Eduskunta ja hallitus

Olen usein kuullut sanottavan, että eduskunta on läpileikkaus Suomen kansasta. No, ehkä on ehkä ei, mutta ainakin minun korvissani tuo väite tuntuu kammottavalta. Ei ehkä voida vaatia, että kansanedustajalla pitäisi olla joku korkeakoulututkinto, mutta ei se ihan niinkään saisi olla, että hyvät hiihtäjät, näyttelijät tai laulajat ovat ilman muuta sopivaa ainesta kansanedustajiksi.

  

Demokratian kannattaja olen ilman muuta, joten ehkä liialliset vaatimukset edustajien pätevyydelle ovat jonkin verran ongelmallisia. Tässä suhteessa puolueiden tulisikin kantaa vastuu siitä, että jokainen ehdokas täyttäisi yleisen vaatimuksen nuhteettomuudesta ja kansalaisaktiivisuudesta. Lähes jokainen puolue liputtaa myös koulutuksen puolesta, joten olisiko ihan liikaa vaadittu, jos puolueet asettaisivat koultuksen vähän korkeammalle arvoasteikossaan kuin esimerkiksi hiihtokilpailussa menestymisen.

Selvää on, että ainakaan kansainvälisiin tehtäviin ei tulisi päästää ketään kielitaidotonta juoppoa, vaikka kyseessä olisi kuinka mukava ryyppykaveri tahansa.

Demokratian heikkous onkin juuri tämä. Kansaa ei voida vaihtaa, vaikka sen äänestyskäyttäytyminen ei aina olekaan kovin rationaalista. Tässä astuu nyt kuvaan tämä puolueiden vastuu. 

Suomessa on ollut vuosikymmeniä käytäntönä, että huippu-urheilijat palkitaan kansanedustajan paikalla, jos he itse sitä haluavat. Minä muistan nämä tapaukset Sylvi Saimon ja Voitto Helstenin ajoilta alkaen. En väitä, että nämä ihmiset olisivat tuossa työssä epäonnistuneet, sillä eihän se napin painaminen kovin vaikeaa ole, varsinkin kun siihen saa puoluejohdolta neuvon, mitä nappia painetaan. En kuitenkaan muista myöskään yhtään tapausta, että joku näistä olisi saanut jotain erityisen merkittävää aikaan. Pääsääntöisesti he ovat istuneet tuolin täytteenä, samoin kun muutkin TV:stä tutut.

Oma lukunsa ovat puolueiden ääniharavat ja välihuutelijat.  Näitä sopii jokaiseen puolueeseen, ja jos kyseessä on sanavalmis sutkauttelija, on kohtuullinen äänisaalis varma. Tässäkään nyt ei ihan parhaiten olla kansanvallan äärellä.

Jotta eduskunnan tasoa voitaisiin nostaa, on tässä kyllä asetettava vastuuta sekä äänestäjille että puolueille. Kokonaan toinen asia on sitten hallitus.

Kyllä kansalla on oikeus odottaa, että kunkin osa-alueen ministeri hallitsee oman hallinnonalansa mahdollisimman hyvin. Se tuskin olisi ketään syrjivä vaatimus, vaikka ministeriltä vaadittaisiin tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto. En minä usko, että Suomessa on yhtään puoluetta, jonka riveistä ei löytyisi kuhunkin tehtävään sopivaa ihmistä. Ministerinhän ei tarvitse olla edes kansanedustaja.

Tästä sitten päästäänkin aiheeseen, josta olen puhunut ja kirjoittanut niin, että kieli ja ranne ovat kipeänä.  Jos kerran eduskunnan tehtävänä on valvoa hallituksen toimintaa, miksi ihmeessä ministerit itse saavat valvoa omaa toimintaansa? Jos kansanedustaja on myös ministeri, olisi vähintään kohtuullista jäävätä tämän toiminta siltä osin kuin se koskee hallitusta.

En siis kieltäisi kansanedustajilta ministerin pestiä, mutta olisihan tuo ehdotukseni toki oikeudenmukainen.  Lisäksi sen etuna olisi sekin, että päteviä ihmisiä voitaisiin etsiä paljon laajemmalta alueelta. Ei ehkä tarvitsisi palkata niin paljon avustajiakaan, kun ministeri itsekin osaisi jotain.