lauantai 6. huhtikuuta 2013

Tollero, tollerompi poliitikko



Se on jotenkin inhimillistä, että ihminen käyttäytyy epäinhimillisesti. Sellainen paradoksi esiintyy yleensä silloin, kun kyvyt ja vallanhimo ovat keskenään ristiriidassa. Politiikassa tämä on varsin yleistä, sillä kaikille pyrkyreille ei vaikutusvaltaisia paikkoja vaan löydy. Toki tilannetta helpottaa se, että aika harvoin elämässään muutoin menestyneet ihmiset hakeutuvat politiikkaan. Näin tämä sinänsä tärkeä elämänalue jää keskinkertaisuuksien temmellyskentäksi. Tämä on todella vahinko, sillä meillä politiikka perinteisesti nojaa demokratiaan, joka tietysti tarkoittaa kaikessa raadollisuudessaan sitä, että idiootilla on juuri sama sananvalta kuin älykölläkin. Joten kaksi idioottia voittaa äänestyksessä yhden asiantuntijan, olkoonpa kyse mistä elämän alueesta tahansa.

Kyllä kyllä ja ei ei. Ihan miten asiaa halutaan nähdä. En minä ole hetkeäkään vastustanut politiikkaa enkä varsinkaan demokratiaa. Nämä politiikan heikkoudet tulisi vain myöntää ja ainakin joiltakin osin olisi pyrittävä luopumaan vanhoista poliittisista käytännöistä. Olisiko se todella mahdotonta ajatella, että ministereiltä vaadittaisiin jonkinlaista asiantuntemusta oman ministeriönsä alalta?

No jos se tuntuu ihan mahdottomalta, niin ainakin kuntien lautakunnat voitaisiin miehittää asiantuntijoilla. Siihen ei oikeasti olisi mitään estettä, paitsi juuri nuo paljon puhutut tollerot. Heillä on yhä edelleen se homehtunut käsitys, että kun vaaleissa on äänestetty eduskunnasta tai kuntien valtuustoista, niin samalla on päätetty siitä, että virkoihin tai luottamusmiespaikoille on samalla valittu edustujat.

No ei oikeasti ole! On vain valittu ihmiset, joiden tulisi vastuullisesti täyttää paikat pätevillä luottamusmiehillä tai toimihenkilöillä.

Pahinta kaikessa, että näistä paikoista saattaa syntyä riita jopa oman puolueen sisällä juuri tämän kaksijakoisuuden vuoksi. Olisipa se tosi hauska todeta, että jostain löytyisi se kunnan etua ajava poliitikko, joka sanoisi: ”Meillä ei ole tämän lautakuntaan pätevää, mutta ehdotetaan tuota Nikkasen Niiloa. Se on alan ammattimies, vaikkakin toisessa puolueessa.”

Niin… niin se on. Se olisi kunnan tai kaupungin etu! Pitkällä tähtäyksellä se olisi kaikkien etu, sillä ”kyllä kansa muistaa”.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti