Ainolan juhannus

En muista ainuttakaan aikaisempaa juhannusta Jyväskylä Ainolassa, mutta jokseenkin varma olen, että olen viettänyt useammankin keskikesän juhlan tässä perinteisessä tanssimiljöössä. Kun nyt, vuosien tauon jälkeen, olen taas palannut vanhaan kotikaupunkiini, jossa suuriman osan nuoruuttani sain viettää, lähdin taas etsimään nostalgisia muistoja tuolta vanhalta lavalta. 

 

Ympäristö oli todella kaunis, melkein kauniimpi kuin muistinkaan. Vanha lava oli kiitettävässä kunnossa ja kahvia vallan romanttinen. Liekö sitten vain huonoa muistia vai oikeaa totuutta, mutta jotenkin muistot Ainolasta olivat jotain paljon enemmän kuin nyt paljastunut totuus.

En edes tiedä ketä syyttää, mutta mielestäni nämä juhannusjuhlat eivät ihan nappiin menneet. Tanssilava sijaitsee aivan nykyisen asuntomme naapurissa, joten valitsin kulkuvälineeksi 45 numeron kengät. Eivät sittenkään olleet ihan parhaat tanssikengät, mutta se ei suinkaan ollut järjestäjien vika. Aloitettiin juhlat kahvilla ja donitseilla, joissa ei myöskään ollut mitään valittamista, mutta… Sähellystä säheltämisen jälkeenkin.

Asiat muuttuvat muutamassa vuosikymmenessä, joten ainoastaan ihmettelin, kun vanhassa lippukojussa ei enää myyty lippuja, vaan järjestyksenvalvoja ystävällisesti ilmoitti, että kahviosta voi ostaa lippuja. Kahvioon siis päästiin ja saatiin ostettua kahvit ja munkit, mutta ei lippuja. Lipunmyyjää ei yksinkertaisesti ollut, johonkin oli kyseinen virkailija kadonnut. Mahdollisesti oli unohtanut tulla tai jäänyt kokonaan rekrytoimatta. Oli miten oli, niin päätettiin kuitenkin mennä lavalle tanssimaan. Olisihan se varmasti onnistunutkin, mutta kun lavan ovet olivat lukossa ja avaimenhaltijakin jossain teillä tietymättömillä. Jotenkin fiilis hieman lässähti ja aloin jo epäilelä, että koko juhannus on siirretty. No avautuihan tanssilavan ovet jotenkin, kun avain löytyi jostakin ja ainakin orkesteri pääsi sisälle. Olisihan mekin päästy, mutta kun tunnustettiin, että ei meillä ole lippuja. Toki ystävällinen järjestysmies ohjeisti, että menkää ostamaan liput. Mentiin siis takaisin sinne kahvioon, jossa lippuja kuulemma oli, vaan kun ei ollutkaan. Lipunmyyjälle oli jostakin löytynyt tuuraaja ja hänet oli passitettu lippukopille, josta sitten kuulemma lippuja sai. Mikäpä siinä, sitten käveltiin portille, josta ajat sitten oli kävelty sisään, ostettiin liput ja taivallettiin tanssilavalle, jossa sitten kukaan ei kysynyt lippuja. Ainakin omatunto oli puhdas. Liput oli ostettu ja orkesteri soitti. Pienen vaivannäön jälkeen juhannus siis saattoi alkaa, ja pari kappalettakin tanssittiin ennen kokon sytyttämistä.

Liekö sitten paloturvallisuuskysymys, kun kokko oli hinattu pienen matkan päähän rannasta, jossa se lopulta sitten sytytettiin. Ilma oli kaunis, eikä kokkokaan ruma ollut, mutta kovasti oli pienenpuoleinen. Sanoisin, että isompia liekkejä olen nähnyt joskus partiolaisena kahvinkeittonuotioissakin, puhumattakaan pohjalaisten pääsiäiskokoista. Myönnettävä toki on, että pääsiäiskokot palavat pääsiäisenä, jolloin ympäristö ei ole ihan yhtä herkkää tulelle kuin nyt keskikesällä.

 

Tärkeintä juhannuksessa kuitenkin on se, että sain taas panna kesäpuvun päälle, tanssia oman vaimon kanssa ja että pääsee odottamaan joulua. Niin, että oikeastaanhan se juhannus meni ihan hyvin, ja ensi vuonna sitten uudelleen.