sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Puoluekuri

On se ihan syvältä, tämä puoluekuri. Se on kansanvallan halveksumista, koska sen avulla siirrytään joustavasti puoluevaltaan. Lain mukaan valta kuuluu kansalle ja sitä käyttää kansan valitsema eduskunta.

Jos kansa on valinnut edustajansa valtiopäiville, on näillä oikeus.. jopa velvollisuuskin… toimia niiden lupausten mukaisesti, joita he ovat valitsijoilleen antaneet.

Asioita tulee ja asioita menee. Aina ei edustaja tietenkään voi tietää, mitä mieltä hänen valitsijansa asioista ovat. Silloin hänen on toimittava parhaan ymmärryksensä mukaan, ja jos mahdollista, pyrittävä ottamaan selville kansan tunnot ja mielipiteet. Sitä tosin sanotaan populismiksi ja yritetään kovasti mollata niitä ihmisiä, jotka näin tekevät.

Oikeasti populismi on kuitenkin koko demokratian perusta. Kaikki puolueet ovatkin yleensä ennen vaaleja kovasti populistisia, mutta vaalien jälkeen siirtyvät taas kansanvallasta puoluevaltaan. Puolue, joka yhä edelleen uskaltaa edustaa valitsijoitaan, saakin nyt populistisen leiman ja koko sanaa yritetään tehdä kirosanaksi. Jos yksittäinen kansanedustaja uskaltaa pitää kiinni kansalaisille antamastaan lupauksesta, voidaan hänet pahimmassa tapauksessa erottaa jopa puolueen eduskuntaryhmästä. Tällaista siviilirohkeutta osoittavat ihmiset ansaitsevat kunnioitukseni silloinkin, kun olen poliittisesti eri mieltä heidän kanssaan.

Niin, siis tästä syystä minä vastustan puoluekuria. Oikeasti se on myös perustuslain vastainen. Kansanedustajan tulee toimia oman ymmärryksensä mukaan… ei siis puoluejohdon ymmärryksen mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti