Haudankaivaja

Edellisessä blogissani kerroin kuinka olen ollut töissä ulkomailla… Olin siis ”mamu” minäkin. No olinhan minä. Nuorempana olin töissä sekä Ruotsissa että Virossa, joka tuohon aikaan oli vielä osa Neuvostoliittoa.  Sitä blogia kirjoittaessa tuli mieleeni, että ehkäpä mielenkiintoisempaa onkin ihmisistä, jos kerron elävästä elämästä pätkiä sieltä täältä. Onhan niitä pätkiä, kun vanhana urheilijana olen maailmaa nähnyt ja myöhemmin ”mamuna” ollut. No Ruotsista en ehkä kovin paljon kerro, sillä eiköhän siellä ole ollut jokainen suomalainen, tai ainakin hyvin monet. 

Eesti sen sijaan oli noihin aikoihin sekä jännittävä että monella tavalla eksoottinen maa.  Oli mm. kaksi lakiakin.  Oli ns. virallinen Neuvostoliiton laki sekä kansan laki, jota mafia valvoi. Se hyvä puoli siinä oli, että molemmissa tapauksissa selvisi pääasiallisesti rahalla.  Rahaahan suomalaisilla yleensä oli, sillä muutamalla markalla saattoi pimeiltä markkinoilta ostaa melkoisen summan ruplia. Kokonaan toinen juttu oli, jos lakia oli rikkonut niin, että siitä todellakin rangaistiin. Eestin vankilat eivät tuohon aikaan olleet mitään lepokoteja. Jos mafia taas rankaisi, oli se vankilaakin pahempi kohtalo.  Mafialla oli tuolloin käytössä vielä kuolemanrangaistus, jota saatettiin kyllä soveltaa. Jutun juju oli siinä, että koskaan ei voinut olla varma. 

Kahdesti jouduin asiasta keskustelemaan ihan itse ”ukko tuomarin” kanssa, mutta koskaan en ole nähnyt tai kuullut että joku oikeasti olisi tapettu.  Molemmilla kerroilla kielsin sen, ja ihme ja kumma minua myös uskottiin.  ”Tuomitut” olivat tuolloin suomalaisia. Venäläisiin minun valtani tuskin olisi riittänytkään.  Kumpaakaan tapausta en kommentoi enempää, vaikka ainakin yksi asianosainen on jo kuollut. 

Jotta nyt ette ihan tyhjän päälle jää, niin kerron teille jutun haudankaivajasta. Haudankaivaja oli venäläinen pikkujohtaja, joka sivubisneksenään harrasti koron kiskontaa.  Ehkäpä herra oli rikkonut joitakin mafian pelisääntöjä, kun joutui lapiohommiin.  Niin pian kuin herralle alkoi selvitä, että hän oikeasti oli joutunut kaivamaan omaa hautaansa, alkoivat housut muuttua ruskeaksi ihan vaan pikkupomon omasta ulosteesta. No, olipa jotain haudattavaa, kun kuoppa lopulta oli valmis. Herran likaiset pöksyt haudattiin kuoppaan ja ukko pantiin kävelemään reilun 50 km kotiinsa.  Ketään ei siis tälläkään kertaa tapettu, mutta jos joku haluaa tietää, miten hyvin rangaistus toimi, niin siitä vaan.  Kyllä se varmaan niin on, että kun ei koskaan voinut olla varma, niin eiköhän herra vastaisuudessa toiminut ”sääntöjen” mukaan.  Kyllä pelko on hyvä motivaattori, uskokaa pois.

 Kuva: Wikipedia: Haudankaivaja. Lyijykynäpiirros, Viktor Vasnetsov (1871).  

Niin. En minä tiedä onko tämäkään totta, mutta näin minulle kerrottiin. Ehkä kerron teille Virosta joskus muitakin tapahtumia, mutta olkoon nyt tässä tällä kertaa.  Ehkäpä tekisi hyvää myös suomalaisille poliitikoille, joille taitaa kunnia olla täysin vieras käsite.

Voi niitä aikoja….