sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Rasismin kokokuva

Kun rasistia sanotaan rasistiksi, hän yleensä loukkaantuu ja kiistää olevansa rasisti. On toki olemassa niitäkin, jotka vilpittömästi ovat sitä mieltä, että heiltä puuttuu rämä synti, vaikka käytäytyvät kuin rasistit.  Ihan oikeasti he voivat olla oikeasti sitä mieltä, että kyseessä on vain jonkinlainen panettelu. He ehkä kuuluvat siihen ihmisryhmään, joka vastustaa maahanmuuttoa, koska uskovat sen olevan jotenkin haitallista. He vain eivät kovin paljon tiedä mahanmuutosta ja sen vaikutuksista. 

Suomessa on kokonainen puolue, joka ammentaa voimansa vastustamalla maahanmuuttoa puhumalla haittamaahanmuutosta. Samalla he julistautuvat kovasti isänmaallisiksi, vaikka toimivat täysin kansallisten etujemme vastaisesti.  Kyllä minäkin ymmärrän, että jonkin verran on niitäkin ihmisiä, joiden tulo tähän maahan on jotenkin haitallista. Sellaisia ihmisiä kuitenkin on tosi vähän, ja näiden seulominen tulijoiden joukosta on kohtuuttoman hankalaa. Täytyy yksinkertaisesti vain luottaa siihen, että Suomen viranomaiset tekevät tehtävänsä tässäkin suhteessa. Emmehän pysty myöskään vastasyntyneistä seulomaan mahdollisesti tulevia rikollisia. Siitä huolimatta emme puhu haittasynnytyksistä.

Rasisti on henkilö, joka vieroksuu ihmisiä rodun ja syntyperän perusteella. Yleensä he pyrkivät piiloutumaan maahanmuuttovastaisten joukkoon, vaikka vastustaisivat vain jonkun tietyn ihmisryhmän maahanmuuttoa. Maahanmuuttovastaiset taas pyrkivät naamioitumaan vain maahanmuutokriittisiksi, vaikka eivät koskaan ole harrastaneet minkään asteista kritiikkiä - ainoastaan vastustaneet maahanmuuttoa.
Tutkittu tosiasiahan on, että ns. haittamaahanmuutto on siinä määrin merkityksetöntä, ettei siitä kannattaisi edes puhua. Kaikkialla maailmassa on todettu, että maahanmuutosta on aina enemmän hyötyä kuin haittaa.

Meillä on pinta-alaltaan yksi Euroopan suurimmista maista, vaikka väkiluvultamme olemme varsin vähäinen kansa. Me todella tarvitsemme uussuomalaisia. Mistään isänmaallisuudesta ei siis ole kysymys, vaan monen äärioikeistolaisen järjestön toiminta haiskahtaa pahasti hieman ”kansallissosialismille”. Isänmaallisuutta ei ole se, että jossakin somessa julkaistaan tiettyjen ihmisryhmien vastaisia kirjoituksia täydellisen tietämättömyyden antamalla varmuudella.  En yritä tehdä äärioikeistolaisista pelkkiä pahiksia,enkä ”mamuista” pyhimyksiä, mutta kyllä kaikessa pitäisi joku kohtuus olla, eikä mitään tapauksessa pitäisi yleistää jotakin ihmisryhmää koskevaksi.

Taloustieteilijät ovat todenneet, että maastamuutto on se asia, joka rasittaa kansantalouttamme. Ei suinkaan maahanmuutto, josta yleisellä tasolla voidaan todeta olevan pelkää hyötyä.

Tämä väitteeni perustuu taloustieteilijöiden analyyseihin, puhtaaseen matematiikkaan ja kansainvälisiin kokemuksiin.  Totta tietysti on, että kaikella on rajansa, mutta toden totta, me emme ole lähelläkään sitä rajaa.

Se, että minä inhoan rasismia, näkyy varmasti näissä minun kirjoituksissani. Kyllä tuo tuntemukseni perustuu pitkälle siihen, että minä tunnen henkilökohtaisesti satoja ulkomaalaisia, ja pääsääntöisesti he ovat erittäin mukavia, fiksuja ja ahkeria ihmisiä.
Edes kaikista suomailista poliitikoista ei voi sanoa samaa.  Ehkäpä minäkään en ole kovin mukava enkä edes ahkera, mutta rehellinen ja oikeudenmukainen yritän olla.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti