torstai 1. elokuuta 2013

Sosiaalipummit ja kielitaito



Voi taivasten valtakunnan avaimet, kun suomalaiset ovat tavallaan tyhmiä. Yhden tai kahden ihmisen takia me olemme valmiit leimaamaan kokonaisen ihmisryhmän, joka ei yleensä ole edes yhtenäinen ryhmä, vaan me teemme mielikuvituksemme avulla siitä sellaisen. Tosiasiassa täällä Kalajoellakin on noin 15 – 20 eri kansallisuutta, jotka jokainen muodostavat erillisen ryhmittymä. Monilla ei ole minkäänlaista uskonnollista taustaa, joten tämän seikan avulla ryhmittely on vaikeaa.  Maahanmuuttajat yleisesti leimataan pakolaisiksi, vaikka esimerkiksi meillä Kalajoella ei ole ainuttakaan pakolaista.

Kalajoki on pieni kaupunki täällä Pohjanlahden rannalla. Sen varmasti kaikki tietävät. Täällä asuu vakituisesti noin 250 ulkomaalaista. Tähän lukuun ei ole laskettu mukaan Suomen kansalaisuuden saaneita, ei opiskelijoita eikä tilapäisillä komennuksilla olevia. Suurin osa on vakituisessa työssä, mutta on joitakin työrajoitteisia ja vaikeasti työllistettäviä. Näiden rajoitukset aiheutuvat pääasiassa kielitaidon puutteesta.
 Se on rajoitus, joka poistuu ajan ja koulutuksen myötä- Suomessa asuvat ulkomaalaiset ovat yleensä satunnaisesti valittua suomalaisryhmää paremmin koulutettuja, joten heidän kielikoulutukseensa kannattaa kyllä satsata.  

Myös perussuomalaisten leimaaminen ulkomaalaisvastaisiksi kuuluu tähän suomalaisten ikiomaan idiotismiin. Jos arvostelet maahanmuuttopolitiikkaa, leimaa yleinen mielipide sinut maahanmuuttovastaiseksi, vaikka tosiasiassa kyse on juuri päinvastaisesta asiasta.  Kyllä suomalainen byrokratia on tehty liian vaikeaksi juuri maahan tulleen ulkomaalaisen ymmärtää. Sen arvostelu ei ole maahanmuuttovastaisuutta.  Totta on tietysti, että myös perussuomalaisissa on muutamia, jotka vastustavat maahanmuuttoa. Niitä yksinkertaisesti on kaikissa puolueissa. Tapa, jolla media kohtelee perussuomalaisia, on jonkin verran rasistinen.

Kristillisen elämänkatsomuksen omaavana ihmisenä olen aina katsonut kriittisin silmin Kristillisten liiton poliittista toimintaa. Ei voi välttyä ajatukselta, että jos Päivi Räsäsen väite, että raamattu ohittaa Suomen lain, olisi tullut jonkun perussuomalaisen suusta, olisi seurauksena ollut maailmanlaajuinen mediamylläkkä.  Olihan ministerin ulostulo todella paljon törkeämpi kuin Jussi Halla-ahon omaan tuomioonsa kohdistuva arvostelu aikanaan.

Joskus politiikka on tällaistakin. Ei ole merkitystä sillä mitä sanoo, vaan sillä kuka sanoo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti