Kauan eläköön kuvernööri

Olen kirjoittanut tätä blogia jo kymmenen vuoden ajan.  Muutettuani Kalajoelle totesin, että tuo saarihan, nimeltä Kalla, on aivan Kalajoen edustalla ja se ikään kuin kuuluu tuohon pitäjään.  Tosiasiassa se on kuitenkin oman itsehallintonsa omaava alue, josta luin aikanani maantiedossa.  Totesin silloin, että Ruotsin kuningas sääti aikanaan lain, joka koski nimenomaan saaren asukkaita.  Tuota lakia ei ole vieläkään kumottu, joten ainakin periaatteessa kuka tahansa saarelle muuttava voi julistaa itsensä saaren hallitsijaksi. Näin siis ainakin periaatteessa. 

Annoin blogilleni symbolisen nimen, joka oli todellakin blogin nimi, eikä suinkaan minun ”arvo tai ammatti”.  Toki minuakin on nimitelty Kallan kuvernööriksi, jota suuresti ihmettelen.  Blogin tai kirjan nimi ei suinkaan ole kirjailijan nimi.  Vai mitä mieltä on tuntematon sotilas?

Täten julistan jo kerran hautaamani kirjallisen luomuksen ylösnousseeksi. En ole avannut uutta blogia, koska saamani palaute Kallan kuvernöörin puolesta on ollut omiaan vahvistamaan itsetuntoani ja itsekästä käsitystäni siitä, että kuitenkin joskus olen ollut oikeassa.  Sanotaan, että tarve olla aina oikeassa on huonommuuden tunnetta.  En tiedä mistä minun huonommuuden tunne tai oikeassa olemisen tarve pulppuaa, mutta ei se ainakaan sotapakolaisuudesta johdu.  Meitä pakolaisiahan ei olekaan, sanoi valvontakomissio, ja siihen näyttävät monet yhä edelleen uskovan. Ryssän pelko saa puoli miljoonaa ihmistä ikään kuin katoamaan. Koska olen eräs viimeisistä pakolaisista, on koko ongelma pian pyyhkäisty pois.

Niin kauan kuin jaksan kirjoittaa pidän kuitenkin oikeutenani kertoa, että minä ja perheemme jouduimme pakenemaan jatkosodan aikana Karjalasta.  Toinen asia, jota aion pitää esillä, on rikollisten päätyminen politiikkaan.  Menneinä aikoina vaadittiin nuhteettomuutta kansanedustajilta ja monien puolueiden säännöissäkin tuo vaatimus tavalla tai toisella on esillä.  Siitä huolimatta rikoksesta tuomittu ihminen saattaa päätyä jopa puolueensa puheenjohtajaksi.

Eräs esimerkki oikeaan osumisestani onkin veikkaukseni ennen perussuomalaisten puoluekokousta.  ”Jos Jussi Halla-ahosta tulee puolueen puheenjohtaja, perussuomalaiset hajoavat.”  No kaikkihan tietävät miten siinä kävi.  Puolueen sääntöjen mukaan ei Jussi Halla-aho olisi saanut olla edes puolueen jäsen. Tästäkin asiasta varmasti tulen vielä kirjoittamaan.  Samoin kuin varmasti maahanmuutosta ja maastamuutosta.  

Kuvakaappaus:  edu.fi 

Olihan meillä Suomessa pakolaistulva.  Se oli vuonna 1944, kun karjalaiset pakenivat tänne Kanta-Suomeen.  Tuota nimitystä käytettiin myös silloin, kun muutama kymmenentuhatta ihmistä onnistui pelastautumaan sodan jaloista myös osittain tänne Suomeen, jonne toki hyvin sopi väkeä.  Jos tuo porukka olisi tullut seuraamaan vaikkapa Salpausselän kisoja, olisivat kilpailut kärsineet yleisöpulasta, jos muita ei siellä olisi ollut.  Englannin liigan otteluita seuraa viikoittain moninkertainen määrä ihmisiä. Kaikki on niin suhteellista.

Periaatteessa olen sitä mieltä, että ihmisten pitäisi voida asua kotiseudullaan, jos he itse sitä haluavat, mutta heillä pitäisi olla myös liikkumisen vapaus.  En mitenkään jaksa käsittää, että me hyväksymme ne lähes kaksi miljoonaa suomalaista, jotka asuvat ulkomailla, mutta vastustamme kourallista ulkomaalaisia, jotka tulevat Suomeen.

Voi hirveetä miten kauheeta Kallan kuvernööri taas tulee teille kertoilemaan. Lukekaa vaan ja hirvistelkää. Kyllä minä totuudessa koetan pysyä.