lauantai 18. tammikuuta 2020

Outoa rasismia?

Lähes kaikki lukijani ovat varmasti jo huomanneet, että olen antirasisti, tai en ainakaan rasisti.  En edes maahanmuuttovastainen, mutta kritisoin voimakkaasti Suomen valtion virallista linjaa, joka tuntuu olevan jotenkin ontuvaa.

Olen myös kertonut tuntevani satoja ulkomaalaisia ja ulkomaalaistaustaisia suomalaisia. En ole löytänyt heistä mitään, mitä erityisesti pitäisi vihata, melkeinpä sanoisin päinvastoin. Kukaan ei myöskään ole pystynyt esittämään argumenttia, joka kertoisi, että maahanmuutto on jotenkin kansallisen etumme vastaista.

Suomi on pieni suuri maa. Siis väkimäärältään pieni, mutta pinta-alaltaan suuri. Jokseenkin Saksan kokoinen, mutta Saksassa on asukkaita yli kymmenkertainen määrä Suomeen verrattuna. Heistä ulkomaalaislähtöisiäkin on lähes saman verran kuin Suomessa on asukkaita, merkittävästi myös suomalaisia. Kaikesta tästä huolimatta - tai tästä syystä - Saksan sanotaan olevan Euroopan talousveturi.

Ruotsi kuuluu tähän samaan pikkuvaltioiden kastiin, vaikka onkin hieman Suomea suurempi. Tuskinpa yksikään suomalainen kehtaa väittää, että Ruotsilla menee taloudellisesti huonommin kuin Suomella. Tässäkin maassa on lähes miljoona maahanmuuttanutta, joista noin puolet suomalaisia. Olen joskus itsekin ollut ”mamuna” Ruotsissa, ja täytyy myöntää, ettei se aina helppoa ollut. Kyllä ruotsalaisistakin rasismia löytyi, ja sen saivat tuntea etenkin suomalaiset, jotka eivät tähän ehkä ihan syyttömiä olleetkaan.  Suomalaiset omivat hyvin mielellään Ruotsin elintason kasvun, vaikka minun mielestäni ehkä hyödyllisimpiä ja ahkerimpia ”mamuja” olivat kreikkalaiset, jugoslaavit ja bulgaarit.  Kaikki nuo väestöryhmiä, joita me suomalaiset emme olisi halukkaita ottamaan tähän maahan.

Niin, tunnen todella paljon Suomessa asuvia ulkomaalaisia ja ulkomaalaistaustaisia. Eniten minua ihmetyttävät ne maahanmuuttaneet, jotka vastustavat maahanmuuttoa, vaikka itse ovat maahanmuuttajia. Uskokaa tai älkää, mutta niitäkin on ja heidän motiivinsa on minulle täysi arvoitus. Olisiko niin, että he haluaisivat varoittaa maanmiehiään suomalisten rasistisuudesta.  Ihan olen ajatellut suorittaa kyselytutkimuksen aiheesta tuntemiani ”mamujen” keskuudessa.

Suomalaisten maahnmuuttovastaisuus johtuu melko puhtaasti vain rasistisuudesta, sillä mitään muuta syytä siihen ei löydy.  Halla-aholaisten lanseeraama maahanmuuton kustannukset on täyttä puppua. Maailmassa ei ole yhtään maata, jossa maahanamuutto olisi nähty taloudellisesti negatiivisena. Kaikki Euroopan talousmahdit ovat juuri maita, joissa on hyvin korkea maahanmuuttajaprosentti.

Onhan se selvääkin, että vertailtaessa esimerkiksi vastasyntyneen ja ”mamun” kustannuksia työelämän alkuun tulee vastasyntynyt noin 15 kertaa kalliimmaksi. Myös työllisyystilastossa on selvä vääristymä.

Kun maahanmuuttaja tulee maahan, hänet kirjataan työttömäksi työnhakijaksi, vaikka hän yleensä joutuu ns. kotokoulutukseen. Oikea paikka olisi siis opiskelijatilasto. Emmehän me vauvojakaan kirjaa työttömiksi.

Näin väestököyhässä maassa ovat kaikki väestönlisäykset tervetulleita, eikä ole mitään syytä väheksyä ulkomailla syntyneitä yhtään sen enempää kuin omassa maassamme syntyneitä.

Saattaa hyvinkin olla, että tulokkaiden joukossa on myös joitakin rikollisia, mutta tosiasiassa ei sen enempää kuin meillä kotoisessa Suomessakin. Suojelupoliisi pystyy jonkin verran seulomaan maahanmuuttajia, mutta kuka seuloo vastasyntyneitä? Vaikea arvioida, millainen konna sieltä pullahtaa tähän maailmaan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti