lauantai 17. elokuuta 2013

Himanen, Himanka ja Hitler



Mikä ei kuulu joukkoon? No tietenkään Himanka ei kuulu tähän joukkoon, sillä sillä on hyvin vähän tekemistä Suomen kansantalouden kanssa. Se on vain pieni kulu kunnallispolitiikassa, sillä onhan se nyt tosi älytöntä, että alueliitoksen jälkeen on himankalaisille kunnan virkamiehille taattu 5 vuoden irtisanomissuoja, vaikka he juuri ennen kuntaliitosta olisivat melkein tulleet irtisanotuksi töppäilyjen vuoksi. No se ei tienkään ole totta, sillä eihän kunnan virkailijoita muutenkaan potkita pois moisen mitättömän syyn takia. Yleensä riittää että tulee aamulla töihin, pitää säännöllisesti ruokatunnin ja lähtee ajoissa kotiin, niin työpaikka on turvattu.

Kun poliitikoille jostakin syystä ilmoitetaan, että Suomen julkinen sektori on mitoitettu 20 miljoonaiselle kansalle ja että meitä on vain reilut 5 miljoonaa, puhkeavat kaikki ihmettelemään. Tämän tosiasian minulle kertoi eräs kunnan virkailija joskus kauan sitten. Asian varmemmaksi vakuudeksi hän tunnusti itse olleensa sellainen, josta syystä hän sanoi itsensä irti, kun sentään itse huomasi itsensä tarpeettomuuden.  Kertoi vielä, että palkanmaksu jatkui kolme kuukautta hänen poistumisensa jälkeenkin, kun kukaan ei pannut merkille että hän oli pelistä pois. Että mitäkö se Himankaan kuuluu ? No ei oikeastaan mitään, sillä tämä esimerkki oli jo paljon ennen Himangan syntymistä…. tarkoitan siis alueliitoksia.

Semmoista olen kuullut, että jos nyt kävisi niin, että esimerkiksi Merijärvi liitettäisiin Kalajokeen, saisivat Himangasta aikoinaan siirretyt kunnan virkamiehet uudelleen sen 5vuoden irtisanomissuojan. Sellaiseenhan minä en tietenkään usko, sillä eihän siinä ole mitään järkeä. Edes kunnallispolitiikassa ei voida tehdä niin järjettömiä päätöksiä…. vai voidaanko sittenkin? Jos voidaan, se on oiva esimerkki julkisen sektorin typeryydestä, ja mahdollistaa myös tapauksen Himanen. Sitä nyt on käsitelty jo niin paljon, että en viitsi siihen edes puuttua. Se menee samaan luokkaan kun Kataisen lento yksityiskoneella Brysseliin, jossa sitten istui hiljaa pulpetissa. Paljon halvempaa olisi ollut lähettää tyhjät housut sinne postissa.  Mitään eroahan siinä ei kukaan olisi huomannut. Tapaus Himanen on siis oiva esimerkki siitä tuhlailulinjasta, jota hallituksemme tuntuu harrastavan.


Entä sitten Hitler? No hänhän oli oivallinen esimerkki niistä vaikeuksista, joita Saksa joutui kohtaamaan maahan muuttajien takia. Tämä itävaltalainen mamu meinasi tuhota koko Euroopan, mutta saatiin onneksi pysäytettyä. Edelleen on arvoitus, oliko kansantaloudellemme haitta vai hyöty, että hänen käskystään vain Lappi onnistuttiin polttamaan. Tietysti olisi koko Suomikin poltettu, mutta siihen ei nyt yksinkertaisesti ollut aikaa. Oikeasti Hitler ansaitsi paikkansa tässä luettelossa vain nimensä alkukirjaimen mukaan. Jos joku epäili, että ajattelin samankaltaisuutta Kataisen kanssa, niin erehtyy kerralla. Toki kumpikin herra on aina tavoitellut vain omaa etuaan, mutta kyllä minun mielestäni Katainen huomattavasti enemmän Napoleonia muistuttaa. Napoleon ei tiettävästi mitenkään vaikuttanut Suomen kansantalouteen päin vastoin kun Katainen ja Hitler.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti