lauantai 30. joulukuuta 2017

Kun "persut" loikkasivat

Nyt sitten tapahtui, että perussuomalaisista erosivat ne, joita ei vielä oltu erotettu.  Jokainen, joka oli 2017 puoluekokouksessa, saattoi itse todeta sen halla-aholaisten massiivisen vyörytyksen, jolla koko puolueen johto kaapattiin natsimielisten raistien haltuun.  Vallan lisäksi halla-aholaiset veivät mennessään myös puolueen nuhteettoman nimen, jonka turvin yrittävät nyt ratsastaa. Perussuomalaisia he eivät kuitenkaan ole, vaikka nimen turvin saattavat pitää kannatustaan jonkin verran sinisten yläpuolella…. toistaiseksi.

”Kyllä kansa tietää”, sanoisi Veikko Vennamo minkä itkultaan pystyisi.  Tähänkö hänen ideologiansa ja perustamansa puolue on ajautunut!


Kun Sinisellä tulevaisuudella ei ole vielä löytynyt selvää linjaa, jolla erottuisivat halla-aholaisista, ehdottaisin ainakin realistisempaa suhtautumista maahanmuuttoon ja maahanmuuttopolitiikkaan. 

On totta, että työttömyys maahanmuuttajien keskuudessa on suurempi kuin kantasuomalaisten.  Vai onko sittenkään?  Kun kantasuomalainen syntyy, hän alkaa saamaan lapsilisää, ilmaista kouluruokaa, opetusta ja myöhemmin ehkä myös opintotukea. Tosiasiassa hän on 20 – 25 vuotta yhteiskunnan elätettävänä ja siis ”työttömänä”.  No oikeinhan se on, näinhän yhteiskunnan pitääkin toimia. Oikein ei kuitenkaan ole se, että me vaadimme jotain enemmän niiltä ihmisiltä, jotka jokseenkin aikuisina ovat joutuneet muuttamaan tähän maahan.

Maahanmuuttajien tilastoissa näkyvää työttömyyttä ei pitäisi verrata samanikäisten kantasuomalaisten työttömyyteen, vaan niihin nuoriin, jotka eivät vielä ole työelämässä.  Tosiasiassahan kyse on samasta asiasta…. he eivät ole vielä valmiita suomalaiseen työelämään.  Kotouttamiseen ja suomenkielen opettamiseen pitäisi kiinnittää tosi tiukasti huomiota, sillä olisi se aivan mahtava säästö maallemme, jos saisimme vaikkapa viiden vuoden viiveellä tuottavia kansalaisia. Kokemuksesta voin kertoa, että maahanmuuttajien joukossa ei juurikaan ole varsinaisia työtä vieroksuvia.  Epäilen, että kantasuomalaisista heitä löytyy suhteellisesti enemmän. Tällainen luulo johtuu siitä, että tultuaan Suomeen maahanmuuttaja joutuu heti työvoimaviranomaisten kortistoon, johon ei tietenkään viedä syntymänkautta maahan tullutta ihmistä.

Ei pitäisi ylpeillä maailman parhaalla koulutuksella, jos ei edes perusasioita pystytä ymmärtämään.

Tuossa siis ajateltavaa sinisille.

En tiedä, tuleeko minusta koskaan sinistä, mutta kyllä se mahdollista on, kunhan puolue löytää oikean linjan.  Sen verran olen aikoinani politiikassa ollut mukana, että ymmärrän, mihin Veikko Vennamo aikoinaan pyrki.  Perussuomalaiset rp perustettiin aikoinaan Vennamon perustaman SMP:n jatkajaksi.  Kyllä tuo oikeudenmukaisuuden aate on edelleen olemassa, mutta ainakaan natsismi ja halla-aholaisuus eivät sitä tue.  Jos Veikko-vainaja eläisi ja saisi nyt valita puolueen, olen melko vakuuttunut siitä, että sinisten riveissä seisoisi Timo Soinin rinnalla, niin kuin aikoinaankin.


 Onhan se jonkinlainen värisuora… siniset, punaiset ja vihreät.  Varmaan on, että jos nuo kaksi viimemainittua väriä pääsisivät politiikassa määräämään, ei meidän kauan tarvitsisi ihmetellä Kreikan kohtaloa.  Samassa veneessä oltaisiin.  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti