Ei minun kelkkaani kukaan tainnut istua, vaikka totta kyllä:
on minulla vanha vesikelkka, jossa viimeksi oli lappu ”Tule kahville, minä
tarjoan”. No muutama kyllä kävi, ja heistä on tullut myöhemmin hyviä ystäviä.
Eivät he siis minun kelkkaani ole istuneet, ovatpahan vain istuskelleet
kahvikupin ääressä ja todenneet kuka mitäkin.
Poliittiseen toimintaan olen osallistunut reilut 40 vuotta,
mutta jäätyäni eläkkeelle v. 2009 päätin luopua politiikasta kokonaan. Enhän
kovin aktiivinen koskaan ollut, mitä nyt vähän kirjoitellut ja vuoden 2007
eduskuntavaaleissa perussuomalaisen Sirkka-Liisa Lamminkosken vaalipäällikkönä
olin. Ehdokkaana olin itse joskus 80-luvulla, ja silloinkin vain
kunnallisvaaleissa, joten vuoden 2011 eduskuntavaaleihin en mitenkään voinut
vaikuttaa. Se olikin ensimmäinen kerta, kun en itse äänestänyt SMP:tä tai
perussuomalaisia. Veri on vettä sakeampi, sanotaan. Poikani Jiri Keronen oli
silloin Muutos2011-puolueen puheenjohtaja, joten tätä puoluetta äänestin. Yhtään
kalajokista poliitikkoa en edes tuntenut, puhumattakaan siitä, että olisin pyrkinyt
estämään heidän mahdollista ehdokkuuttaan.
Tottahan se tietysti on, että en pidä valheesta enkä
totuuden vääristelijöistä. Se nyt vaan on niin, että Veikko Vennamon
rötösherrajahti sai minut aikoinaan kannattamaan SMP:tä ja sen seurauksena
perussuomalaisia. Aina minä sitä mieltä olen ollut, että ihmiseltä vaaditaan
tosiasioiden myöntämistä ja poliitikoilta erityistä rehellisyyttä. Käytäntö
tämä ei kuitenkaan tunnu olevan, sillä vuosien varrella olen tavannut sekä
hyviä että pahoja, mutta en minä tietoisesti ole koskaan pahoja äänestänyt.
Reijo Karjalaisen blogi (http://reijo.karjalainen.kotisivukone.com/blogi.html)
kertoo totuudenmukaisesti siitä, mistä oikeasti on kysymys. Kuten jo kerroin,
kyllä minulla kelkka on, mutta ei sillä ole koskaan ollut tarkoituksena ihmisiä
kuljettaa.
Eikä siihen tungosta ole ollut.
Valehtelisin, jos sanoisin, että en koskaan ole valehdellut.
Jokainenhan meistä joskus, mutta en koskaan ole tehnyt sitä julkisesti enkä
tahallani. Sellaista vaan sattuu joskus. Sitä mieltä minä olen, että jos ihminen
kertoo tahallaan totudenvastaisuuksia, niin hän syyllistyy tekoon, jota suomen
kielessä valheeksi kutsutaan. Ihan itse hän silloin omaa kunniaansa loukkaa, ei
suinkaan se, joka valheen paljastaa.
Kun opiskeluaikanani vastasin tenteissä väärin ja opettaja
totesi, että ei se niin mennyt, niin loukkasiko hän minun kunniaani? Ei, ei
loukannut. Hän vain oikaisi minun väärän tietoni.
Politiikassa on, niin kuin elämässä yleensäkin, hyviä, pahoja
ja rumia. Reijo Karjalaisen sanotaan olevan minun kelkassani. Höpö höpö… Kyllä
kai se niin on, että Reijo on nähnyt totuuden. On luultavaa, että hän ei ole
edes ainut, mutta ehkä jotkut uskovat, että joku muu kelkka on heille
edullisempi. Uskokoot sitten niin… eihän sille mitään voi. Jokainen on oman
moraalinsa kanssa yksin, muta totuus ei pala tulessakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti