sunnuntai 4. elokuuta 2013

Karjala takaisin?



 
Voi itku, kuinka kaunis Karjala oikeastaan voi olla. Kaunis on nykyinen kotiseutuni Kalajokikin, mutta niin erilaisella tavalla. Jos Kalajoella onkin avaruutta ja merihenkisyyttä, niin Karjalassa sen vastapainona ovat kauniit lehtometsät ja vehmaat järvimaisemat. Jos olenkin ylpeä nykyisestä kotipaikastani, niin vielä ylpeämpi olen syntymäseudustani Laatokan rannoilla. Aina olen koettanut nähdä kaunista siellä missä kulloinkin olen ollut. Ja todella monessa paikassa olen ollut, joskin kotiseudukseni kutsunut vain muutamia paikkoja.  Sellainenhan se ihmisen taipumus on, että kotiseutua on syntymäpaikan lisäksi vain vakituiseksi asuinpaikaksi muodostunut kylä tai kaupunki.  Olen siis Kalajoen karjalainen, ja siitä olen oikeasti ylpeä.

Monessa - siis todella monessa - järjestössä kun olen ollut mukana, voinen kai kutsua itseäni jonkinlaiseksi järjestöjyräksi. Ei siis ole sattuma sekään, että olen jonkinlaisessa roolissa myös Kaunis Karjala ry -nimisessä yhdistyksessä, jonka kotipaikka on Lappeenranta. Meillä on kesämökki melkein Saimaan kanavan varrella  tässä kauniissa eteläkarjalaisessa kaupungissa.  Moni on ihmetellyt, että miksi niin kaukana.  No kaukanakos tuo. Traktorilla hurauttaa parissa päivässä ja autolla vielä nopeammin, rajalta toiselle.

Kyllä siihen oma syynsä on, että en ole osannut oikein Karjalasta luopua. Kieltämättä juuri Venäjän puoleisessa Karjalassa on tiettyä eksotiikkaa myös minulle, ja vaikka en todellakaan voi muistaa millainen Pitkäranta oli, kun sieltä 9 päivän ikäisenä jouduin pakenemaan sodan jaloista, lisää tietoisuus siitä, että olen täällä syntynyt, myös tätä eksotiikkaa. En ehkä ole viimeinen sotatoimialueella syntynyt suomalainen, mutta varmasti yksi viimeisimmistä.

Tämä Lappeenranta on siitä hyvä mökkipaikka, että täältä on helpot yhteydet Venäjälle ja nimenomaan siihen ”oikeaan” Karjalaan, jossa vierailemme usein. Ei likikään niin usein kuin haluaisimme, silla vieraanvaraisuus ja ystävällisyys Karjalassa on jotenkin ennen kokematonta. Tänä kesänä, tätä kirjoittaessani olemme käyneet Karjalassa vain kerran, ja siitä kerron nyt.

Viipurin tuntevat kaikki, ja useinhan siellä olemme käyneetkin ihan vain siksi, että se on hyvin teiden päässä ja sieltä pääsee aika moneen suuntaan. Sieltä aloitimme siis jälleen matkamme. Viipurin kauppahallissa kävimme ostoksilla ja Viipurin torin ihmeitä tiirailimme. Jotain oli täälläkin tapahtunut, sillä kuuluisaa Monrepons´n puistoa emme onnistuneet löytämään, vaikka sielläkin olen vieraillut aika usein. Olihan meillä kai kiirekin mielestämme, joten päätimme vain ruokailla tosi upeassa Venäjän Portti -nimisessä ravintolassa, jossa söin aitoa Kievin kanaa, joka oli tarkalleen niin hyvää kuin mielessäni olin muistellutkin. Sitten jatkoimme matkaamme kohden tämänkertaista pääkohdettamme vanhaa suomalaista Antrean kylää. Olihan siellä kappale Suomen historiaa nähtävillä. Ristiriita vanhojen talojen ja poltettujen raunioiden sekä rakennettujen uusien talojen välillä oli valtava. Oltiin jotenkin erikoisessa maailmassa, joka kuitenkin vähän kerrassaan muuttui sitä nykyaikaisemmaksi, mitä lähemmäksi Suomen rajaa alettiin tulla. Jääski oli kyllä kylä, jonka monet tunnistavat sotakertomuksista, mutta siitä tuskin on paljonkaan kertomista.  Enso, joka yhä edelleen tunnetaan paperiteollisuudesta, on monelle suomalaiselle tuttu juuri tästä syystä. Vain harvat osaavat yhdistää nykyisin Svetogorskina tunnetun teollisuuskaupungin nykyiseen Stora Enso -nimeen.  Ensossa kuultiin jo suomen kieltäkin ja tavattiin muutamia suomalaisia, sillä onhan se Imatran rajanaapuri ja myös tunnettu rajanylityspaikka.

Tämä kesän ensimmäinen seikkailu Venäjällä jäi aika lyhyeksi, mutta se syntyi spontaanista päähänpistosta. Varsinainen Karjalan vierailu onkin tarkoitus aloittaa vasta huomenna, jolloin ohjelmassa on toinen suomalaisten teollisuudesta tuntema kylä Wärtsilä, sitten Sortavala ja Lahdenpohja, mutta ennen kaikkea Suojärvi ja maailmanperintökohteeksi ehdotettu Veskelyksen kylä. Siitä reissusta selostus myöhemmin.

Mitä se jäsenyyteni siinä Kaunis Karjala ry -nimisessä yhdistyksessä sitten tähän kuuluu?  No ei oikeastaan mitään, sillä kaiken tämän voisin tehdä myös yksityishenkilönä. Nyt on kuitenkin tarkoitus, että minä yhdessä vaimoni Pirjon kanssa teemme kuvateoksen kauniista Karjalastamme. Tämä teos tulee toimimaan myös matkaoppaana yksityisille matkailijoille, joita asia saattaa kiinnostaa.  Kaunis Karjala ry on ainakin osittain teoksen tuottajana. 




2 kommenttia:

  1. Miten niin takaisin? Kannaksen länsiosaa lukuunottamatta Karjala on ollut yli 600-vee osa Venäjää,100-vee Ruotsin miehittämä voittomaa,106-vee osa Suomen suuriruhtinaanmaata,20+ vee osa Suomen tasavaltaa. Suurin osa luovutetusta alueesta,siis Laatokan-ja Raja-Karjala kuuluukin historiansa puolesta Venäjään. Karjalan kansa on aina Talvisotaan saakka ollut Venäjän rinnalla taistelemassa lännestä-Ruotsista-tulevaa miehittäjää vastaan,ja paennut ruotsien vainoja Venäjälle. Ensimmäistä kertaa historian aikana pakosuunta oli länteen 1944. Eikä syynä ollut venäläiset,vaan kommunismi,ateismi ja kolhoosijärjestelmä. Oikeus olisi siinä,että maa-omaisuus palautettaisiin niiltten sukujen jälkeläisille jotka asuivat Karjalassa ennen ruotsalaismiehitystä. Siis ennen 1617 Stolbovan rauhaa,ja sitä seuranneita maanryöstöjä ja uskonvainoja.

    Johannes Pohjolainen, FB

    VastaaPoista
  2. Asiasta kun asiasta voi saivarrella, mutta luulen kuitenkin, että suurin osa lukijoista on käsittänyt mistä on kysymys. Ehkä tarkoitin kuitenkin ennen viimeistä sotaa omistettua Suomen puoleista Karjalaa, kuten jokainen oikeasti asioita ymmärtänyt varmasti tajusikin. Tietomme historian saatosta on todella rajalliset, emmekä voi sanoa, kenelle mikin alue on joskus esim. 2000 vuotta sitten kuulunut. Paras siis pysytellä tapauksissa, jotka oikeasti ovat muistissamme.

    VastaaPoista