sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Matkailu avartaa


Liekö matkailuviettini syntynyt jo silloin, kun yhdeksän päivän ikäisenä jouduin pakolaiseksi omassa maassani Laatokan Karjalasta Sisä-Suomeen.  Ehkä se ei ollut ihan niin, joskin tietyn lainen siirtolaismyönteisyys voi olla peräisin evakkomatkalta.  Tätä ajatellessani muistin myös sen, että olinhan minäkin ”mamuna” Ruotsissa ja sain hyvin tuta nämä maahanmuuttajien ongelmat, joita Suomessakin on riittämiin ilman asiaa tuntemattomia sopan keittäjiä.

Totta tietysti on, että meidän maahanmuuttopolitiikassamme on tosi paljon korjaamisen varaa.  Tähän asiaan ovat perussuomalaisetkin ottaneet kantaa, josta seurauksena sitten leimautuminen siirtolaisvastaiseksi puolueeksi. Voi olla, että tämä leimautuminen on johtanut siihen, että joitakin ihan oikeita rasisteja on soluttautunut porukkaan. 



Olipa viettini syy mikä tahansa, olen itse pitänyt matkojani hyvin avartavina. Vaikka olen käynyt lähes kaikissa Euroopan maissa, on Saksa jäänyt kokemuksieni ulkopuolelle johtuen kai nihkeästä suhtautumisestani natseihin ja toisen maailmansodan tapahtumiin. Se ei muuta miksikään sitä tosiasiaa, että parhaan tiedon asioista saa ottamalla niistä selvää. Jos kirjoittaisin seuraavan blogisarjan sillä kokemuksella joka minulla oli ennen Saksan matkaani, niin pahasti menisi pieleen. Pieleenhän se voi mennä nytkin, mutta ainakin se perustuu muuhun kuin omiin uskomuksiini ja varsin suppeisiin kuulopuheisiin.



Isäni veljeä Eeroa en koskaan ennättänyt näkemään, sillä hän oli yksi niistä, joita Stalinin puhdistusten aikoihin vangittiin ja tapettiin. Se kuitenkin herätti kiinnostukseni sekä Venäjän Stalinin aikaisiin tapahtumiin että natsi-Saksan historiaan.  Niinpä eräs kiinnostavimpia matkani aiheita oli natsien historia ja keskitysleirit. Myös Saksan politiikka kokonaisuutena kiinnosti, sillä toki ihmetystä herättää se, että miten maa, jossa melkein kaikki on halvempaa kuin Suomessa, voi lähes ainoana Euroopan maana menestyä jo voida hyvin. Jos joku viitsii lukea tämän blogisarjan ilman ennakkoluuloja, voi siihenkin asiaan löytyä hieman valoa.

Aion lähitulevaisuudessa kirjoittaa seuraavista aiheista:

Annen konsertti Saksassa
Kolmas valtakunta
Saksan ja Suomen politiikka
Berliinin muuri
Keilapallo
Reberbahn
Hampurin Merimieskirkko
Uskontojen sekamelska
Saksan kirkot ja vanhat linnat

Kyllä se niin on, että matkailu avartaa, ja taas kerran saan vahvistusta vanhalle hokemalle: ”Mitä enemmän tietää, sen paremmin tietää, kuinka vähän tietää”.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti