Muistoja Jyväskylästä

Kyllä tämä Jyväskylä jotenkin kotikaupungilta tuntuu, vaikka muutaman vuosikymmenen olinkin täältä pois. Paljon on varmaan vettä virrannut Tourujoesta puolen vuosisadan aikana, ja paikat kovasti muuttuneet. Muuttunut on myös kaupungin kulttuurianti, urheilutarjontakin on monipuolistunut. Oma harrastukseni oli nyrkkeily, mutta kyllä minä kaikkien pesäpallojoukkueiden ottelut kävin katsomassa, vähän pelasin itsekin.  Muita pallopelejä täällä pelattiinkin sitten varsin vaatimattomalla tasolla, ja minuakin kosittiin joihinkin jalkapallojoukkueisiin. Se ei suinkaan kertonut siitä, että olisin ollut erityisen hyvä jalkapalloilija, vaikka pelasinkin joskus 60-luvulla perustetussa JPS:ssä. Pikemminkin se kertoi senaikaisesta tasosta täällä. Jalkapallo oli lähinnä nyrkkeilijöiden harjoitusmuoto.  Varmaan ei yksikään osannut unelmoida siitä, että JYP joskus pelaisi jääkiekkoa korkeimmalla sarjatasolla, puhumattakaan jalkapallosta.

 

Näin muuttuu maailma. Jossakin tilanteessa kerroin, että olen harrastanut lähes kaikkia urheilulajeja jollakin tasolla ja samalla mainitsin, että olin 11-vuotias, kun laskin Taulumäen isota mäestä, sain melkein kiukkuisen puuskahduksen, että valehtelen, ”eihän Taulumäellä mitään mäkeä ole.”  Joo, totta… ei ole enää, mutta oli kyllä puoli vuosisataa sitten, ja oli jopa kohtuullisia mäkihypääjiäkin, joista ainakin Kaakkolahden veljekset, Matti ja Eino kannattaa mainita, sekä tietysti Jussilaisen Harri. Mäkihyppy taisi silloin olla joidenkin pesäpalloilijoiden harjoitusmuoto, tai sitten päinvastoin.

Jossakin yhteydessä luin myös maininnan Jyväskylän ensimmäisestä ilmaisjakelulehdestä Jyväs-Jussista.  Nostalgisia tunteitahan sekin herätti, sillä 60-luvulla tienasin taskurahoja jakamalla kyseistä julkaisua. Minun jakelualueeni oli harjun pohjoispuoli, lähinnä Mäki-Matin kaupunginosa, jossa viikoittaisen lenkkini pituudeksi kertyi jotain 6 – 7 km.  Aina se loppua kohden vähän helpotti, sillä lehtipino pieneni koko ajan. Kun en mistään erityisen varakkaasta perheestä ollut kotoisin, niin kyllä taskurahat piti itse tienata.

Kun nyt täällä Kuokkalassa asun, niin väkisin tulee mieleen myös kesä, jolloin hankin roposia kaalimaata kitkemällä. Kyllä se joku kartano oli, mutta nyt en enää ole varma mikä. Sen kuitenkin muistan, että kaalimaan kitkennällä hankin ensimmäisen koululaukkuni. Se oli ruskea tyylikäs nahkasalkku, mutta en kuollaksenikaan muista, mihin sekin on joutunut. Ostaisin heti, jos siihen jollakin kirpputorilla törmäisin.

Ammattikoulussa naputtelin äidilleni lahjaksi kukkamaljakon kupariputkesta, se löytyi kirpputorilta nyt lähes kuuden vuosikymmenen jälkeen. Jälleennäkemisen riemu oli suunnaton, kun oivalsin, mitä esinettä pitelin käsissäni.

60-luvulla aloin hieman menestyä nyrkkeilyssä, ja eri puolilla Suomea ilmestyvät lehdet joskus kirjoittivat jotakin myös minusta. Jotenkin kaipaan sitä vanhaa sanomalehtilukusalia, joka sijaitsi hyvin lähellä ensimmäistä vakituista työpaikkaani. Usein kävin kilpailujen jälkeen ruokatunnilla vilkaisemassa, mitä mikäkin lehti oli kirjoittanut. En muista edes tuon lukusalin katuosoitetta, mutta kovin ovat muutkin osoitteet häipyneet tässä vuosien varrella. Olin vuosikausia sähkölaitosella töissä ja tunsin kaupungin jokaisen talonkin, niin nyt en osaa edes liikennöidä täällä, puhumattakaan, että muistaisin katujen nimiä.  Jo kaikki entiset kaverinikin ovat jo niin vanhoja, että eivät edes tunne minua :). Täytyyhän täällä kavereita olla, sillä asuinhan täällä kuitenkin yli kaksikymmentä vuotta. Silleen se menee, että miehet ovat menettäneet muistinsa ja naiset oman nimensä.

Jos nyt sattuisi kuitenkin niin, että joku olisi asiasta kiinnostunut, niin minut saa kyllä kiinni puhelimella 044 5152601.  Asun siis täällä Kuokkalassa ja katselen silmät ymmyrkäisinä ympärilleni.

Kun aikoinani kävelin kaupungilla, oli lähes joka toinen vastaantulija jotenkin tuttu. Nyt olen asunut täällä jo kolme vuotta, enkä vielä ole törmännyt yhteenkään tuttuun.

Niin muuttuu maailma ja vähän sen ympäristökin.