sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Entä jos oikeasti?

Olen vuosikausia kirjoittanut tätä blogia ja silloin tällöin saanut myöskin palautetta. Oikeasti pidän siitä, jos huomaan että mielipiteeni ovat herätelleet muitakin.  Omissa kirjoituksissani olen kuitenkin pyrkinyt totuuteen, enkä tiettävästi ole koskaan käyttänyt loukkaavaa kieltä. Kristittynä ihmisenä olen myös puolustanut niitä, joita mielestäni kohdellaan väärin, tai jotka muutoin ovat joutuneet vaikeaan asemaan.

Ei minun kapasiteettini riitä fyysiseen puolustamiseen, joten olen koettanut käyttää totuutta ja sananmiekkaa.

Jokainen voi myöskin lukea nimeni tämän blogin yhteydestä, joten jos joku on sitä mieltä, että olen syyllistynyt valheellisen tiedon levittämiseen tai kunnianloukkaukseen, niin heti vaan poliisin puheille. Kyllä minä vastuun sanoistani kannan.  Olen kai joskus aikaisemminkin sanonut, että osa tekstistäni koostuu omista mielipiteistäni, mutta osa on myös pelkkää faktaa ja omia kokemuksia.

Fakta on, että olen ns. ”suvakki”, enkä suinkaan häpeä sitä. Olen myös vilpitön isänmaanystävä, josta peräti olen ylpeä. Jos oikeuden puolustaminen tekee minusta jotenkin erikoisen, niin sitten olen sellainen.  

Älkää hyvät ystävät säikähtäkö, vaikka en ole julkaissut teidän kommenttejanne, olenhan sanonut julkaisevani jokaisen asiallisen kommentin, jossa on rehti allekirjoitus. Nimettömänä kirjoittaminen ei oikein ole hyvän tavan mukaista, joten ne jätän omaan arvoonsa.

Jos jostakin kommentoijasta tuntuu, että olen oikeassa, niin se ei todellakaan tee minusta narsistia. Ehkäpä tuntemasi tunne pulppuaakin siitä, että koet minun olevan oikeassa ja siinä mielessä hieman edellä sinua.  Sellaista se elämä on, kaikilla ei ole samat eväät.

Kun entinen opettaja olen, niin kai on hieman vaikea olla opettamatta. Ottakaa nyt ensin selville, mitä tarkoittaa sana huora ja vasta sen jälkeen yritätte syöttää sitä julkiseen mediaan.

Kauhean vaikeaa ei olisi myöskään miettiä, mikä ero on blogin nimellä ja jollakin arvonimellä. Nimi ”Kallan kuvernööri” on todellakin blogin nimi, ja kun perehdytte Kallan historiaan, voitte ehkä aavistaa, mistä on kysymys. Minä en ole Kallan kuvernööri. Enkä ole koskaan pyrkinyt väittämään sellaista. Sen kuitenkin voin kertoa, että en myöskään ole huora, sillä tuskin sekään ammatti toisi minulle leipää.  Minun tittelini selviää kyllä blogin esitiedoista, jos sillä nyt sitten on merkitystä. Jos kuitenkin haluatte käydä kirjeenvaihtoa kanssani, se onnistuu varmaan parhaiten, kun lähetät minulle sähköpostiosotteesi, nimesi ja kun tunnut olevan noin tittelin kipeä, niin myös sen tittelisi.  Ei sillä muutoin ole väliä, mutta kertoohan se jotain sinun asiantuntemuksesta. Kielenkäyttösi kertoo kyllä henkisen tason.

Kyllä nämä nettikommentit ja kirjoitukset kertovat paljon muutakin. Jopa poliittinen puolue on melko helposti pääteltävissä. Minä olen omani jo moneen kertaan kertonut, ja uusimpien kommentoijienkin puoluekannatuksen osannut päätellä.  Vaikka en ole yhdenkään hallituspuolueen kannattaja, pidän nykyhallitusta varsin hyvin onnistuneena. Parikin puoluetta sulkisin kyllä pois, mutta vaikea arvioida ketä tilalle. Kristilliset ehkä, mutta jopa nykykokoomuskin tarvitsee ison kysymysmerkin.

Entä jos oikeasti kävisikin niin, että ”persuista” tulis suurin puolue ja Halla-ahosta hallitustunnustelija? Tuskin se tunnustelu vielä paljon haittaisi, enkä todella osaa sanoa, mikä olisi seurauksena. Pahaa pelkään, että yksikään puolue ei lähtisi ”persuvetoiseen” hallitukseen.  Vaikka ”persut” paistattelevat mielipidemittausten kärjessä, on se samalla myös Suomen vähiten suosittu puolue.

Sen verran vanha mies jo olen, että kaipa tämä Suomi pysyy pystyssä minun elinaikani, olkoon pääministeri kuka tahansa. 

Hyvät käytöstavat, rehellisyys ja oikeudenmukaisuus ovat kuitenkin asioita, joita voidaan kaikilta edellyttää.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti