Suomalainen työtön

Suomalainen työtön osaa kyllä työllistää itsensä esimerkiksi keräämällä nimiä kansalaisaloitteisiin, joilla vastustetaan hallituksen työllistämistoimia. Sen jälkeen sitten haukutaankin hallitusta, että se ei järjestä töitä.  No ei järjestä ei, mutta milläs järjestät jos kaikki vain vastustavat.  Hallituksen pääasiallinen tehtävä on hoitaa maan asioita niin, että kaikilla olisi mahdollisimman hyvä asua tässä maassa ja että kaikki tulisivat kohtuullisesti toimeen. Varsinainen työpaikkojen rakentaminen ei toki ole hallituksen tehtävä, ei edes eduskunnankaan.  Valtiovallan tehtävä on ainoastaan luoda olosuhteet, jonka päälle hyvinvointi voidaan rakentaa. 

 Kyllä meidän kansalaisten kai pitäisi katsoa joskus peliin. Kenen velvollisuus on järjestää meille töitä - sinun itsesikö vai jonkun toisen?  Tuskinpa meistä kovin monikaan voi väittää, että Suomi on niin valmis maa, että täällä ei todellakaan ole mitään tekemistä. Tosiasia kai on, että Suomessa on tekemistä, mutta tekijöitä liian vähän.

Meidän marjasadostamme jää metsiin noin 95%, ja sama kohtalo taitaa olla myös sienillämme. Kun tämä metsänantimien kohtalo otettiin viimeksi esille, tehtiin siitä vain pilkkalaulu… ”osa kansaa metsikössä puolukoita poimii”… aivan kuin se olisi jotenkin hävettävää.  No toki osa kansasta tekeekin sitä, mutta taitaa olla liian pieni osa, sillä vai muutama ihminen tekee sitä siinä määrin, että se kävisi elannosta. Toki minäkin tunnen muutamia, joten tiedän, että se toimii.  Ilmeisesti sen tietävät myös ne ulkomaalaiset työttömät, joita vuosittain tulee satamäärin Suomeen keräilemään niitä marjoja, joita kansamme on ylenkatsonut. Uskon, että metsän antimia voitaisiin muutoinkin hyödyntää, jos vain nimilistojen keräämiseltä aikaa jäisi.

Kovasti tekisi mieli ottaa esimerkkejä omasta elämästä, mutta kun tunnen suomalaisen luonteen, en oikein kovasti viitsi hehkuttaa. Joku varmaan tökkäisi puukon lapaluiden väliin.  Kerronkin vain, että en montaa päivää ole elämässäni ollut työttömänä… kiitos kotikasvatuksen, ei niinkään ylivertaisen lahjakkuuteni. Kun isäni kuoli, olin alle kymmenvuotias ja meidän perheen piti tulla toimeen yhteisvastuullisesti. Ei soiteltu Paasikivelle, että onko sinulla töitä, vaan jokainen teki oman osuutensa. Minä keräsin marja-aikana marjoja ja sieniaikana sieniä. Kun asuttiin metsän laidassa, keräsin myös oksia, koska mökissä oli puulämmitys.  Siihen aikaan ei kai ollut olemassakaan mitään työttömyyskorvauksia, ja tuskinpa niitä lapsille olisi maksettu, vaikka olisi ollutkin.  Onnellisen lapsuuden minä elin, eikä kukaan syyttänyt ketään lapsityövoiman käytöstä.

 Tämän perinnön minä olen koettanut siirtää jälkipolville.  Ollessani urheiluvalmentajana tähdensin aina, että urheilu-uranne päättyy viimeistään siinä 30 vuoden paikkeilla, joten opetelkaa tekemään myös muuta.  Tuntui tosi hyvältä, kun vanhat urheilukoululaiset viiden vuosikymmenen takaa syksyllä muistivat minua.  Joukossa oli todella korkeasti koulutettuja kavereita, jotka kiittivät minua siitä, että olin aikanani rohkaissut heitä.  Todella hyvää tekkinin, kun eräs itsensä työllistävä mies käytti nimitystä ”me Arin pojat”.  Sellaisista ”pojista” saa todella olla ylpeä, vaikka eivät kirjaimellisesti ottaen omia olisikaan.

Tässä maassa on paljon tekemätöntä työtä, mutta joskus se vaatii hieman oma-aloitteellisuutta ja valmiutta matkustaa sinne, missä työtä on.

 Jos haluat merimieheksi, älä odota että meri siirretään Kuusamoon.