perjantai 19. tammikuuta 2018

Kansalaisaloiteko?


Pidän itseäni vähintäänkin keskifiksuna ihmisenä, niin kuin suurin osa Suomen kansasta. Totuuden kanssa sillä ei tarvitse olla mitään tekemistä, mutta meille kaikille tulee hyvä mieli jo siitä, että uskomme näin olevan.  Niinpä monet meistä riemastuivat, kun eduskunta sääti lain kansalaisaloitteesta. Tosiasiassa sillä ei kai ole kovin suurta merkitystä, mutta antaahan se kansalle puuhaa, ja mielialakin nousee, kun luulemme, että meidänkin nimikirjoitustamme tarvitaan johonkin.

Hyvin harva tulee ajatelleeksi, että eihän se periaatteessa mitään muuta, ellei ole asia, jota ei hallitus ja eduskunta ole jo aikaisemmin ajatellut. Suurin osa näistä ns. kansalaisaloitteista perustuukin itsetehostuksen tarpeeseen ja jonkinlaiseen ulkoparlamentaariseen vaikutusyritykseen asioissa, joista yksinkertaisesti olemme toista mieltä demokraattisen järjestelmämme kanssa. 

Sanoisinko, että viimeinen hullutus oli perussuomalaisten aloite kansanäänestyksen järjestämisestä EU:sta.  Onneksi ei tuohon listaan saada tarpeeksi nimiä, sillä toki taitaa nykypersujen kannatus olla sitä luokkaa, että niillä eväillä ei paljon listoja keräillä. Varmaan aikansa kestää, ennen kuin puolueesta eronnut siipikään saa niin paljon kannatusta, että sillä olisi merkittävää poliittista painoa.  Tiedän itsekin arvostelevani joskus poliittisia päätöksiämme, mutta samoin tiedän myös, että olipa päätös mikä tahansa, mistä tahansa, niin aina on ihmisiä, jotka ovat toista mieltä.  Joskus siis olen toista mieltä minäkin, mutta en sentään ala listoja keräilemään. Se nyt vaan on niin, että parlamentaarisessa järjestelmässä on syytä joskus tyytyä siihen, että kaikki ei mene minun mieleni mukaisesti.


Luulen, että kansalaisaloitteen alkuperäisenä tarkoituksena onkin tuoda eduskunnan käsittelyyn asioita, jotka syystä tai toisesta ovat jääneet huomaamatta. En usko, että järjestelmän tarkoitus on ollut eduskunnan päätösten mitätöinti.  Kyllä se oikeasti on niin, että en halua olla missään tekemisissä sellaisen puolueen kanssa, joka olisi valmis vaikka uuteen kansalaissotaan kumotakseen meidän poliittisen järjestelmämme.

Olen toki syvästi tietoinen, että kansalaisaloitteella voidaan myös painostaa eduskuntaa.  Selvää on, että jos listalla on tarpeeksi nimiä, se saattaa kääntää jonkun ääntenkalastajan pään, mutta toivottavasti ei niin käy, ainakaan kovin usein. Pitäisiköhän alkaa keräämään listaa tuota kansalaisaloite lakia vastaan? J

Vaikka olen muutakin maailmaa nähnyt kun vain Himangan ja Raution, niin en kovin tarkoin ole seurannut muiden maiden politiikkaa.  Jotenkin minusta tuntuu kuitenkin, että suomalaisten ominaispiirre on etsiä niitä aukkoja, jotka auttavat meitä sotkemaan hyvääkin tarkoittavat lait.

Tällä päivämäärällä olen päättänyt, että en kirjoita nimeäni yhteenkään kansalaisaloitteeseen, sillä jotenkin luotan siihen, että poliittinen järjestelmämme toimii heikkouksistaan huolimatta.  Jos asiaa on, soitan ministerille.   

1 kommentti:

  1. Pyritäänkö kansalaisaloitteessa USA:n vai Britannian vasalliksi, kun teksti on englannin kielellä? Huhtasaarihan lupaa palauttaa Suomen Venäjälle.

    VastaaPoista