Suomalaiset... Herran valittu kansa.

Kun kansainvälinen kokemus rajoittuu muutaman viikon pakomatkaan Ruotsiin, niin ei ole kauhean suuri ihme, jos rasismi kukkii.  Me suomalaiset olemme aina luulleet, että joku pala tästä planeetasta kuuluu ilman muuta meille ja että se antaa oikeuden kohdella muualta muuttaneita ihmisiä jotenkin alempana rotuna.

Aivan selkeää on, että mitä laajempi ulkomaan kokemus ihmisellä on, sitä suopeammin hän suhtautuu toismaalaisiin ja pyrkii auttamaan mahdollisesti tämän pakkasmaan asuinseudukseen valinneita ihmisiä sopeutumaan meidän joukkoomme.

Toki meillä suomalaisilla on oikeus suojella luomaamme kulttuuria. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että eivät ulkomaalaiset yritä horjuttaa tätä kulttuuria ja pääsääntöisesti ovat valmiita noudattamaan myös maan lakeja.  Meidän tehtävämme on auttaa heitä sopeutumaan, jos he todella haluavat asettua tänne asumaan. Tätä tosin ihmettelen todella paljon.  Miten kukaan voi vapaaehtoisesti asettua palelemaan tänne nurjamielisten joukkoon! Mutta sellaisia onnettomiakin näyttää olevan, joten tervetuloa vain.

Uskonto on todella huono veruke ihmisten kriminalisointiin. Meidän evankelis-luterilainen kirkkomme on maailman pienimpiä ja sekin hajautunut kymmeniin lahkoihin, joilla ei ole keskenään muuta yhteistä kuin viha toisuskoisia kohtaan. Jokaisella on oma raamatuntulkintansa, ja kaikki ovat vakaasti sitä mieltä, että vain he ovat oikeassa.

Onkohan meidän Herramme todella sanonut: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”.  Mitä nämä näennäisuskovaiset lähimmäisellä ymmärtävät?

Tietysti saamme olla onnellisia, että meillä on kaunis maa, joka vuosien saatossa on myös muokkautunut asumiskelpoiseksi. Tätä onnea meillä ei vain ole oikeutta omia aiemmin tänne muuttaneiden etuoikeudeksi. Me kaikki suomalaiset olemme aikojen saatossa tulleet eri puolilta Eurooppaa. Monet meistä ovat myöhemmin valinneet jonkun muun maan asuinseudukseen, joten noin miljoona Suomen passin omistamaa ihmistä asuu ulkomailla. Jostakin syystä nekin, jotka vastustavat Suomeen muuttoa, pitävät tätä aivan luonnollisena. 

Eivät kaikki tietenkään halua tehdä työtä maahanmuuttajien hyväksi, eikä heitä voida siihen velvoittaa. Nekin jotka haluavat sitä tehdä, tekevät sitä usein omista lähtökohdistaan ja saavat lopulta enemmän vahinkoa kuin hyötyä aikaan.

Lähes jokainen Suomen kunta ja kaupunki on hyväksynyt ns. kotouttamisohjelman, jonka tarkoituksena on antaa maahanmuuttajille eväät uuteen kotipaikkaansa asettumiseksi. Tärkein näistä eväistä on kielitaito, joten jokaisella on oikeus kielikoulutukseen kolmen vuoden sisällä maahan tulosta. Kaikki maahanmuuttajat eivät ilman muuta tätä tiedä, joten meillä meidän suomalaisten on syytä ohjata heidät siihen. Tämä kielikoulutus ohittaa ilman muuta väliaikaisen työpaikankin, sillä puolikieliseksi jääminen on pahin rangaistus, jonka maahan muuttaja voi saada. Tämän voin kertoa aivan omasta kokemuksestani ulkomailla.

Maahanmuutto Suomeen on maailman mittakaavassa todella harvinaista, joten ei ole ihme, että meillä on vielä paljon oppimista. Nämä kotouttamissuunnitelmat ovat vain pieni askel parempaan suuntaan. 

Kuten sanoin, suurin kotoutumisen este on kielitaito. Minäkin tunnen täällä Kalajoella ihmisiä, jotka ovat asuneet Suomessa vuosikausia, mutta eivät edelleenkään ymmärrä kieltämme.