikeudekseni arvostella kaikkia puolueita.  Mielestäni hallituksen työllisyyspolitiikka on pääosin oikea, eikä ketään tosiasiallisesti nöyryytetä.  Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa jakaa täysin ilmaista rahaa, ja se on koko kansan hyväksyttävä.  Pitkä elämänkokemukseni on osoittanut, että ne työllistyvät, jotka ovat valmiita matkustamaan työn perässä ja tekemään muutakin kuin täyttämään työvoimatoimiston antamia kuponkeja.  

 

Se nyt vaan on niin, että meillä pitäisi olla hieman malttia ja vähän järkeä. Raha ei kasva puussa ja sitä on turha luvata, jos sitä ei ole.  Kansalliseen luonteeseemme kyllä kuuluu, että rahan puute on nostettu kaiken menestymättömyyden syyksi.  Tietysti näinkään ei saisi olla, mutta olisiko liikaa toivottu, jos vain yrittäisimme selvitä samoilla eväillä kun esimerkiksi sotakorvaukset maksettiin?  Pärjättiin sillä, mitä oli, ja tehtiin töitä. Toki lakkoja ja työnseisauksia oli ennenkin, mutta aina joku järki voitti, vaikka joskus oli jopa tasavaltamme presidentin puututtava arvovallallaan asiaan. 

Varmasti on totta, että jokainen kansakunta tarvitsee oppineita ja ammattitaitoisia ihmisiä, mutta koulutuksen nostaminen kaikkein tärkeimmäksi asiaksi on virheellistä politiikkaa.  Jo nyt maassamme on suuri ylikoulutettujen ryhmä, joita ei oikeasti voi käyttää mihinkään tehtäviin.  Moni vastavalmistunut insinööri haluaa heti johtotehtäviin, vaikka ei kunnolla osaa edes tavallisia suoritustason töitä. 

On surullista myös hallituksen haahailut erilaisten uudistusten parissa.  On tietysti selvää, että rakenteelliset virheet on korjattava, mutta pelkästään uudistus uudistuksen vuoksi on idioottimaista. Oikein hyvä esimerkki tästä on mittava SOTE , sekä siihen kytketty maakuntauudistus.  Mikä ihmeen maakuntauudistus?  Onko kansakunnalta päässyt unohtumaan vanhat läänimme, jotka lakkautettiin joitakin vuosia sitten?  Minä en oikein ymmärrä, mitä eroa oli lääneillä ja nykyisillä maakunnilla.  Entä poikkeaako maakuntajohtajan tehtävä jotenkin maaherran työstä? Entä jos olisikin koetettu vain hieman muokata noita tehtäviä ja korjattu terveydenhuollossa mahdollisesti olevat puutteet, ilman uusia rakenteita, jotka jo usein on todettu perustuslain vastaisiksi.   

 

Ovatko nämä uudistukset todella tarpeen? Muistan hyvin peruskoulu-uudistuksen.  Se oli silloin varsin mittava, mutta ahh niin tarpeeton. Puhuttiin tasa-arvosta, vaikka tosiasiassa päädyttiin tasapäistämiseen. Tasapäistämisen seurauksena oli pakko laskea rimaa, niin että heikoimmatkin pääsivät siitä yli.  Surauksena oli lauma opiskelijoita, joille ylempien tutkintojen suorittaminen osoittautui mahdottomaksi, vaikka yliopistotkin joutuivat laskemaan rimaa.

Kyllä se niin on, että me synnymme erilaisin eväin varustettuna, eikä sitä asiaa voida lainsäädännöllä muuttaa. Se olisi vain hyväksyttävä.  Mihinkään ylivertaiseen lahjakkuuteen en toki usko minäkään.  Toiset ovat ehkä älykkäämpiä kuin toiset, mutta ahkeruus ja sinnikkyys on oma lahjakkuuden lajinsa.  Peräänantamattomuutta ei voita mikään.

Ehdottomasti olen sitä mieltä, että mitään sote-uudistusta ei tarvita, eikä olisi aikoinaan tarvittu myöskään koulu-uudistusta.